Kulttuuri

Katri Vala: Runoilijan traaginen elämä oli täynnä vastoinkäymisiä

Mielisairaalassa menehtynyt isä, heti syntymän jälkeen kuollut lapsi, terveyttä nakertanut keuhkotauti. Katri Vala tunnetaan sadunomaisista runoistaan, mutta hänen lyhyeksi jäänyt elämänsä oli täynnä vastoinkäymisiä.

Vastikään itse­näistyneen Suomen kulttuurielämää sokeerasi 1920-luvulla joukko nuoria runoilijoita. He intoilivat eurooppalaisen modernin runouden uusista suuntauksista ja katsoivat optimistisina tulevaisuuteen.

Kieltolaista huolimatta he nauttivat niin kutsuttua kovaa teetä ja pitävät eksoottisia naamiaisjuhlia. He kutsuivat itseään Tulenkantajiksi, ja heidän eturivin lyyrikkonsa oli nuori, punahiuksinen Katri Vala.

Valan runot ihastuttivat ja vihastuttivat lukevaa yleisöä. Niissä ei ollut riimejä, vaan ne virtasivat vapaan rytmin tahtiin. Esikoiskokoelma Kaukainen puutarha oli täynnä sadunomaisia unelmia eksoottisista paikoista:

Puutarhassa on valkoinen marmoriallas / ja sen ympärillä tulipunaisia gladioluksia. / Takana on korkea kukkula / ylt’yleensä mustien orvokkien peitossa. / Kaukaisten magnoliain tuoksu / keinuu korkeitten palmujen alla / ja täplikkäät tiikerinliljat värisevät.

Vastaavaa ei ollut ennen kirjoittanut juuri kukaan Suomessa, vain Edith Södergran ruotsiksi edellisellä vuosikymmenellä. Mutta Katri Valan omasta elämästä sadunomaisuus oli kaukana.

Köyhä lapsuus

Muoniossa vuonna 1901 syntyneen Katri Valan ensimmäinen vastoinkäyminen ajoittuu lapsuuteen. Hänen isänsä, metsänhoitaja Robert Wadenström, ajautui mielisairauteen ja joutui psykiatriseen sairaalaan, jossa hän kuoli epämääräisissä olosuhteissa.

Äiti Alexandra ja lapset – 10-vuotias Katri eli Karin Alice Wadenström sekä nuoremmat veljet Erkki ja Niilo – ajautuivat nopeasti taloudellisiin vaikeuksiin äidin holtittomuuden vuoksi.

Tästä huolimatta Katri menestyi koulussa, kävi partiossa ja kirjoitteli ensimmäisiä runojaan. Toimittajaksi myöhemmin ryhtyneen Erkki-veljensä kanssa he jakoivat samat kuvitteelliset maailmat.

Kun Erkki kirjoitti fiktiivisen maan historian, Katri kirjoitti saman maan kirjallisen kaanonin, sillä pitihän jokaisella kunnon sivilisaatiolla olla kaunokirjallisuutta. Sisaruksilla oli myös oma ”kustantamo”.

Katri Valan elämäkerturi Kerttu Saarenheimo on kuvaillut näitä varhaisia kirjoitusharrastuksia älykkäiden lasten pyrkimykseksi paeta aineellisesti niukkaa arkitodellisuutta. Katri Vala pysyikin pitkään eskapistina, todellisuuden pakenijana.

”Runo tarjosi lepopaikan, jossa voi kuvitella unelmien maata. Utopian, joka ei välttämättä kuitenkaan toteudu”, kirjallisuudentutkija Siru Kainulainen kiteyttää.

Köyhä lapsuus vaikutti Valaan siten, että ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän hakeutui opettajan ammattiin, koska halusi turvata itselleen säännölliset tulot. Päivätyö ei kuitenkaan estänyt häntä uneksimasta ja kirjoittamasta unelmiaan paperille.

Ensimmäiset Katri Valan taiteilijanimellä julkaistut runot ilmestyivät Nuori Voima -lehdessä vuonna 1921.

Vaaniva kuolema

Nuoren Voiman aktiivirunoilijoista muotoutui 1920-luvun alussa Tulenkantajien kirjallinen ryhmittymä. Elämä on pyhä. Me rakastamme elämää. Taide on pyhä. Me palvelemme sitä, Tulenkantajat julistivat manifestissaan.

Myös Katri Vala uskoi ennen kaikkea itse elämään ja sen jatkamiseen. Kaukaisen puutarhan runot hehkuvat luonnonläheistä intohimoisuutta, sellaista joka ei taivu runomittojen kahleisiin. Elää, elää, elää! / Elää raivokkaasti elämän korkea hetki, / terälehdet äärimmilleen auenneina, Vala julisti runossa Kukkiva maa.

Runojensa aistillisuuden vuoksi nuori Katri päätyi myös henkilökohtaisesti leikittelemään eksoottisen papittaren imagolla. Nuoren Voiman Liiton talvijuhlissa vuonna 1925 hän kohautti egyptiläishenkisessä mustassa mekossa ja kirkkaanvihrein strutsinsulin koristetuissa kimallekengissä.

Kirjallisuudentutkija Siru Kainulainen toteaa, että Edith Södergranin vaikutus Valan runouteen on selkeä. Se näkyy sekä vapaan runomuodon käytössä että elämänasenteissa.

Läsnä ovat valtava elämänhalu, mutta myös sen kääntöpuoli, kuolemanpelko ja melankolia. Kaukainen puutarha sisältää kokonaisen kauhuromanttisen, kuoleman ympärille kiertyvän osion nimeltään Kauhu.

