Kirjailija Claes Andersson: ”Kun isä aikoi ampua minut”

Sodan käynyt isä lähti ase mukanaan etsimään nuorta Claes Anderssonia kuultuaan, että punikkipoika oli luvannut puhua Vietnamin sodan vastaisessa mielenosoituksessa. Isän ja pojan suhteesta kumpuaa edelleen runoja.

Pari tuntia ennen Vietnamin sotaa vastustavia mielenosoituksia äiti soitti Claes Anderssonille. Elettiin 1960-lukua, ja psykiatriksi opiskeleva Claes oli lupautunut pitämään puheen sotaa vastustavassa mielenosoituksessa Helsingin keskustassa.

Äiti oli hätääntynyt. Claesin sodan käynyt isä ei hyväksynyt poikansa sodanvastaista toimintaa ja oli saanut raivokohtauksen kuultuaan esiintymisestä.

Isä, Oscar Rudolf, oli ottanut sotilaspistoolin ja lähtenyt kotoa. Hän aikoi ampua punaisen bolsevikkipoikansa.

Perunatorilla lähellä Kolmen sepän patsasta risupartainen Claes tähyili ympärilleen. Näkyikö tuttua, kookasta hahmoa?

”Pidin puheeni ja odotin, koska alkaa paukkua. Mitään ei tapahtunut”, Claes Andersson, 78, muistelee tilannetta vuosikymmeniä myöhemmin.

Poika palasi mielenosoituksesta kotiin. Samoin isä oltuaan poissa kolme tai neljä tuntia. Sateesta läpimärkä sotaveteraani laittoi pistoolin takaisin piiloon sanomatta sanaakaan.

Asiasta ei puhuttu koskaan.

Iso mies karjui

Kirjailija Claes Andersson on asunut vuoden verran modernissa kerrostalossa. Kaksikerroksinen koti sijaitsee Helsingin uusimmassa kaupunginosassa Jätkäsaaressa, Tallinnan-laivojen sataman selkäpuolella. Vuosikymmenet omakotitalossa Espoossa ovat ohi.

Claes_Andersson_1

Claes Anderssonille on tullut vanhemmiten tarve selkeyttää vaikeata suhdettaan vanhempiinsa, erityisesti isään.

Myös psykiatrin, jalkapalloilijan ja poliitikon roolit ovat joutuneet syrjään. Sen sijaan muusikko ja kirjailija voivat hyvin kropassa, jota ovat kiusanneet ohitusleikkaus, diabetes ja ajoittaiset addiktiot.

Uusin runokokoelma Aamu meren rannalla ilmestyi syksyllä. Siinä on koskettava runosarja isästä.

”Minulle on tullut vanhoilla päivilläni tarve yrittää selkeyttää isäsuhdettani. Kun olin nuori, suhteemme oli monin tavoin ongelmallinen,” Claes Andersson sanoo.

Claes oli vasta parivuotias isän lähtiessä talvisotaan. Kotiin isä palasi vasta jatkosodan jälkeen vuonna 1945, kun Claes oli melkein kahdeksanvuotias kansakoululainen.

Lapsi koki isän poissaolon hylkäämisenä.

”Isää ei näkynyt missään, mutta silti piti koko ajan pelätä, elääkö hän vai onko kuollut.”

Kun isä sitten palasi sodasta, tilanne ei paljon parantunut. Isä oli koko ajan menossa. Viisihenkiselle perheelle täytyi saada elanto, ja Oscar Rudolf oli kunnianhimoinen: hän työntyi liike-elämään pelkältä kansakoulupohjalta. Claes Andersson arvelee isän päässeen myyntipäälliköksi kylmälaitteita ja jääkaappeja maahantuovaan ja valmistavaan Frigatoriin osin sodassa syntyneiden hyvien suhteiden ansiosta.

Tykistön aliupseerista yliluutnantiksi kohonnut, sosiaalinen ja pidetty mies opiskeli kotona englantia kirjekurssien avulla. Is dis sö vei to piccadilli sörkus, rahisi gramofonilevy, ja Oscar Rudolf toisti perässä.

Isä teki paljon töitä. Hän valvoi norttia imien ja huokaili kuin hänellä olisi ollut niskassaan kaikki maailman murheet. Kotona isää ei saanut vastustaa, hän karjui ison miehen römeällä äänellä muiden näkemykset kumoon. Isä saattoi kirotakin, mutta karkein ilmaisu taisi olla itse keksitty ”haisumaplittu”.

Kun isä alkoi menestyä 1950-luvulla, hän onnistui hankkimaan auton suoraan Amerikasta. Harmaa Chevrolet Bel Air oli Korkeavuorenkadun kolmas auto.

