Ihmiset

Hilkka Olkinuora: "Joulun valo loistaa aina"

Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa. Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa.

Pieni, elävä kynttilä kertoo suurta, vanhaa tarinaa. Kynttilät ja kertomukset kuuluvat näihin syksyn ja sydäntalven hämäriin.

Lue myös: Aineeton joululahja x 10: Mitä antaa joululahjaksi aikuiselle, joka ei halua lisää tavaraa?

Jo itsenäisyyspäivän iltana sytytimme ikkunoillemme kaksi kynttilää. Alun perin se oli eurooppalainen tapa kunnioittaa kuninkaita ja keisareita. Meidän itsenäisyyskynttilämme ovat kuitenkin peräisin niistä kynttilöistä, joilla jääkäreille, Suomen sotilaille, osoitettiin sata vuotta sitten salainen ja turvallinen yöpymispaikka.

Kahdella kynttilällä on muutenkin ollut yhteiskunnallinen viesti. Ensin ne sytytettiin Runebergin päivänä äänettömänä protestina venäläistä hallintoa vastaan, ja kun Suomesta tuli valtio, se kehotti kansalaisiaan juhlistamaan itsenäisyyspäivää samalla tavalla.

Nyt syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee. Suo Isä tänne Jeesuksen, se hetki lähenee.

Joulun historiaan valo on liittynyt aina. Jo koulussa opittiin, että meidän joulumme ei ole kalenterissa vuodenaikaan nähden oikeassa paikassa: Juudean niityillä ei nähty paimenia talvisaikaan.

Kristityt keksivät sijoittaa joulun korvaamaan roomalaisten Voittamattoman auringon, Sol Invictus, juhlaa. Se taas oli asetettu juhlistamaan talvipäivänseisausta, valon voittoa pimeästä, vuoden lyhimmän päivän ylittämistä. Elämä voittaa, oli juhlan viesti jo muinoin.

Liekki on ehkä monitahoisin vertauskuvamme: Elämän liekkiä on suojeltava. Rukouksen liekki loistaa. Toivon liekki näyttää tietä. Rakkauden liekki lämmittää.

Vähemmänkin jouluintoinen ottaa todennäköisesti kynttilät esiin joulun tullen. Vanhin joulukalenteri lienevät ne neljä kynttilää, jotka sytytämme joka adventtisunnuntaina, yksi kerrallaan.

Jouluaamun jumalanpalveluksesta palaavat saattavat yhä nähdä, miten naapurit ovat sytyttäneet kynttilät ikkunoilleen valaisemaan kotimatkaa, aivan kuten nostalgisessa laulussa Kello löi jo viisi kerrotaan.

Joulun aattona Maria oli viimeisillään. Meidän perinteemme mukaan hän synnytti maailmaan valon, jota kuvaavat niin joulun tähti kuin kynttilät ja kimalteetkin.

Kun kastejuhlassa lapsi saa kynttilän, pappi muistuttaa Jeesuksen sanoneen: Minä olen maailman valo.

Liekki on ehkä monitahoisin vertauskuvamme: Elämän liekkiä on suojeltava. Rukouksen liekki loistaa. Toivon liekki näyttää tietä. Rakkauden liekki lämmittää.

Lue myös: Vegaaninen joulu – tarjoa näitä jouluruokia vegaanille

Nyt loistaa kolmas kynttilä, niin kirkas, kutsuva. Oi, kohta meille kuningas jo syntyy tallissa.

Jouluyön kohokohta on kävely hiljaisella, kynttilöiden valaisemalla kirkkomaalla. Kynttilöiden vieminen haudoille suomalainen perinteemme. Aivan ensimmäinen sytytettiin kertoman mukaan nuorelle tytölle. Sotien jälkeen kaatuneiden haudoista syntyi kynttilämeri, ja nyt kirkkomaat ovat pyhäinpäivisin ja jouluisin yhtä valoa.

Tiedämme, että pienikin liekki riittää karkottamaan suuren pimeyden ja muistuttamaan, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Kun siis sytytämme ensi kerralla syntymäpäiväkakun kynttilät, juhlimme silloinkin elämää ja rakkautta. Joulun valo loistaa aina. Siihen luottaen sanon teille kiitollisena nyt näkemiin.

Lue myös: Joulurunot ja -värssyt viimeistelevät joulukortin – kokosimme Kotilieden lukijoiden lempirunot

Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo joulu sarastaa. Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa.