Kotiliesi kysyy: Miten auttaa vihaista nuorta?

Viha on luonnollinen tunne, ja siihen on aina syynsä. Miten teidän perheessänne käsitellään nuoren vaikeita tunteita?

Vihan taustalla saattaa olla tunnetta epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi tulemisesta, turhautumista, hylätyksi tulemisen tunnetta tai kiusaamisen aiheuttamaa epätoivoa.

Vanhempien, opettajien ja muiden aikuisten haaste on opettaa lapsia ja nuoria hallitsemaan aggressioitaan. Tärkeintä on asettua kuuntelemaan ja ottaa tunnetta vastaan, vaikka olisikin eri mieltä.

Aikuinen ei saisi provosoitua tai alkaa käyttäytyä samalla tavalla kuin nuori, joka raivoaa pahaa oloaan.

Miten vanhemmat ja opettajat voisivat opettaa lapsilleen ja nuorilleen tunnetaitoja entistä paremmin? Ettei saa lyödä nyrkillä naamaan, vaikka kaveri haukkuisi tyhmäksi tai ettei kaikki ole menetetty eikä nuori ole luuseri, vaikka tyttö- tai poikakaveri jättäisi.

Miten teillä käsitellään vaikeita tunteita? Isät ja äidit, uskaltavatko ja osaavatko teidän nuorenne kertoa murheistaan teille? Nuoret, miten isä ja äiti suhtautuvat, jos koulussa menee huonosti tai teitä raivostuttaa jokin muu asia?

Keskustelu

Kyllä on välillä tosi vaikeaa olla aikuinen ja järkevä, kun murkku syytää niskaan kaikenlaista. Varsinkin jos on itse väsynyt ja haluaisi olla vaan rauhassa. Minä ainakin provosoidun ja taannun välillä itsekin murrosikäisen tasolle. Sitten meitä huutaa kaksi toisilleen. Yleensä kyllä sitten myöhemmin myös sovitaan! Mutta jälkeen päin harmittaa, kun tuli huudettua.

Minä itse nuorena tiedän, miten vaikeaa on kertoa vanhemmille omista tunteistaan. Se on aika hassua, sillä omat vanhemmathan ovat myös olleet nuoria, ja ihmisinä heillä on varmasti myös kokemusta elämän murheista ja suuttumuksista. Kai sitä pitäisi vain itse olla avoin, kertoa ne mietityttävät asiat, vaikka siitä yhdessä riideltäisiinkin. Joka tapauksessa avoimuus on kyllä helpottavaa.

Voimille nuo raivonpuuskat kyllä ottavat, varsinkin kun eivät kysy aikaa…Yleensä on kuitenkin jokin selkeä ”syy”, josta ”tuli on päässyt irti”, lähinnä veljesten kesken, joten siitä sitten vaan tilannetta purkamaan. Aikuisuuden pyrin säilyttämään vaikka hammasta purren, sekä antamaan riitapukareille tilaa näkemyksensä ja kokemuksensa läpikäymiseen. Nuoren tunteita ei saa vähätellä, mutta rajat raivoamisellekin on. Olen kyllä joskus laittanut riitapukarit kirjoittamaan paperille tarinansa, jossa kertovat toisen ja oman osallisuuden riidan syntyyn ja mitä ehdottavat sovinnoksi, ja anteeksipyynnöt päälle. Ja keinovalikoimiin kuuluvat myös tarvittaessa netti- ja kännykkäjäähyt. Tärkeää kuitenkin on, että nuori tulee nähdyksi ja kuulluksi, ja että aikuisella on aikaa tunteiden ja tilanteen käsittelylle.

Jos jälkipolvi on kovin kiukkuista, paiskoo ovia (meillä sitä ei kyllä saisi tehdä) tai haukahtelee äänekkäästi, mietin usein ensin, onko nälkä. Alhainen verensokeri tekee tepposia. Ei se tietysti ole aina kiukun syy, mutta jostain pitää aloittaa etsinnät. Kyselen ja yritän kuunnella. Joskus saattaa mennä parikin päivää, ennen kuin oikea syy löytyy. Nuori ei itsekään välttämättä osaa yhdistää tunnetilaansa siihen, mitä joku kaveri oli sanonut koulun pihalla. Riitaa ja ärtymystä on ilmassa lähes aina, kun meillä keskustellaan vaatteista (ei reikäfarkkuja pakkaseen), huoneen siivoamisesta (apua, taas näin karmee sotku), teeveen tai tietokoneen (kaikki kaverit on mesessä ja mä en pääse) käytöstä. Se on silti vähän eri asia kuin jos nuorta vaivaa jokin kavereihin liittyvä.

