Kotiliesi kysyy: Mistä hoitoa, kun tauti iskee?
Monesti sairaus tai tapaturma yllättää kesken loman satojen kilometrien päässä kotoa. Apu löytyy kiireellisissä tapauksissa lähimmästä päivystyspisteestä eli terveyskeskuksesta tai sairaalasta.
Puoli-kiireellisissä tilanteissa, kuten pienissä tapaturmissa tai äkillisissä sairastumisissa kannattaa soittaa lähimpään terveyskeskukseen ja kertoa, mitä on sattunut. Puhelimeen vastaava hoitaja arvioi hoidontarpeen. Toki voi myös suoraan hakeutua hoidontarpeen arvioon paikan päälle.
Mistä itse haet apua kun sairaus tai haaveri yllättää kesken matkan? Miten sinua on hoidettu vieraan paikkakunnan terveyskeskuksessa? Saako hoitoa paikkakunnasta riippumatta?
Kommentteja voidaan käyttää Kotiliesi-lehdessä.
Kommentoi
Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Mistä hoitoa, kun tauti iskee?
Kesätöissä toisella paikkakunnalla sairastuin ja hakeuduin lääkäriin. Lääkäri totesi että vaivani vaatii pikaisesti keskussairaalatasoista hoitoa. Hän soitti paikalliseen yliopistosairaalaan, mutta sairaala vastasi, että koska tilani ei ole välittömästi henkeä uhkaava, pitää minun matkustaa kotisairaanhoitopiiriini hoitoa saamaan. Tässä vaiheessa en pystynyt enää istumaan. Lääkäri määräsi minulle kahdet antibiootit, joiden johdosta alkoi huimata ja oksettaa, enkä kyennyt enää syömään. Jotenkuten selviydyin kotipaikkakunnalleni, jossa keskussairaalan sihteeri totesi, etten voi tulla paikalle, koska kädessä olevassa lähetteessäni luki kiirellisyysasteena ”1-7pv” eikä ”päivystys”. Byrokratian mukaan tällaisen kiireellisyysluokituksen lähete täytyy (kuulemma) toimittaa sairaalaan ennalta, jonka johdosta sairaala sitten kutsuu paikalle. Prosessi alkoi maanantaina ja nyt on keskiviikko. Kutsua ei ole kuulunut. Kuume ei laske enää särkylääkkeilläkään. Soitan ambulanssin siinä vaiheessa kun en pysty enää nousemaan sängystä.
Olen sairaanhoitaja. Jatkossa en halua olla missään tekemisissä Suomen terveydenhuoltojärjestelmän kanssa. On aika vaihtaa alaa. Tai vaihtoehtoisesti kotimaata.
Tuohan oli aivan kauheaa byrokratiaa. Luulisi Suomen kaltaisessa maassa saavan apua joustavammin, ennen kuin on lähes hengen lähtö kysymyksessä. Pienenä vihjeenä, ehkä vieraalla paikkakunnalla kannattaisi kääntyä yksityisen lääkäriaseman tai -sairaalan puoleen, jos on vain varaa maksaa hoidosta.
Joitakin vuosia sitten sairastuin Tampereella lomaillessa angiinaan ja sain erinomaisen palvelun terveysasemalla. Nielunviljelyn tulokset tulivat vielä pikana, mitä en ole ikinä Helsingissä saanut. Mutta sen jälkeen olen kuullut samaisia kertomuksia kuin Sairaanhoitaja kirjoitti. Se on pöyristyttävää. Olen aina luullut, että olemme saman arvoisia liikummepa missä päin Suomea, mutta raha se on joka tässäkin tapauksessa ratkaisee. Ei kaikilla kuitenkaan ole varaa mennä yksityiselle, kuten Eilamarjatta ehdotti. Ja veronmaksajana luulisi, että on oikeus käyttää peruspalveluja!
Suomen terveydenhoito on todella syvältä. Olen tutustunut erään toisen Pohjoismaan (ei Ruotsi) terveydenhoitoon yli kahdenkymmenen vuoden ajan, ja voin vain todeta että Suomen maassa on jotain mätää kun kansalaisia kohdellaan tällä tavoin.
Terveyskeskuksessa minulle on naurettu päin naamaa, kun toivoin lääkäriaikaa silmävaivoihin ja gynekologisiin tarkastuksiin. Sanottiin että ei semmoisia asioita ollenkaan hoideta! Kohtelu oli myös ala-arvoista kun sairaalle tyttärelleni toivoin tutkimuksia, myöhemmin todettiin syöpä!
Kaipaan takaisin sinne jossa ihmisiä kohdellaan kunnolla, ja sairaanhoito on ilmaista.
Olin pöyristynyt kun tyttärelleni sanottiin syöpähoitojen ja sairaalamaksujen laskua ihmetellessään, että on otettava pankista lainaa niiden maksamiseen, jos ei muuten ole rahaa.
Onneksi hän ei enää asu Suomessa.
Onpas hirvittävä kokemus! Hoitoa saa suomalainen myös ulkomailla kun on eurooppalainen sairausvakuutuskortti. Mutta ei omassa maassa… kyllä pitäisi saada, asiasta on kirjoitettu lehdissä. Tietysti lasku ohjautuu sitten kotipaikkakunnalla, mahtavatko pelätä ettei maksajaa löytykään. No… joka tapauksessa väärinhän se on.
Kesällä 2008 olin lomalla Etelä-Savossa. Liukastuin märällä lattialla ja lensin takapuolelleni. Selkään sattui kovasti. Sinnittelin pari päivää ennenkuin menin paikalliseen terveyskeskukseen. Siellä lääkäri tutki minut ja epäili minulla olevan lihasrevähdys. Röntgenkuvia ei voitu ottaa, kun ei röntgenhoitajaa ollut palkattuna. Lääkäri määräsi särkylääkettä. Meni muutama päivä ja selkä kipeytyi niin, etten päässyt sängystä ylös. Ambulanssilla menin jälleen terveyskeskukseen. Siellä makasin kellon ympäri. Minulle annettiin parin tunnin välein särkylääkettä pistoksina ja pyydettiin olemaan miltei koko ajan pienessä liikkeessä. Illalla minut lähetettiin taksilla kotiin, koska ulkokuntalaisia ei voinut ottaa yöksi sairaalaan. Lähtiessäni sanottiin, että jos tulee virtsaamisvaikeuksia tai jalat puutuvat, ota yhteys terveyskeskukseen. Seuraavana aamuna minulla oli pissahätä, mutta virtsaa ei kuitenkaan tullut. Niinpä lähdin jälleen terveyskeskukseen, tällä kertaa taksilla. Pyysin lääkäriltä lähetteen Espooseen Jorvin sairaalaan ja vielä paperin Kelaa varten, jotta voisin ajaa taksilla 250 km Jorviin. Jorvissa otettiin röntgenkuvat ja verikokeet, joista todettiin sirpaleinen 2. lannenikaman murtuma ja virtsatietulehdus. Kiellettiin istumaan tai seisomaan nousu kokonaan halvaantumisvaaran takia. Töölön sairaalassa selkä leikattiin, tuettiin metallikiskoilla ja lonkasta otetulla luun palalla selkää luudutettiin. Tapahtumasta on kulunut nyt yli kaksi vuotta. Selkää särkee ajoittain kovasti istuessa. Joudun kävelemään kahden kyynärsauvan avulla, koska rasittuessaan oikea jalka menettää voimansa ja pettää. Selkärangassa oleva ruuvi hipoo hermoa ja tästä johtuu jalan heikkous. Ruuvia ei voi poistaa, koska vaarana on jalan täydellinen halvaantuminen.