kolumnit

Kiire pohdituttaa Hilkka Olkinuoraa: ”Joskus kaikkea on vain liikaa – elämäsi ei mahdu sinuun”

”Ota vaari tulevista päivistäsi ja vuosistasi! Sillä kun olet täyttänyt 70, alkaa joka toinen päivä olla perjantai”, neuvoi kahdeksankymppinen ystäväni viisikymppistä minääni.

”No, vieläkö aika rientää?” tiedustelin häneltä kymmenen vuotta myöhemmin. Iloinen vastaus oli: ”Kysytkin! Nyt iltauutiset tulevat kahdesti päivässä!”

Aika rientää, kuluu, matelee. Se menee ja se tulee. Vuoden vaihtuminen on ikään kuin varta vasten tehty tähän ajan aistimiseen. Pysähdytään miettimään, katsomaan taakse- ja eteenpäin, tekemään tilinpäätöksiä ja laatimaan lupauksia. Hetken aikaa elämä on siinä, kämmenellä. Aika on vaiti, ja me yritämme kuulla, mitä se kohta sanoo.

Ajan pohtiminen ei kysy ikää. Se ajankohtaistuu, kun huomaat, että edelläsi kulkenut tulevaisuuden horisontti onkin pysähtynyt ja kääntyy pian kohti. Kun alat ajatella lopunelämäisiä.

Mutta ikääntyminen alkaa jokaisella syntymästä. Myös lapset pohtivat loppumattomia kesiä päättyvää elämää. Sekin kannattaa kuulla.

”Jumala loi ajan, sielunvihollinen keksi kiireen” on vanha sanonta, jossa on totta vähintään jälkimmäinen puoli.

Jos maailmanmenoa ja sen muutossuuntaa olisi kuvattava vain yhdellä sanalla, voittajaksi saattaisi tulla juuri ”kiire”.

Kiire ei ole pelkkä mielentila ja järjestelykysymys. Siitä ei aina selviä asennemuutoksella, mindfulnessilla, listojen tekemisellä tai palvelujen ostamisella. Ei riitä, että ripustat seinälle taulun ”Carpe Diem”. Joskus kaikkea on vain liikaa. Elämäsi ei mahdu sinuun.

Joka päivä otat vastaan kymmentuhatkertaisesti sen määrän ärsykkeitä ja virikkeitä, minkä isoäitisi sai. Aivosi ja aistisi eivät kuitenkaan ole juurikaan muuttuneet sitten antiikin. Miten siis havaita, suodattaa, arvioida ja ilmaista kaikki se, mikä elämääsi koko ajan jo itsesi ulkopuolelta tunkee? Miten ehdit havaita, mikä on oikeasti arvokasta?

Monet muutkin rajattomat, ääneen sanomattomat tai tiedostamattomat ehtimisen ja pystymisen vaatimukset kiireyttävät ja kriisiyttävät. Nuoren on kiire aikuistua, aikuisen pysyä nuorekkaana, naisen ehtiä kaikkeen.

Kiirettä voi toki käyttää tietoisesti hyväksi ja väärin. On liiketoimintaa, joka hyötyy siitä, että elämässä saadaan aikaan kiirettä, joka voidaan sitten sopivilla tuotteilla taltuttaa.

Moni käyttää ehtimättömyyttään ja myöhästelyään oman tärkeytensä merkkinä. Pahinta on, jos kiireeltämme emme ehdi kohdata toinen toisiamme ihmisinä, vaan vain kaksiulotteisina paperinukkeina, tai jos hoppu parantua tehokkaasti estää meitä sairastamasta hyvin, mielen pohjia myöten.

Aikaa mitataan laadulla ja määrällä. Siksi sitä on joillakin mielestään liikaa, toisilla liian vähän.

On pitkiä yksinäisiä päiviä, on päinvastoin ruuhkavuosia. Kuitenkin aika on ainoa tasa-arvoinen omaisuutemme.

Jokaisella on tässä ja nyt samat 24 tuntia vuorokaudessa, elämän pituudesta riippumatta. Miten omani täytän ja käytän? Siitäkö löytyisi rohkeus pysähtyä tähän vuoden vaihteeseen, kätellä kiirettään ja katsoa sitä silmiin?

Älä tule paha kiire, tule hyvä aika.

Keskustelu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.