Omista vanhemmistaan ja taustastaan Oscar Rudolf vaikeni, mutta se tuli selväksi, että isä vihasi köyhyyttä. Anderssonit nousisivat hänen johdollaan pois ahtaudesta, proletariaatista ja penninvenytyksestä. Lopulta Oscar Rudolf eteni toimitusjohtajaksi asti.

Sodasta isä ei puhunut koskaan. Ei edes muutaman ryypyn jälkeen.

Äiti alistui

Äiti ei voinut naimisiin mentyään jatkaa työssään, vaan hänen piti jäädä kotiin kolmen lapsen kanssa. Siihen aikaan porvariperheissä vaimon ei tarvinnut tehdä ansiotyötä.

Tilanne teki kiltistä ja erittäin epävarmasta äidistä entistäkin riippuvaisemman aviomiehestään.

”Äiti oli hyvin taitava alistumalla alistaja. Hän otti aina huonommat osat kaikesta, sen palaneen lihapullan, ja tyytyi vähempään kuin muut. Tällainen ihminen aiheuttaa voimakkaita syyllisyydentunteita ympäristössään. Häntä ei voi moittia eikä häntä vastaan voi hyökätä.”

Claes_Andersson_3

Claes Andersson on tietoisesti yrittänyt olla toisenlainen isä lapsilleen kuin hänen oma, etäinen isänsä oli. Viime syksynä hänestä tuli isoisoisä.

Claes ei pystynyt puhumaan asioistaan poissaolevalle ja etäiselle isälle, ei myöskään äidille, joka olisi itse tarvinnut tukea.

”Minulla ei ollut ketään, jolle uskoutua. Siitä, että pitää selviytyä omin neuvoin, tuli tapa. Ehkä juuri siksi olen hakeutunut hommiin, joissa kaikki tehdään yhdessä. Kuten psykiatrian pariin, politiikkaan ja musiikkiin.”

Oscar Rudolf pystyi ostamaan pojalleen heti sodan jälkeen haitarin ja parin vuoden päästä pianon. Claes pääsi myös soittotunneille. Hän kiinnostui uudenlaisesta musiikista, jazzista.

Rippikouluikäisenä Claes pääsi kuuluisaan Espilä-ravintolaan striptease-tanssija La Bommien taustapianistiksi. Pikimusta La Bommie oli esityksissä verhoutunut ainoastaan fosforinvärisiin saippuakupliin, joita humalaiset mieskatsojat saivat ryömiä puhaltamaan pois.

”Minun piti samalla improvisoida pianolla eroottisia efektejä. Olin kamalan rakastunut La Bommieen. Kyllä isä varmaan tiesi hommastani, mutta hän ei puuttunut semmoisiin asioihin.”

Kapina ketä vastaan?

Oscar Rudolf ei piitannut politiikasta. Sen sijaan hänen poikansa kiinnostui yhteiskunnasta varhain. Claes meni mielisairaita, vankeja ja asunnottomia alkoholisteja puolustavaan Marraskuun liikkeeseen, alkoi kirjoittaa ja liittyi Kirjailijaliittoon. Sitten tulikin jo vasemmistolaisuus.

Isä oli tyytyväinen poikansa opiskeluvalintaan, kun tämä oli jättänyt haaveet kielistä, filosofiasta ja estetiikasta ja pääsi toisella pyrkimisellä lukemaan lääkäriksi. Vaikka psykiatria ei ehkä ollut nappivalinta, työllä saisi kuitenkin hankittua säällisen elannon.

”Jälkeenpäin olen ajatellut, että jos olisin itse ollut kuin isä ja viettänyt parhaat vuoteni sodassa ja jos minun poikani olisi suhtautunut yhtä ironisesti sukupolveni touhuihin, olisin heittänyt pojan ulos.”

Niin ei kuitenkaan ehtinyt käydä, sillä Claes ymmärsi lähteä varhain omilleen.

”Olin varmaan vähän hankala tyyppi. En hyväksynyt vanhempieni maailmaa ja olin eri mieltä asioista.”

Nuori psykiatri näki, kuinka kovin keinoin mielenterveyspotilaita kohdeltiin. Sähkösokit, insuliini ja kovat lääkeannokset olivat arkea.

Kun Claes Andersson palasi Tammisaaren mielisairaalasta Helsinkiin vuonna 1967, hän joutui työhön teho-osastolle, jonne tuotiin ankarana pakkastalvena kaikki ne asunnottomat alkoholistit – monet heistä sotaveteraaneja – jotka oli löydetty kaduilta puolikuolleina. Heitä sulateltiin pikkuhiljaa viileissä huoneissa, joissa oli ikkunat auki pakkaseen.

