Kirjailijat Milja Kaunisto ja Emmi Itäranta: ”Rakensimme yhteisen kuplan”

Lapsina kirjailijaystävykset Milja Kaunisto, 38, ja Emmi Itäranta, 38, linnoittautuivat yhdessä tuntikausiksi kirjoittamaan päiväkirjojaan. Nykyään he tapaavat kerran vuodessa.

Milja Kaunisto ja Emmi Itäranta

Kaikillahan on ihmissuhdekuviot, joista puhua. Meillä on kiinnostavampiakin asioita! Emmi Itäranta ja Milja Kaunisto sanovat.
Juteltavaa heillä tosiaan riittää, sillä kumpikin elää kiehtovaa vaihetta urallaan.

Emmin esikoisromaanin Teemestarin kirjan (Teos) käännösoikeudet on myyty 15 maahan. Miljan keskiaikakuvaukset Kalmantanssi(Gummerus) jaSynnintekijä (Gummerus) ovat saamassa jatkoa.

Hiihtokisojen viimeiset

Emmi ja Milja tapasivat yhdeksänvuotiaina aloittaessaan musiikkiluokan Tampereella. Kumpikaan ei tuntenut luokalta ketään. Kun välituntien lopuksi järjestyttiin parijonoon, introvertti löysi toisen introvertin.

– Me olimme kaikkein vetäytyvimpiä ja vähä-äänisimpiä. Siksi lyöttäydyimme yhteen, Milja virnistää.
– Tunsimme olevamme vähän ulkopuolisia. Liikuntatunnilla meidät valittiin viimeisinä joukkueeseen, Emmi lisää.

Muistot telinevoimistelutunneista ja koulun hiihtokilpailuista kirvoittavat naisilta huvittuneita huokauksia. Hiihtokilpailuissa Milja jäi yleensä viimeiseksi ja Emmi toiseksi viimeiseksi. Jossain vaiheessa Milja alkoi mystisesti sairastua hiihtokisojen aikaan, joten Emmi joutui hännänhuipuksi.
– Emme olleet Suomen urheilutoivoja, eikä meillä ollut minkäänlaista voitonhimoa.

Hikoilemisen sijaan Miljaa ja Emmiä kiehtoivat kirjat ja tarinat. Itse sepitetty kummitussaaga taikurista ja noidasta jatkui välitunnista toiseen, viikkojen ajan.

Koulupäivän jälkeen pilailtiin peilikirjoituksella, sanoitettiin lauluja uusiksi ja äänitettiin kuunnelmia c-kasetille. Kymmenvuotiaina tytöt katsoivat West Side Story -musikaalin videolta uudestaan ja uudestaan. Ja itkivät käsi kaulalla.
– Maailmamme oli intensiivinen. Se auttoi kestämään tympeää kouluelämää. Ilman Emmiä kouluvuoteni olisivat voineet olla erilaiset, Milja sanoo.

Lapsina ystävykset linnoittautuivat toisinaan jommankumman huoneeseen kirjoittamaan päiväkirjojaan.
– Kumpikin sai vetäytyä kuplaansa. Meillä on aina ollut jännää energianvaihtoa, ja liikumme yhteisellä taajuudella. Introvertti osaa olla toisen introvertin kanssa kuluttamatta toisen energiaa, Milja miettii.

Kun viimeisin Harry Potter ilmestyi, Emmi vinkkasi kirjasta Miljalle. He ostivat kirjakaupasta omat kappaleet ja istuivat puistonpenkille vierekkäin lukemaan.

Toinen punnitsee ja toinen ryöpsäyttää

Koulun musiikkitunneilla Milja soitti usein pianoa ja esitti omia sävellyksiään. Hän oli viisivuotiaasta tottunut esiintymään isoille yleisöille isänsä Pasi Kauniston konserteissa.

– Olen kamalan introvertti, mutta silti esiintyminen tuntuu helpolta. Esiintyessä otan eri roolin, Milja sanoo.
Emmi puistelee päätään. Hän ei pystynyt vaihtamaan esiintyjän rooliin, kun koulussa tuli laulukokeen aika – eikä vieläkään kertoessaan teoksistaan kirjamessuilla.

– Oli hirveintä mahdollista mennä luokan eteen pitämään esitelmää. Olin valmis kuolemaan siihen paikkaan. Edelleen minun on vaikea mennä yleisön eteen, koska en osaa ottaa naamiota tai roolia.

Tänä vuonna Emmi on lentänyt maasta toiseen markkinoimassa kirjaansa.
– Nautin matkustamisesta ja uusien työtovereiden tapaamisesta, mutta koen sen kuluttavaksi. Kotiin palatessa olen aina tosi väsynyt. Haluaisin ryömiä johonkin luolaan kolmeksi viikoksi. Latautumaan hiljaa itsekseni.

Milja nyökyttelee. Uusien ihmisten tapaaminen on hänestäkin kuluttavaa.

Kun ystävykset puhuvat, Milja ryöpsäyttää ajatuksensa ilmoille nopeasti ja kuuluvaan ääneen. Emmi punnitsee sanojaan vähän pidempään.

