Kirjailija Audrey Magee: Vaikuttava natsiajan kuvaus

Irlantilainen Audrey Magee kuvaa Sopimus-romaanissaan ihmismielen harmaata aluetta. Pahuus voi tulla huomaamatta osaksi arkisia valintojamme.

”Onpa kaunista”, sanoi Katharina.

”Vihdoinkin”, sanoi rouva Spinell. ”Kunnollinen koti.”

Molemmat naiset heittivät kengät jalastaan, säntäilivät ympäri asuntoa ja nauroivat avatessaan ovet valtaviin makuuhuoneisiin ja parvekkeelle.

”Heillä oli kaikkea”, sanoi Katharina. ”Kun meillä ei ollut mitään”, sanoi rouva Spinell.

Audrey Mageen Sopimus-esikoisromaanin saksalaiset äiti ja tytär eivät ihmettele, mihin uuden asunnon juutalaiset on viety. Perheen isä herra Spinell taas siivoaa alkajaisiksi kirjahyllyn ”roskasta”.

Maailmalla menestynyt Sopimus ei ole tavanomainen natsiajan kuvaus. Pääroolissa ovat tavalliset saksalaiset, he, jotka ulkoistivat ajattelunkykynsä antisemitisteille.

Kirjan päähenkilö Katharina päättää naida saksalaisen sotilaan järjestetyssä avioliitossa. Hän haluaa kelvollisen miehen, lapsia ja heille hyvän tulevaisuuden. Jos huonosti käy, tiedossa on sentään leskeneläke. Mies, Peter, taas haluaa lomaa itärintamalta. Pariskunta rakastuu, ja sitoumus auttaa Peteriä selviämään hengissä sodan ja erityisesti Stalingradin piirityksen kaameissa oloissa.

Irlantilainen Audrey Magee on suosiostaan yllättynyt ja ilahtunut. Kirja on ilmestynyt suomeksi ja sen vuoksi Magee kävi täällä äskettäin perheensä kanssa yhdistetyllä loma- ja työmatkalla.

Perheeseen kuuluvat aviomies ja 15-, 13- ja 6-vuotiaat tyttäret. Perhe asuu Irlannissa, Wicklow’ssa, jossa sijaitsee maan laajin vuoristoalue. Niinpä he halusivat nähdä Lapin tunturit. Audrey vieraili myös Suomenlinnassa.

– Se oli uskomattoman hieno paikka. Kävelin tunneleissa ja mietin, miltä siellä on sodan aikana haissut. Miten kylmä on ollut? Onneksi minun ei tarvinnut olla peloissani.

Ampuma-aukoissa pelko on kenties ollut adrenaliinipitoista tai lamaannuttavaa. Erilaista kuin pelon muodot, joita Audrey on kohdannut omassa elämässään.

Seurana outo tunne

Kun Audrey oli lapsi, Dublinissa oli pommivaroitus. Sitä pelottavampana hän kuitenkin piti ihmisten välisiä jännitteitä.

– Sain jo silloin esimakua siitä, miltä tuntuu olla väärällä puolella. Irlantilaisuudessa ei ollut hyvää puolta, koska kansalaiset tappoivat toisiaan. Aistin oudon hiljaisuuden. Emme voineet puhua politiikasta tai uskonnosta.

Myöhemmin 18-vuotiaana Saksassa Audrey hoiti lapsia perheessä, jossa toisen maailmansodan aika oli vaiettu aihe. Sukupolvien välillä oli muuri, jonka Audrey aisti, vaikka ei sitä ymmärtänyt.

– Ilmapiiri perheessä jäi voimakkaasti mieleeni, ja sota-ajan tapahtumat alkoivat kiinnostaa, kun pari vuotta myöhemmin kävin Münchenissa Dachaun keskitysleirillä. Tapasin portilla juutalaisen amerikkalaismiehen, jonka sukulaisia oli kuollut siellä.

Koska leiri oli kiinni, Audrey ja mies päättivät kävellä yhdessä alueen ympäri. He tapasivat noin 50–60-vuotiaan naisen, joka hoiti puutarhaansa.

– Juttelimme ja nainen kertoi asuneensa paikassa koko elämänsä. Kun mies kysyi, miten hän on sen pystynyt tekemään, nainen vastasi, ettei tiennyt juutalaisvainoista, eikä olisi voinut niihin vaikuttaa. Mies oli keskustelun jälkeen hyvin järkyttynyt.

Tuo kokemus jätti Audrey Mageehen pysyvän jäljen.

– Mietin, millaista oli elää sitä aikaa siinä paikassa ja jatkaa elämäänsä eteenpäin. Miten nuo kaksi ihmistä eivät koskaan ymmärtäisi toistensa näkökulmia.

Irlantilainen kirjailija Audrey Magee

Irlantilainen Audrey Magee, 49, on kasvanut sisällissodan ja brittiherruuden jännitteessä. -Kun Englannin kuningatar vieraili Irlannissa 2011, minua itketti. Tuntui, että maidemme välillä oli viimein rauha ja tasapaino.

Ruoat kortilla

Audrey Magee teki Sopimusta pikkuhiljaa, noin 10 vuotta. Hän paneutui historiaan monella tasolla. Sotilaiden tarinat ja päiväkirjamerkinnät olivat koskettavia ja usein järkyttäviä.

