Ihmiset

Harmitonta hamstrailua?

Eräs viime syksyn maailmanlaajuisista myyntimenestyksistä kirjamarkkinoilla oli japanilaisen Marie Kondon teos KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika. Kirjan suomenkielinen nimi johtaa ensivaikutelmana harhaan, siivousta kun ei automaattisesti miellä yhdeksi elämän kiehtovimmista mysteereistä. Vaikka aluksi tuntuisi, ettei siivoukseen voi liittyä mitään kiinnostavaa saati elämää mullistavaa, kannattaa opukseen tutustua. Teos antaa neuvoja kodin ja sitä kautta koko elämän uudelleenjärjestelyyn.

Juonipaljastus: paikat saa kerralla kuntoon hankkiutumalla komeroihin kertyneestä roinasta eroon, ei uusia säilytysratkaisuja etsimällä.

Vakavammin ottaen Kondon kirja pakottaa lukijansa käsittelemään sitä levottomien tunteiden sekamelskaa, joka erilaisten esineiden säilyttämisen taustalla piilee. Menneisyyden vaalimista vääristyneellä tavalla, tulevaisuuteen liitettäviä turhia pelkoja, nykyhetkessä koettua tyhjyydentunnetta ja ennen kaikkea: huonoa omatuntoa niistä ikuisella työlistallasi olevista askareista, joita et koskaan tule tekemään, vaikka välineet olisivatkin visusti tallessa.

Kun päästää irti kaikesta siitä, jota mahdollisesti ”vielä joskus tarvitsee”, mutta jota ei edes muista omistavansa, olotila yllättäen kohenee lähes taianomaisella tavalla. Itsekin toimeennuin vihdoin hävittämään ala-asteen koepaperini, joita oli tallessa pinkoittain, koska niitä ”jonain päivänä tulevaisuudessa” olisi mielenkiintoista lukea. Eipä ole tullut luettua viimeiseen neljännesvuosisataan. Ainekirjoitukset toki säästin… vaikka Kondo patistaakin tekemään selvää jälkeä kerralla. Takertuminen on väkevä voima, irtipäästäminen raastavaa.

Mistä meihin pohjimmiltaan tulee halu haalia jos jonkinmoista tavaraa? Asiantuntijoiden mukaan tarve keräillä on eräänlainen evolutiivinen jäänne niiltä ajoilta, joina ravinnon tai muiden hyödykkeiden kerääminen toi turvaa pahan päivän varalle. Eipä ole kotimaan pula-ajastakaan vielä niin kovin montaa vuosikymmentä. Säännöstelyajan kokeneet suomalaiset, nämä kierrätysnikseissä mestarilliset sukujemme jäsenet, ovat jättäneet jälkensä meihin, jotka kasvoimme heitä esikuvinamme pitäen. Sitä oppi, ettei ”hyvää tavaraa” tule turhaan heittää roskiin, jos sitä vielä voi käyttää uudelleen. Kaapeissa on aina tilaa käytetyille joululahjapapereille ja vanhoille muovipusseille, näppärille narunpätkille ja luetuille sanomalehdille.

Sairaalloinen keräily on tuttu ilmiö kaikkialla maailmassa. Duodecimin Terveyskirjaston mukaan ”keräilypakolla tarkoitetaan pakottavaa tarvetta kerätä erilaisia tavaroita ja kyvyttömyyttä heittää niitä pois.” Traagisimmillaan ilmiö näyttäytyy Himohamstraajat -tositelevisiosarjan kaltaisissa dokumenteissa, joissa ammattilaiset sekä epätoivoiset omaiset yrittävät saada keräilypakosta kärsiviä ihmisparkoja takaisin järkevän arjen raiteille. Kodit pursuavat tavaraa ja törkyä, johon omistajat ripustautuvat jopa läheisimpien ihmissuhteittensa särkymisen kustannuksella.

Harmiton hamstrailu on toki täysin eri asia kuin sairaalloinen keräilypakko. Ylen Akuutti-ohjelma  kysyi taannoin, hamstraatko tavaraa pakonomaisesti? Marie Kondon oppeihin tutustuneena oma vastaukseni on lievästi kiusallinen mutta samalla rehellinen: kyllä, hamstrattu on. Ei nyt aivan pakonomaisesti, mutta liikaa kuitenkin. Aivan liikaa.