Ihmiset

Kotiliesi kysyy: Oletko kilpailuttanut palveluja?

Yhä useampi kuluttaja on vaihtanut ”vanhan hyvän” pankkinsa tai sähköyhtiönsä toiseen.

Kotitalouksia rohkaistaan kilpailuttamaan sähköyhtiöitä, vakuutusfirmoja, remonttifirmoja ja siivous- ja hoivapalveluita tarjoavat yrityksiä, kun tarvetta niiden palveluille tulee.

Apulaisjohtaja Päivi Seppälä Kuluttajavirastosta, saako kilpailuttamisesta todellista hyötyä?

Kyllä se ilman muuta kannattaa. Hintojen vertailu on aina hyödyllistä, siinä palvelujen kilpailuttaminen ei eroa muista yksityistalouksien hankinnoista tai sopimuksista.

Esimerkiksi sähkösopimusten keskinäisiä vertailuja löytää valmiiksi tehtyinä verkostakin, mutta vaikkapa suunniteltaessa asunnon remonttia kannattaa tehdä tarjouspyyntö useille remonttifirmoille ja pyytää tarjouksia juuri oman remonttinsa kustannuksista.

Ovatko suomalaiset vielä liian kilttejä kilpailuttamaan, tai liian laiskoja? Tietävätkö kuluttajat tästä mahdollisuudesta?

Vertailu kannattaa aina. Neuvoisin asiassa kuin asiassa aktiivisuuteen. Toisaalta haluan sanoa, että nykymaailma ja monet palvelutuotteet ovat yhä monimutkaisempia. Niiden ymmärtämiseksi vaaditaan erikoisasiantuntemusta ja usein myös lainopillista tietoutta.

Esimerkiksi vakuutukset ja sijoituspalvelut ovat maallikoille hankalasti vertailtavia ja kilpailutettavia.

Oletko kilpailuttanut palveluja?Miksi tai miksi et? Minkälaisia kokemuksia sinulla on kilpailuttamisesta?

Kommentteja voidaan käyttää Kotiliesi-lehdessä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Oletko kilpailuttanut palveluja?

Laiskis

En ole kilpailuttanut. Olen liian laiska siihen. En kyllä edes tiedä voiko vaikka kerrostalossa kilpailuttaa sähköä? Ja jos saa kohtuullisen remontintekijän, voi olla tyytyväinen, ihan ilman kilpailujakin.

reettaisabella

Kilpailutin vakuutusyhtiöitä. Ja löysin harkinnan jälkeen parhaan. Kannattaa joskus yrittää tehdä, ihan selvää rahansäästöä löytyy.

Tavallisella matikalla pärjää

Meillä on kilpailutettu viime aikoina lähinnä sähköyhtiöitä ja tehty se useaan otteeseen. Kerran isosta sähköyhtiöstä soitettiin ja kehuttiin omaa tarjousta halvimmaksi. Meni soittaja hiljaiseksi, kun hänelle kerrottiin, millä hinnalla tällä hetkellä saamme uunin lämpimäksi ja jääkaapin kylmäksi. Eli ei kannata uskoa vaan kokeilla itse. Internetistä löytyy päteviä välineitä kilpailuttamiseen.

Köpa, köper, köpte, köpt

Kilpailuttaminen kilpailuttamisen takia veisi liikaa aikaa. Pankkia ja vakuutusyhtiötä lähden kilpailuttamaan vasta sitten, kun tulen tyytymättömäksi nykyiseen. Välillä olen käynyt pankissa tarkistamassa marginaalia, kun olen huomannut, että muissa pankeissa se on laskenut. Aina olen saanut omaanikin alennettua. Valppaus kannattaa, sillä eivät pankit halua menettää hyviä asiakkaita. Vakuutusyhtiö lähtee kilpailutettavaksi, jos nykyisen palvelut heikkenevät kilpailijoihin verrattuna. Voi, kun ruokakauppojakin voisi kilpailuttaa (lue: ja vaikuttaa hintoihin ja valikoimaan).

Suivaantunut

Petyin vakuutusyhtiöön, kun en saanut korvausta, johon olisin selvästi ollut oikeutettu. No sitten suivannuin, kilpailutin ja löysin paremman. Siitäpä saavat JOS eivät toimi lupaustensa mukaan. Toinen firma sai kaikki mahdolliset perheen vakuutukset!

mami

Olemme kilpailuttaneet sekä sähköyhtiön että vakuutusyhtiön palvelut ja saimme molemmista edullisemmat tarjoukset kuin entiset olivat. Pankkia ei viitsi olla kovin usein vaihtamassa, koska aina kun pankkia vaihtaa suoraveloituksessa olevat laskut eivät siirry niin vaivattomasta uuteen pankkiin kuin annetaan ymmärtää. Vertailu varmaan kanttaa, jos on hakemassa lainaa tai sijoittamassa rahaa.

kaupunkilainen maalla

Kilpailutin viime keväänä sähköyhtiöt ja sen seurauksena vaihdoimme toimittajaa. Säästöä syntyy vuodessa noin 200 eur. Aikaisemmin olemme kilpailuttaneet vakuutusyhtiöt ja vaihdoimme vakuutusyhtiötä. Kilpailuttaminen on helppoa ja vaivantonta ja kaiken lisäksi siitä saa rahallista hyötyä. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Vastaa käyttäjälle Tavallisella matikalla pärjääPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.