Ihmiset

Jenni Haukion kodissa näkyy nostalgia: "Viehätyn esineisiin, joilla on tarina ja menneisyys"

Kesä on yhä edelleen suomalaishäiden kulta-aikaa. Tänäkin suvena alttareille astelee jälleen lukemattomia morsiamia asussaan viktoriaanisesta Englannista peräisin olevaa sananlaskua noudatellen ”jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä”.

Vanhalla viitataan avioliittoa edeltävän elämän ja siihen liittyvien perhesiteiden vaalimiseen, uudella tulevaisuuteen ja tuoreeseen avio-onneen. Luottamusta symbolisoi jonkin arvokkaan lainaaminen hääkäyttöön, ja sinisellä osana morsiusasua pyritään torjumaan huonoa onnea.

Sama vanha viisaus soveltuu yllättävän hyvin myös arkisen kodinsisustamisen periaatteeksi, etenkin kahden ensimmäisen määreen yhdistelmänä.

Pelkästään jotain uutta ei nimittäin yksin toimisi, ei ainakaan kaltaiselleni historiaa kohtaan vetoa tuntevalle humanistille. Uusi puolestaan on toki tehokasta ja toimivaa, mutta toisinaan myös persoonatonta ja tylsää.

Kliinisen särötön ja siloteltu, teatraalisen asetelmallinen koti on helposti hengetön, tyhjää tunnelmaa koliseva. Tällaisen huippumodernin kodin ainoana värinä on usein valkoinen, niin seinissä, katossa kuin lattioissakin.

Moderniin liitetyt minimalismi ja puhdaslinjaisuus eli pohjoismaisen muotoilun rakastetuimmat yleispiirteet ovat asia erikseen, mutta liika valkoisuus tuo itselleni mieleen hammaslääkärin vastaanoton tai uimahallin pesutilat. Ne yksinkertaisesti paljastavat liikaa.

Kodissa kaikkein tärkeintä on kuitenkin saada toteuttaa omia käytännöllisiä ja visuaalisia mieltymyksiään – vaikka sitten haluaisi kaiken olevan vain ja ainoastaan uutta.

Omasta mielestäni kotiin kuuluvat erottamattomasti myös vanhat esineet ja huonekalut.

Sisustuksen suosikkivuosikymmeniäni ovat 1930- ja 1950-luvut sekä värikkään pop-antiikin 1960-luku.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä syvällisemmin viehätyn esineisiin, joilla on tarina ja menneisyys. Esineisiin, joista eletty elämä ja ajan patina saavat näkyä, kunhan ne yhä ovat ehjiä ja käyttötarkoituksessaan toimivia sekä silmää miellyttäviä.

Pelkästään jotain vanhaa ei sekään silti tunnu optimaaliselta, sillä nykymuotoilu ja -teknologia ovat sekä esteettisesti että funktionaalisesti niin pitkälle kehittyneitä, että niiden tuotoksia ei yksinkertaisesti pysty torjumaan.

Eikä ole mitään tarvetta. Päinvastoin, olisi upeaa, jos etenkin kotimaisia nuoria muotoilijoita, joilla on omaperäisiä ja kestäviä ideoita, suosittaisiin laajamittaisemminkin kodin sisustuksessa ja muussa varustelussa.

Kesä on myös erilaisten ulkoilmakirppisten aktiiviaikaa. Näistä leppoisista, kierrätyksen ekologista ilosanomaa välittävistä koko perheen tapahtumista ei välttämättä löydä lahjaa hääparille, mutta kodinsisustukseen vaikka mitä – erityisesti mikäli keräilee vaikkapa vanhaa suomalaista designia. Tai mikäli haluaa vain löytää sitä symbolista ”jotain sinistä”, joka eri ihmisille voi merkitä hyvinkin erilaisia asioita.

Aivan kuten elämässä yleensäkin, voi toisen kammotus olla toisen unelmien täyttymys. Siksipä sanat kannattaakin asetella harkiten, jos on jostain syystä kuitenkin välttämätöntä arvioida toisen omaa.