Ihmiset

Hanna Partanen muistuttaa uusista elämäntavoista haaveilevia: "Syömistä ja sen hallintaa pitää opetella käytännössä"

Teemme päivittäin jopa kymmeniätuhansia valintoja – suurimman osan tiedostamattamme. Paljonko lorautat maitoa kahviin, entä montako kertaa pureskelet leipää ennen nielaisua? Moni syömiseen liittyvä asia on meille rutiinia.

45-vuotiaalla ihmisellä saattaa olla takanaan yli 70 000 ateriointikertaa! Tietyt tavat syödä tai reagoiminen tiettyihin tunteisiin syömällä saattaa juontaa juurensa jo lapsuudesta. Siksi myös tapojen muuttaminen on haastavaa.

Rutiini ja ihmisen ”autopilottijärjestelmä” säästävät aivoja. Jos ajat säännöllisesti autoa, vaihdat mitä todennäköisemmin vaihteet ajattelematta asiaa sen kummemmin. Autokouluaikoina silmä taas hakeutui kierroslukumittariin, ja korva kuulosteli moottorin kierroksia. Mikäli päivittäinen työmatka autolla olisi yhtä raskasta kuin ensimmäisinä ajotunteina, voimavaroja muun työn tekemiseen ei juuri riittäisi.

Tapojen muuttaminen ja uuden oppiminen vaativat aina voimavaroja ja treeniä. Elämäntapamuutosta voidaan verrata uuden kielen opetteluun. Muutamassa kuukaudessa ei kenestäkään tule vielä mestaria, vaan uuden kielen sisäistäminen ja kielen vivahteiden soveltaminen eri tilanteissa vie vuosia.

Syömisen hallinta vaatii samanlaista soveltamisen taitoa arjessa, siksi minunkin vastaanotollani toivotut valmiit ruokalistat ovat vain harvoin käytössä. Silloin vain noudatettaisiin ennalta määrättyä, mutta soveltamisen taito jäisi oppimatta.

Uuden tavan oppimiseen tarvitaan myös aimo annos motivaatiota. Uuden kielenkin oppii helpommin, mikäli matka kohdemaahan on jo varattuna ja kieltä pääsee käytännössä treenaamaan. On myös muistettava, että oppimisprosessiin kuuluvat kömmähdykset ja hetkittäinen motivaation lasku. Harva oppii ajamaan pyörälläkään ilman yhtäkään kaatumista. Samalla tavoin syömistä ja sen hallintaa pitää opetella käytännössä, ei vain kirjoja tai blogitekstejä lukien.

Jos haluat opetella uusia tapoja ja rutiineja, kannattaa valmistautua ajatuksella ja miettiä, millaista muutosta toivot. Mitä sinun täytyy tehdä päästäksesi tavoitteeseesi? Millainen tapasi on toimia tietyissä tilanteissa? Miten tapaa voisi konkreettisesti muuttaa?

Pysähdy. Huomioi. Toimi. Toista. Ja ennen kaikkea, ole ylpeä saavutuksistasi – myös pienistä arjen muutoksista, jotka edistävät terveyttäsi.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Hanna Partanen muistuttaa uusista elämäntavoista haaveilevia: "Syömistä ja sen hallintaa pitää opetella käytännössä"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.