Kiusaaminen: ”Olin se erilainen poika”

Roni Alhoa, 23, kiusattiin koko kouluajan. Vasta ammattikoulussa asiaan puututtiin tosissaan. Musiikki oli Ronin pakokeino.

Minun tarinani

”Tuntuu uskomattomalta, kuinka paljon minua on kiusattu. Haukkumasanoja, joilla minua on haukuttu, on varmasti tuhat. Minua on lyöty, potkittu päähän, heitetty jääpallolla silmään, omaisuuttani on tuhottu, ja yläasteella sain tappo-uhkauksen. Jostain syystä juuri minä olen joutunut silmätikuksi, ja se on ollut erittäin ahdistavaa.

Olin pienenä hyvin kiltti. Olin myös sinisilmäinen ja lähdin innoissani mukaan kaikkeen, mihin yllytettiin. Ensimmäisellä luokalla Rastaalan koulussa Espoossa olin suosittu poika, kavereita oli paljon. Kun talostamme löytyi hometta, jouduimme muuttamaan.

Menin toiselle luokalle uuteen kouluun. Ensimmäisen kerran minua pilkattiin toisella luokalla hampaistani, jotka olivat vähän ulkonevat.

Samaa koulua kävi minua vuotta vanhempi sukulaispoika, joka oli ystäväni ja hengaili kanssani. Söimme joka päivä yhdessä. Minulla oli hänen lisäkseen pari hyvää ystävää.

Pikkuhiljaa minua alettiin nimitellä ja kiusata enemmän. Se meni osittain leikistä ja minun oli vaikea erottaa, mikä oli leikkiä ja mikä kiusaamista.

Erilaisena poikan luokassa

Olin se erilainen poika luokassa. Olin kiinnostunut eri asioista kuin muut, esimerkiksi majakoista ja elektroniikasta.

Sain ensimmäiset lelurummut kuusivuotiaana ja siitä alkoi rakas harrastus. Soitin kaikella mitä löytyi, ja rakensin itse rummut tupperware-astioista ja kelmusta.

Olen myös aina tullut hyvin toimeen tyttöjen kanssa, samoin opettajien. Ilmeisesti se on ärsyttänyt joitakin. Monet tytöt asettuivat kiusaamistilanteissa puolelleni. Satunnaisesti jotkut myös osallistuivat kiusaamiseen.

Neljännellä luokalla tilanne oli jo paha. Oireilin voimakkaasti, mutta en puhunut asiasta kotona suoraan. Kymmenvuotiaana piirtelin vihkooni kuvia erilaisista tavoista, joilla voisin tappaa itseni. Näytin ne kavereilleni ja silloin asia meni kuraattorille. Minut laitettiin erityisluokalle.

Kiusaaminen oli jokapäiväistä

Ala-asteen lopulla kiusaaminen oli jokapäiväistä. Yleensä se tapahtui matkalla koulusta kotiin, jolloin opettaja ei ollut näkemässä.

Yritin itse ajatella, että nämä tyypit ovat minun kavereitani.

Vaikka minulle oltiin ilkeitä, ajattelin, että se on ihan fine. Sulkeuduin aika tavalla. Sanoin asiasta äidille, mutta en kauhean vakavasti. Välillä äiti suuttui ja soitti koululle, mutta vain yksi opettaja otti asian tosissaan.

Esitin usein pelleä ja yritin naurattaa muita, vaikka oikeasti olin hyvin surullinen. Niin surullinen, etten osannut edes itkeä.

Pahin vuosi jälkikäteen ajateltuna oli ehkä seitsemäs luokka, jolloin olin 13-14-vuotias. Nolaaminen oli jokapäiväistä ja mietin jatkuvasti, ketkä oikein ovat kavereitani vai olenko täysin yksin.

Musiikkiharrastus auttoi jaksamaan

Noihin aikoihin sain ensimmäiset oikeat rummut, ja musiikkiharrastus auttoi kestämään tilannetta. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että olin ilmeisesti jo alaluokilla masentunut. Minulla oli pahoja oppimisvaikeuksia, mutta ADHD-diagnoosin sain vasta aikuisena.

Minun tarinani, kiusaaminen

Yläasteelle mennessä söin suruuni ja olin jonkin verran ylipainoinen. En kuitenkaan ollut pahasti lihava. Minua haukuttiin pyyleväksi; se sana satutti. Lisäksi minua haukuttiin Rilli-Rouskuksi silmälasieni takia. Myös homottelua esiintyi.

Minua yllytettiin juomaan Fairya, ja minähän join. Seitsemännellä luokalla postilaatikkoomme oli ilmestynyt pilakuva, jonka mukaan painoin yli 400 kiloa. Kerran sinne tuli myös tappouhkaus.

