Ihmiset Tilaajille

Keramiikkanaamoista tunnettu Armi Teva: ”Kukaan ei ole koskaan sanonut, että pitäisi opiskella joku järkevä ammatti”

Keramiikkataiteilija ja kuvittaja Armi Teva viehättyy söpöistä ja lällyistä jutuista. Hänen töissään sekoittuvat huumori, kerroksellisuus ja outoihin tarinoihin johdattelevat salaperäiset hahmot.

Armi Tevan käsien kautta on viime aikoina syntynyt paljon kakkuja. Ei kuitenkaan perinteisessä mielessä, sillä vaikka Teva kertoo pitävänsä leipomisesta, ei hänen kotonaan ole edes uunia.

”Reseptien seuraaminen on haasteellista tällaiselle oman tien kulkijalle. Alan aina jossain vaiheessa soveltaa”, hän nauraa.

Helsingin ydinkeskustassa Tevan työhuoneella on sen sijaan keramiikkauuni, joka on usein kovassa käytössä. Siellä paistuneet krumeluurit kakut liittyvät Tårta på tårta -näyttelyyn, jonka teemana on juhlat.

”Kakut ja juhlaestetiikka ovat jo pitkään pyörineet mielessäni ja nyt päästin maksimalismin valloilleen. Kakkujen lisäksi juhliin kuuluu tanssivia ihmisiä ja koiria. Kaikki kokoelman työt ovat minulle ominaisesti vähän övereitä.”

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Keramiikkanaamoista tunnettu Armi Teva: ”Kukaan ei ole koskaan sanonut, että pitäisi opiskella joku järkevä ammatti”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.