Kulttuuri

Edith Södergranin ihanimmat runot – "Mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin"

Edith Södergran mullisti runon kielen ja muodon Skandinaviassa. Aikalaisilta hän sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta ajan myötä hän on noussut Pohjoismaiden tärkeimpien runoilijoiden joukkoon. Tänään hänen syntymästään tulee kuluneeksi 126 vuotta.

Edith Södergran on yksi Suomen merkittävimmistä runoilijoista. Hänet tunnetaan modernista tyylistään käyttää kieltä runossa, ja hän oli ensimmäisiä pohjoismaisia runoilijoita, joka uskalsi luopua loppusoinnuista. Edith Södergranin ihanimmat runot ovatkin suosittuja sukupolvesta toiseen.

Runoudessaan Södergran käsitteli usein naiseutta. Hänen runoissaan esiintyykin monesti itsevarma nainen, joka ei suostu alistumaan yhteiskunnan asettamiin odotuksiin ja stereotyyppisiin sukupuolirooleihin.

Södergran syntyi 4.4.1892 ja kuoli vain 31-vuotiaana. Rakastetun runoilijan syntymäpäivän kunniaksi olemme koonneet yhteen kolme hänen kauneinta runoaan.

Edith Södergranin ihanimmat runot

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä, tuntemattomat kukat loistavat rannalla; olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit – mutta ihana meri on vaarallisin nähdä, se herättää tulevien seikkailujen janon: mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.

Edith Södergran: Runoja, 1916, suom. Uuno Kailas

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet, kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois, ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa. Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti. Vanha kuusi valvoo ja muistelee valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa.

Edith Södergran: Runoja, 1916, suom. Uuno Kailas

Oi anna minun aukaista sylini, elämä. Sinä minun sydämeni rajattomuus. Odotan että saan kuulla oman ääneni. Tahdon puhua, sanani putoavat kuin hehkuvat kekäleet

Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo, suom. Leena Krohn, 1920

Mitä minä pelkään? Olenhan osa äärettömyyttä. Olen kappale kaikkeuden suurta voimaa, yksinäinen maailman miljoonien maailmojen keskellä, ensimmäisen asteen tähti joka sammu viimeiseksi. Elämisen riemu, hengittämisen riemu, olemassa – olon riemu!

Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo, 1972, Pentti Saaritsa

Edith Södergran: Maa jota ei ole

Ikävöin maahan jota ei ole, sillä kaikkea mikä on, olen väsynyt himoamaan. Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin maasta jota ei ole. Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti, maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat, maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme kuun kasteessa. […]

Maassa jota ei ole kulkee rakastettuni, otsallansa sädehviä kruunu. Ken on rakastettuni? Yö on pimeä ja tähdet vapisevat vastaukseksi. Ken on rakastettuni? Mikä hänen nimensä? Taivaat kaartuvat korkammiksi, ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin vastausta tietämättä. Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus. Ja se kohottaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle. Ja vastaus tulee: Minä olen se, jota rakastat ja aina olet rakastava.

Edith Södergran: Runoja, 1916, suom. Uuno Kailas

Lähteet: Jyväskylän yliopisto