Rahan tienaaminen ja omin avuin pärjääminen oli tärkeää sodan käyneelle isälle, mutta pojalle nämä eivät riittäneet elämänarvoiksi. Hän halusi muutosta.

”Aloin pohtia, mikä on yhteiskunta, joka jättää ihmiset tällaiseen tilanteeseen. Yli 40 miestä kuoli tuona talvena pääkaupungissa kadulle.”

Myöhemmin Claes käsitti, että hän ei kapinoinut isää vastaan.

”Kun maa joutuu sotaan, koko järjestelmä muuttuu autoritaariseksi ja maahan tulee käsky-yhteiskunta. Sellainen ei muutu nopeasti sodan päätyttyä. Koko 1960-luvun liikehdintä oli kapinaa tätä patriarkaalista järjestelmää vastaan. Autoritaarisuus vaikutti kaikilla yhteiskunnan alueilla – siitä näkyy vieläkin liikaa jäänteitä liike- ja organisaatioelämässämme.”

Itse olen erilainen

Vaikea isäsuhde sai Claes Anderssonin päättämään, että hän olisi aikanaan toisenlainen isä kuin etäinen ja autoritaarinen Oscar Rudolf. Hän kuitenkin erosi ensimmäisestä vaimostaan, kun kolme lasta olivat pieniä.

Claes_Andersson_2

”Minulla ei ollut ketään, jolle uskoutua. Siitä, että pitää selviytyä omin neuvoin, tuli tapa,” Claes Andersson sanoo.

Claes ei ollut tyytyväinen asemaansa viikonloppuisänä. Mutta tuli uusia suhteita ja kolme lasta lisää.

Andersson kiemurtelee tuolissaan, kun pitäisi vastata siihen, onko hän onnistunut olemaan toisenlainen isä.

”Kaikki kuusi lasta ovat elossa ja pärjänneet jotenkuten. Varmaan joku on minuun tyytymätönkin, kun osa lapsista oli niin pieniä erotessamme. Mutta tapaan kaikkia lapsiani ja käyn heidän kanssaan lounaalla. Olemme ainakin puheväleissä.”

Claes Andersson on saanut tuta myös sen, että lapset arvioivat häntä julkisesti. Tytär Henrika on kirjoittanut hänestä näytelmissään. Teatterikoulun aikaisessa esityksessä Claes Anderson istui katsomossa, kun isä laitettiin tuhkana kakkupurkkiin.

Ehdotus vaimolle

Kun Oscar Rudolf jäi eläkkeelle, hänestä tuli paljon aiempaa mukavampi. Hän alkoi katsella televisiosta kaikenlaisia ohjelmia, mikä avarsi hänen maailmankuvansa. Hän lähti jopa matkalle maailman ympäri.

Puhevälit paranivat. Autoista oli hyvä aloittaa.

”Isä kysyi minulta, kuinka kärry kulkee. Vastasin, että kiitos kysymästä, minä voin hyvin.”

Vuotta ennen kuolemaansa isä äänesti Claes Anderssonin johtamaa Vasemmistoliittoa. Isä ei itse kertonut asiasta, Claes kuuli sen äidiltään ja yllättyi täysin. Hän kiitti isäänsä.

Viimeiset vuodet ennen Oscar Rudolfin munuaistaudista johtunutta kuolemaa isällä ja pojalla oli hyvä suhde. Oscar Rudolf oli myös lämmin isoisä, jota lapsenlapset kävivät katsomassa usein.

”Hän oli hyvin suora ja reilu ihminen. Se oli hänen paras puolensa.”

Kahdeksankymppisenä Oscar Rudolf ehdotti vaimolleen, että he tekisivät kaksoisitsemurhan. Vaimo kävisi pitkäkseen sängylle, ja Oscar Rudolf ampuisi ensin hänet, sitten itsensä. Vaimo ei suostunut.

”Tämä oli sodan käyneen miehen tyypillinen tapa ajatella: elämä on eletty, parhaat asiat koettu ja kaikki on aika hyvin. Enää ei olisi jäljellä kuin viimeinen pätkä, joka olisi sairastamista ja kurjuutta.”

Claes Andersson ei kuullut itsemurhaehdotuksesta isältään. He eivät koskaan puhuneet tästäkään asiasta.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 9/2016

Lue lisää:

Koskettava video – Claes Andersson lukee runon isästään

Polio jätti jälkensä Marjatta Nykäsen elämään: ”Minua riivasi jätetyksi tulemisen pelko”

Kauko Röyhkä: ”Olen joutunut olemaan isä itselleni”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kirjailija Claes Andersson: ”Kun isä aikoi ampua minut”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X