– Se oli henkisesti rankkaa. Halusin ymmärtää kaiken. Kokeilin kotona muun muassa sota-ajan ruoka-annosten riittävyyttä. En tosin alistanut perhettäni kokeeseen, se olisi ollut julmaa.

Kirjan kuvaukset ihmisten hädästä eri puolilla rintamaa ovat vaikuttavia. Sotilaan osa itärintamalla ja Stalingradin piirityksessä oli raaka, kurja ja monelle lyhyt. Jos ei tullut heti ammutuksi tai räjähtänyt kappaleiksi, joutui kohtaamaan nälän, kylmyyden, sairaudet ja kaikkialle tunkevan lian ja löyhkän. Toimittajavuosinaan Audrey Magee työskenteli kirjeenvaihtajana Bosnian-sodassa.

– Se lisäsi ymmärrystä sotatilanteesta. Näin pakolaisten hädän ja käsitin jakolinjat ihmisten välillä.

Kun toisesta tulee arvoton

Monet tuon ajan saksalaiset eivät nähneet juutalaisia ihmisinä, joilla on tunteita, ajatuksia, kyky tuntea kärsimystä ja suunnitella tulevaa.

– Holokausti oli alhaisin piste ihmiskunnan historiassa. Juuri siksi on tärkeää miettiä, mitä holokaustia edesauttaneita valintoja tavalliset ihmiset tekivät tai jättivät tekemättä. Me kohtaamme vastaavia tilanteita nykyisinkin, esimerkiksi Syyriassa.

Magee yrittää ymmärtää ihmisten valintoja älyllisesti, vaikka ei välttämättä hyväksykään niitä.

– Ihmisellä on kyky muuttua pahaksi askel askeleelta, pienten arkisten valintojen polkua. Olemme hyviä sopeutumaan ja haluamme kuulua joukkoon, saada hyväksyntää.

Magee toivoo kaikille rohkeutta kyseenalaistaa erilaiset ehdotukset ja valinnat, jotta voisimme toimia oikein jo ensi askelmilla. Myöhemmin oman käyttäytymisen muuttaminen on yhä vaikeampaa.

Sokea sääntöjen eetos

Mageen romaanissa ihmiset tekevät valintoja ilman suurempia pohdintoja. Se tekee tarinasta vetävän ja helpon lukea, mutta samalla lukijaa kylmää.

– Ajattelin, että tapahtumat etenevät kuin näyttämöllä. Sisäinen draama ei ole olennaista, vaan dialogi ja teot.

Valinta käy yksiin holokaustin aikaista moraalia analysoineen filosofi Hannah Arendtin päätelmien kanssa. Arendt on kirjoittanut, että totalitarismissa yksilö kadottaa kyvyn ajatella omaa itseään laajemmin, hän vain noudattaa annettuja sääntöjä.

Pahan aiheuttaminen on mahdollista, vaikka ihmisen motiivit eivät sinänsä olisi pahoja. Mageen kirjan Katharinalle maistuu Hitlerin leipurin suklaakakku, koska se on hyvää. Mitäpä pahaa herkuttelussa olisi? Vastapalvelukseksi on oltava välinpitämätön.

– Katharina ei ole täysin kylmä, hän kykenee empatiaan omaa tilannettaan kohtaan. Juutalaisia hän tai hänen perheensä eivät enää näe ihmisinä.

Irlantilainen kirjailija Audrey Magee

Audrey Magee muistuttaa, että pienet valinnat voivat johtaa isoihin seurauksiin, jos emme halua sen kummemmin ajatella.

Lapsellisia piirteitä

Mageen mielestä teoilla on merkitystä; motiivit tai puheet eivät kerro, millainen ihminen on, vaan se, mitä hän tekee tai jättää tekemättä. Juutalaisvastaisuuteen liittyy hänestä piirteitä, jotka ovat tuttuja pikkulasten vanhemmille ja koulukiusaajille.

– Natsit isottelivat ja kiusasivat juutalaisia. He hyödynsivät juutalaisten silloista heikkoa ryhmädynamiikkaa ja loivat kuvaa ”meistä” ja ”heistä”. Se teki tavalliselle saksalaiselle helpoksi erottaa itsensä juutalaisista ja vastaavasti vaikeaksi ryhtyä puolustamaan juutalaisia.

Magee muistuttaa, että meissä kaikissa on hyvää ja pahaa.

Hän toivoo, että nykyiset eurooppalaiset poliitikot asettaisivat rohkeasti rajan, minkä yli myötäilyjä rasististen populistipuolueiden suuntaan ei tehdä.

– Syntipukkiajattelu toimii, kun ihmiset ovat epävarmoja ja taloustilanne on heikko. Jostakin syystä on vaikea syyttää itseään tai ymmärtää asioita laajemmin.  Olisi hienoa, jos kouluissa opiskeltaisiin enemmän etiikkaa ja moraalia.

Siirrymme ottamaan kuvia. Meitä naurattaa, sillä hänellä on päällään mustaa ja harmaata kuten meillä muillakin.

– Ennen kuin tulin Suomeen ajattelin, että olette samantyylisiä kuin skandinaavit. Odotin näkeväni enemmän värejä ja rentoa elämänmenoa. Huomasin kuitenkin, että Suomessa on aivan oma tunnelmansa. Ilmapiirissä on jotakin erilaista, jotakin hyvin kiinnostavaa.

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.