Milja Kaunisto ja Emmi Itäranta

Emmi rohkaisi ja teki keiton

Emmi asuu Canterburyssa ja Milja Ranskassa, Villecomtalin kylässä. Ystävykset tapaavat kerran kesässä, jos sattuu niin hyvä tuuri, että he ovat samaan aikaan samalla paikkakunnalla.

Emmi halusi kirjailijaksi jo nuorena ja kirjoitti esikoistaan lähes kolme vuotta. Milja aloitti kirjoittamisen tosissaan vasta kolmenkympin jälkeen. Häntä huolestutti, oliko liian myöhäistä enää aloittaa. Silloin Emmi matkusti Villecomtaliin viikonlopuksi. Emmi luki Miljan käsikirjoituksen raakiletta ja rohkaisi.

– Olin kuolemantaudissa, ja Emmi teki samalla armottoman kattilallisen tomaattipohjaista kasviskeittoa. Pakastin keittoa ja söin sitä vielä seuraavat kaksi viikkoa, Milja kiittää.
– Siitä kokemuksesta lähti kirjailijuuteni. Sain Emmin sanoista ja läsnäolosta paljon uskallusta ja voimaa.

Parikymppisenä Miljalla oli lyhyt avioliitto yhdysvaltalaisen miehen kanssa.
– Kun vuosituhannen vaihteessa muutin Amerikasta takaisin Suomeen, piti todella keksiä uudestaan, kuka olen ja mitä minusta on jäljellä.

Emmi auttoi keräilemään palaset, panemaan ne tuoreeseen järjestykseen ja lisäämään vähän uutta.

Kun Milja kuusi vuotta sitten sai tietää odottavansa lasta, Emmi oli ensimmäisiä, jotka kuulivat uutisen. Miljaa jännitti muutos.
– Silloinkin Emmi rohkaisi ja sanoi, että minusta tulisi helkkarin hyvä äiti. Ei sellaista kuviota ole ollutkaan, jossa en ole pyytänyt tukea Emmiltä.

Emmi on Miljan esikoistyttären Lyytin pakanakummi. Hän ihailee sitä, että ystävä pystyy tekemään kirjoitustyötä ja kasvattamaan samalla lapsia.

Milja taas arvostaa Emmin loppumatonta älykkyyttä.
– Missään vaiheessa ei tule oloa, että eihän tuo nyt tajua.

Sen sijaan sitä Milja, hyvistä viineistä ja juustoista hurmaantuva nautiskelija ei ymmärrä, miten Emmi voi olla syömättä lihaa ja juomatta juuri lainkaan kahvia tai alkoholia.
– Mikä itsekuri! Minä kun olen aivan mielihalujeni vietävissä, Milja huokaa.

Emmi nimittää itseään itsekriittiseksi perfektionistiksi. Milja taas kokee olevansa lempeämpi itselleen. Hälläväliä-asenteella hänkään ei tekemisiinsä suhtaudu: tekee vain parhaansa ja luottaa, että se riittää.

”Ei tuo tuosta muutu”

Milja löysi vastikään kirjeen vuodelta 1994. Emmin eeppinen vuodatus oli 12 sivun vastaus Miljan epäilemättä samanmittaiseen kirjeeseen.

Nyt kirjeet ovat vaihtuneet Facebook-viesteihin, ja nekin kulkevat harvakseltaan. Tavatessa heidän ei tarvitse vääntää kirvesvartta.
– Meillä on yhteinen historia: paljon jaettuja kokemuksia etenkin niiltä vuosilta, jotka muovaavat meidät sellaisiksi, kuin meistä tulee. Ystävässä hyväksyy asiat, joita vieraammassa ihmisessä voisi olla vaikea ymmärtää. Ne hyväksyy, sillä tietää, mistä ne ovat peräisin, Emmi sanoo.

– Ei tuo tuosta kummemmaksi muutu – ja todennäköisesti tulee vain pahemmaksi, kun vanhenee, Milja naljailee.

Miljan keskiaikatrilogian kolmas osa on nyt loppusuoralla. Aiemmat osat saivat ilmestyessään hyvän vastaanoton. Kirjoittamisen lisäksi Milja omistautuu musiikille: hän esiintyy ja pitää miehensä kanssa musiikkikoulua.

Emmin kehutusta kirjasta otettiin keväällä ensimmäinen painos muun muassa Yhdysvalloissa. Milja ei ole kansainvälisestä menestyksestä kateellinen.
– Eihän tässä voi kuin olla kiitollinen, kun pitkän hammastenkiristyksen jälkeen meille molemmille tulee vihdoin positiivisia käänteitä. Kirjailijan taipaleemme alku oli pitkä ja hikinen, kuin lapsuuden hiihtokilpailun ylämäki.

Teksti Anu Kylvén
Kuvat Sara Pihlaja

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 19/14.

Lue myös Kotilieden lukijan arvostelu Milja Kauniston Synnintekijä -teoksesta.

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kirjailijat Milja Kaunisto ja Emmi Itäranta: ”Rakensimme yhteisen kuplan”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X