kolumnit

”Itse tehty, rakkaudella” – Jenni Haukio pohtii kädentaitojen merkitystä

Lukemattomat käsiparit eri puolilla Suomea kutovat tälläkin hetkellä pikkuruisia sinivalkoisia sukkia tai pipoja lahjoitettavaksi juhlavuonna syntyville vauvoille. Eleessä on luonnollisesti kysymys paljon suuremmista asioista kuin sinänsä aina tarpeellisista asusteista.

Uudet kansalaiset toivotetaan tervetulleeksi lämpimin tuntein ja ajatuksin. Niissä yhdistyvät niin hyvä tahto ja lapsirakkaus kuin myös ilo itsenäisestä isänmaasta ja sen pitkästä historiasta, jossa meistä jokainen on osallisena, vastasyntyneetkin välittömästi päivän­valon ­nähtyään.

Uusille yhteisön jäsenille halutaan lahjoittaa muisto syntymävuoden erityisyydestä. Samalla syntyy kollektiivinen kunnianosoitus suomalaiselle käsityö­perinteelle. Perinteelle, joka on säilynyt elin­voimaisena sukupolvelta toiselle, koska kädentaitoja on kunnioitettu ja pidetty eteenpäin välittämisen arvoisina. Puu, ­sammal, tuohi, kivet ja lukemattomat muut luonnon­materiaalit käsitöiden raaka-aineina sitovat perinteen Suomen luonnon erityislaatuisuuteen aivan konkreettisesti.

Olen aina arvostanut kaikkea itse tehtyä, olipa kyseessä sitten vaate, syntymäpäiväkortti tai vaikkapa pöytäliina. Ihailen äitiäni, joka on taitava kutoja, ompe­lija ja virkkaaja.

Eniten iloa tuottaneet joululahjani sain viime vuonna 11-vuotiaalta, joka muotoili ja maalasi joulukoristeen, sekä 8-vuotiaalta, joka piirsi ja signeerasi muotokuvan Lennu-koirastamme. Nämä harvinaislaatuiset esineet saadessani tunsin, että olin aivan erityisesti ollut lahjan antajien lämpimien ajatusten kohteena, aivan kuten tuhan­net pienet vauvat sinivalkoisissa sukissaan.

Miksi itse tekemisen perinne niin helposti kat­keaa aikuisuuteen? Vielä lapsuudessa äitien- ja isäinpäiväkorttien tekeminen on kunnia-asia. Emmekö vain yksin­kertaisesti osaa tai vaivaudu opettelemaan ja ­sitä myöden häpeämme puutteellisia taitojamme, harakanvarpaista käsialaa, tikku-ukkotasoisia piirusteluja ja kömpelöjä askarteluja?

Miksi rima aikuisen, ei-ammattimaisen kädentekijän osalta asettuu niin korkealle – jos ei ole huippuosaaja, ei kannata sitten yrittää ollenkaan. Eikö ajatus sittenkään ole se kaikkein tärkein? Vai onko sittenkin niin, että tuo rima on vain meidän oman päämme sisällä?

Miksi aikuisen itse tehtyä lahjaa ei voisi arvottaa aivan samoin kriteerein kuin lapsen – että käsityö on aina massatuotettua ainutlaatuisempi? Niin ainakin ­itse koen. Käsityöläinen, olipa hän sitten harrastelija tai ammat­tilainen, laittaa aina oman persoonansa peliin valmistaessaan yksilöllisen tuotteen. Minulle käsityöt ovat luksusta suhteessa teollisesti tuotettuun.

Se, että joku uhraa aikaansa ja näkee vaivaa teke­­mällä itse, syventää lahjan arvon. Rahalla saa mitä ­tahansa nopeasti, mutta itse tekeminen vaatii toisenlaista paneu­tumista.

Ostettuunkin lahjaan voi toki kätkeytyä ja varmasti usein kätkeytyykin syvä ajatus ja merkitys, mutta se ei koskaan korvaa sen yksilöllisen jäljen ainutlaatuisuutta, jonka aito käsityöläinen tuotteeseensa ikuistaa. •

avatar - Jenni Haukio

Avainsanat

Keskustelu

Jenni Haukio, elät niin etuoikeutetussa asemassa, ettet voi ymmärtää, miksi sitä itsetehtyyn lahjaan tarvittavaa aikaa ei useimmiten ole. Olen neljän lapsen äiti, joka harrasti ennen perhe-elämää käsitöitä ja tein monenmoisia lahjoja itse. Pidin sitä hyvin arvokkaana ja tärkeänä asiana. Sain huomata, ettei työelämän ja lasten lisäksi jäänyt juurikaan paukkuja harrastaa, Kyse ei ole arvostuksesta, vaan yksinkertaisesti ajankäytöstä. Sitä sinun on varmasti kovin vaikea ymmärtää, kun tuskin hoidat taloutenne kaikki juoksevat asiat kaupassakäynnistä lämmittämiseen. Tervetuloa maanpinnalle ja kansan keskuuteen – täällä me sinnittelemme pienillä tuloilla ja vähillä yöunilla.

Itse olen tehnyt käsitöitä yli 50 vuotta js silloinkin , kun kolme lasta olivat pieniä, mies reissutöissä, eli hoidin kaikki kotityöt, ym töissäkäynnin lisäksi. Aina on ollut aikaa neuloa, ommella, käydä jopa kansalaisopistolla kutomassa mattoja. Lapset eivät ole jääneet mistään paitsi käsitöideni takia. Kuljetin harrastuksiin, kävimme yhdessä uimassa, retkillä ym, joten se on vain ajan järjestely/hallitsemis kysymys.
Ompelin jopa toppapuvuista lähtien vaatteet lapsille js neuloin villapuvut ym lapaset, sukat ja pipot. Lahjaksi asti kerkesin myös käsitöitä tehdä.

Lisätäksenimedelliseen; oma äitini on tehnyt vaatteitansa ja meille lapsille vaatteita, kuin myös mummoni, kaiken karjan hoidon , kasvimaan, heinätöiden ym ja 8 lapsen kanssa. Itse me sen kiireen teemme. Jos oikein on halua tehdä, löytyy kyllä aikaa käsitöillekin.

Kommentoi juttua: ”Itse tehty, rakkaudella” – Jenni Haukio pohtii kädentaitojen merkitystä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X