Kun pihallemme heitettiin koirankakkaa ja kermaviiliä, äitini soitti lopulta poliisille. Eräs tuttu oli nähnyt teon ja tekijät jäivät kiinni.

Muutto toiselle paikkakunnalle

Kun menin kahdeksannelle luokalle, olimme muuttaneet toiselle paikkakunnalle. Koulu vaihtui taas, ja otin jälleen klovnin roolin. Nimittely alkoi taas heti.

Tuolloin olin kuitenkin mukana kummioppilastoiminnassa ja sain myös kehuja musiikkiharrastuksestani ja kannustusta lahjakkuudestani. Se teki hyvää itsetunnolle.

Yhdeksännen luokan kävin taas uudessa koulussa. Siellä minua kiusattiin fyysisesti rankemmin kuin koskaan. Kiusaaminen oli usein jengikiusaamista; jostain vain ilmestyi tyyppejä, joita en tuntenut ollenkaan. Joskus tilanteet syntyivät siitä, että pelleily meni överiksi.

Fyysistä kiusaamista

Viimeinen pisara minulle oli, kun liikuntasalin pukuhuoneessa minua kohti alettiin laukoa sählypalloja täydellä voimalla lähietäisyydeltä. Sain yli 30 mustelmaa eri puolille kehoa. Se sattui todella paljon ja aloin itkeä ja huutaa niin kovaa, että kiusaajanikin säikähtivät.

Ammattikoulu oli ainoa koulu, jossa kiusaamiseen puututtiin kunnolla. Siellä minulta rikottiin uusi vaihdepyörä, varastettiin mopo ja toisen mopon bensatankkiin kaadettiin maitoa. Tuolloin aloin turhautua ja antaa takaisin, jos minulle ilkeiltiin.

Kiusaajaa uhattiin määräaikaisella erottamisella.

Ammattikoulun jälkeen loppui kiusaaminenkin. Ajattelin, että nyt minun on pakko keskittyä itseeni.

Musiikki on auttanut

Eniten apua olen saanut musiikista ja perheeltäni. Suhtaudun musiikkiin suurella intohimolla, ja se on auttanut unohtamaan kipeät asiat. Teen DJ:n hommia ja konemusiikkia. Olen soittanut rumpuja 17 vuotta, laulanut ja soittanut pianoa. Minulla on erittäin hyvä perhe ja iso suku, viisi sukupolvea. Äiti on minulle hyvin tärkeä, samoin mummit.

Nykyisin olen jo hyväksynyt kiusaamisen osaksi menneisyyttäni. Kiusaamisessani mukana ollut tyttö soitti minulle puolitoista vuotta sitten, itki ja pyysi anteeksi. Muutama muu on tehnyt saman. Jotkut anteeksipyynnöt ovat olleet hyvin aitoja, joten olen totta kai antanut anteeksi.

Moni kiusaajistani on päätynyt huonoille teille ja muutama on kuollut. Olen huomannut, että kiusaajan elämästä ei tule hyvää.

En puhunut kiusaamisesta aikanaan, koska pelkäsin. Joskus saan edelleen takautumia ala-asteen ajoista somessa, jos joku naljailee minulle. Poistan sellaiset tyypit kavereistani välittömästi.

Somessa kiusaaminen on yleistä

Somessa kiusaaminen on hyvin yleinen ilmiö. Luulen, että aika usein ikävien kommenttien takana on kateus. Näen kiusaajat kaksinaamaisina.

Kiusaaminen on muuttanut minua osittain vahvemmaksi. Enää en pelkää juuri mitään. Perustin Facebookiin ryhmän koulukiusaamisen uhreille, ja olen saanut sitä kautta paljon yhteydenottoja.

Olisi hienoa päästä kouluihin puhumaan kiusaamisesta. Kiusatuksi tulleen kannattaa muistaa, että ei kätke omaa itseään. Ihmisen pitää saada olla oma mahtava itsensä.

Kiusaamiseen pitää puuttua

Jos näkee vähänkin kiusaamista, pitää mennä väliin. Jos kiusaaminen jatkuu, se muuttaa ihmisen luonnetta todella paljon. Siksi kiusaamisesta pitää puhua.

Tällä hetkellä paneudun täysillä musiikintekoon ja DJ-keikkailuun. Olen saanut paljon itseluottamusta ja näen itseni komeana. Minusta tuli pitkä, 190 cm. Tammikuussa tulin isäksi, kun maailman suloisin tyttö Mimosa syntyi.”

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 17/2014.

Teksti: Kirsi Hemanus
Kuvat: Kai Widell

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kiusaaminen: ”Olin se erilainen poika”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X