Kuolemasta tuli konkreettinen varjo Katri Valan elämässä vuonna 1926, kun hänellä todettiin tuberkuloosi eli keuhkotauti – sama sairaus, joka oli vienyt Edith Södergranin hautaan vain muutamia vuosia aiemmin. Vala joutui luopumaan opettajanvirastaan ja viettämään useita kausia keuhkoparantoloissa.

Vauva menehtyi

Vuonna 1930 ilmestyneessä runokokoelmassa Maan laiturilla on nähtävissä astetta vakavampi, surumielisempi suhde elämään. Samana vuonna Katri Vala meni siviilivihkimyksellä naimisiin nuoren opiskelijaradikaalin Armas Heikelin kanssa.

Valaa liikutti suuresti Heikelin suostuminen avioon sairaan naisen kanssa. Ensimmäinen lapsi teki pian tuloaan, ja onnellinen pari oli miettinyt sille nimen valmiiksi. Odotus vaihtui kuitenkin murheeksi keväällä 1931.

Minä en saanutkaan mitään Aslakia. Pieni tyttöni eli vain pari tuntia… Katri Vala kirjoitti tädilleen pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen.

Lapsen kuolema syöksi Valan masennukseen, joka kärjistyi itsemurhayritykseksi. Kohtalo istuu taas jossain hiljaa täynnä uhkaa, ja minä vapisen kauhusta, lukee runoilijan muistiinpanoissa tuolta illalta, kun hän istui yksin kotona vuoden pimeimpään kaamosaikaan. Sen jälkeen hän avasi hellan kaasuhanat. Puoliso ehti juuri ja juuri pelastaa hänet saavuttuaan kotiin.

Vala koki toisenkin lapsen menetyksen pari vuotta myöhemmin. Hänelle tehtiin abortti lääkärin määräyk­sestä­, sillä keuhkotauti oli taas pahentunut. Vuonna 1934 hän sai vihdoin kaipaamansa lapsen, kun poika Mauri syntyi. Myöhemmin synkkinä hetkinään Vala luonnehti lasta ainoaksi ilokseen.

Kärkkäitä pakinoita

Vasemmistolaisen Armas Heikelin vaikutuksesta Vala alkoi 1930-luvulla siirtyä yhä enemmän eskapismista yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Hän ryhtyi muun muassa kirjoittamaan kärkeviä pakinoita lehtiin.

Yhden­ ­puolueen tai ideologian soturia hänestä ei kuitenkaan tullut. Hän nimitti luomistyön vanginvartijoiksi vasem­mistoälyköitä, jotka tahtoivat pakottaa runouden aatteelliseen puhdasoppisuuteen.

”Vasemmistolle yksityiset asiat eivät olleet tärkeitä tai runouteen sopivia. Valalle taas fyysinen kokeminen, joka koski kaikkea mitä tapahtuu, oli yksi olennainen lähtökohta runojen kirjoittamiselle”, Siru Kainulainen sanoo.

Vala vastusti fasismia, sotaa, kuolemanrangaistusta ja kirkon valtaa. Tärkeitä asioita olivat myös uskonvapaus ja äitien ja lasten asema. Yhteiskunnallinen sävy hiipi runoihinkin.

Toisaalta runossa Pajupilli Vala julistaa kuin suoraan aikansa vasemmistolle: En ole lipunkantaja, / en kotkansydäminen tiennäyttäjä / matkallanne aamun maahan. / Olen virran partaalla paju, / jonka lävitse tuulet puhaltavat, / josta maailman kapinallinen henki / taittaa yksinkertaisen pillin / soittaaksensa sävelmän, / jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta, / ja hiukan aamunsarastusta.

Politiikan puristuksissa

Toisen maailmansodan lähestyessä poliittinen tilanne kärjistyi äärimmilleen. Katri Valaa ei ymmärretty vasemmistossa eikä liioin oikeistossa, eikä hän itse suostunut valitsemaan kahden diktatuurin, natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välillä.

Hän alkoi jäädä ilman apurahoja ja totesi hieman katkerasti, että diktatuureissa väärämieliset taiteilijat ammutaan ja demokratioissa tapetaan nälkäkuolemalla.

Puolisoaan Katri Vala yritti saada luopumaan politiikasta, turhaan. Armas Heikel joutui talvi- ja jatkosotien aikana kaikkiaan kolme kertaa vankilaan valtiopetokseen tähtäävän toiminnan edistämisestä.

Kaiken lisäksi Valan koko omaisuus, mukaan lukien useita käsikirjoituksia, tuhoutui junaonnettomuudessa talvisodan aikaan.

Ahdistuksesta syntyi Valan viimeinen runokokoelma, Pesäpuu palaa. Kaikista epätoivon näyistä huolimatta runoista erottuu yhä sama vanha uneksija, joka jaksaa haaveilla kukista ja linnuista – ja vihata sotaa.

Lopulta Vala siirtyi lapsineen Ruotsiin. Siellä hän kuoli vuonna 1944, vain 42-vuotiaana. Hän eli pidempään kuin Edith Södergran, mutta hänenkin kohdallaan voi puhua ennenaikaisesta tuberkuloosikuolemasta.

 

Lähteet:

Hosiaisluoma, Yrjö: Kirjallisuuden sanakirja

Saarenheimo, Kerttu: Katri Vala – aikansa kapinallinen

Vala, Katri: Kootut runot

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Katri Vala: Runoilijan traaginen elämä oli täynnä vastoinkäymisiä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.