Jos sukset on pahasti ristissä murrosiän kuohuissa, kannattaa aikuisen miettiä mihin puuttuu ja minkä päästää sormien lävitse. Kaikesta ei kannata riidellä. Vakaviin asioihin, kuten päihteiden käyttö ja kotiintuloajat, on puututtava riidankin uhalla, mutta huoneen siivouksesta tai hiusten väristä voi tinkiä. Pääasia että puhevälit säilyvät ja nuori uskaltaa puhua ja ilmaista tunteensa kotona.

Meidän uusperheessä on alusta saakka pyritty rehellisyyteen – myös tunnekäsittelyssä. Tässä perhemuodossa joutuu venymään ja määrittelemään asioita uudelleen ”meidän perheen” näkökulmaan. Vanhempina olemme näyttäneet tunteitamme toisillemme, esimerkkinä jälkikasvulle ja siten osoittaneet tunteiden olevan normaaleja ihmisen elämässä, myös vihaisuuden.
Se, miten nuorta voi auttaa, on ollut puheyhteyden säilyttäminen. Minä äitipuolena olen perheessämme tuntosarvet pystyssä liki kokoajan ja vaistoan nuoressa aika helposti vihaisuuden jne. Tähän saakka asioihin on tepsinyt avoin keskustelu, suora kysymys: ” minusta näyttää, että mieltäsi painaa nyt joku asia?” ja se, että nuorta ei painosta toisaalta kertomaan jos ei itse halua.
Perheen pelisäännöt ovat kuitenkin ne, että riehumaan ei aleta ja kadulle ei mennä mummoja potkimaan pahan olon vuoksi. Mahdollisia agressioita suunnataan purettavaksi vaikka rankkaan fyysiseen suoritukseen urheilemalla. Myös yhdessä tekeminen ja oleminen ovat avanneet lukkoja monta kertaa.
Avainsana meidän kohdalla on ollut siis puheyhteyden säilyttäminen, nuoren reviirin kunnioittaminen ja avoin syli hetkessä, jolloin murkkuikäinen on itse valmis avautumaan asioissaan. Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Silti sitä voi suositella!

Kasvatimme neljä lasta, pojan ja kolme tyttöä rakkaudella ja rajojen käytöllä. Meillä ei tarvinnut käyttää minkäänlaista voimaa, vain kuuntelua ja keskustelua. Jos huomasin jonkun lapsistani olevan väärillä jäljillä, huomautin asiasta ja vein sen myös loppuun. Kasvatuksessa ei jahkattu, vaan olimme määrätietoisia molemmat ja tuimme toistemme kasvatustapoja. Lapsia arvostettiin omina itsenään, ja pyrittiin kasvattamaan omaa itsetuntoa ja arvoa. He olivat kaikki mukavia kaiken ikäisinä. Murkkuinakin, vaikka välillä oli joitakin ongelmia. Silloin minullakin äitinä oli ohjakset hieman kireämmällä, mutta osasin löysätä, kun tarve vaati. Lapset itsenäistyivät ja ovat nyt maailmalla hienosti pärjäämässä.

On ikävää ollut huomata, miten paljon vihaa ja riitelyä esiintyy messengerissä, jossa tuo nykynuoriso roikkuisi päivittäin. Siellä on liiankin helppo sanoa toiselle asioita, joita ei pystyisi sanomaan kasvotusten. ”Piilossa” kirjoitellaan kaikenlaisia hävyttömyyksiä ja aiheutetaan toisille ikävää mieltä.
Meidän vanhempien pitäisi enemmän seurata jälkikasvumme käyttäyttymistä myös netissä.

En ymmärrä että vaihtoehto tyttären ongelmiin on heittää pihalle !
kipsa nimimerkki kirjoitti ”vaikea on alaikäistä pihalle heittää ”!!
sekö on teidän ratkaisu kun tytär täyttää 18 v!
aivan järjetöntä touhua ! ongelma ratkaistu nakataan pentu pihalle!
kyllä se teidän lapsi vielä on vaikka 18 täyttääkin!inhottaa tuollaiset vanhemmat!

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Miten auttaa vihaista nuorta?

Vastaa käyttäjälle Ellen 16 v. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X