Kotiliesi kysyy: Ovatko kolmikymppiset kovilla?

Suurten ikäluokkien naiset ovat kasvaneet usein niukoissa oloissa, venyttäneet penniä opiskelijoina ja raataneet työelämässä. Mutta ovatko heidän tyttärensä päässeet elämässään sen helpommalla?

Tuore haastattelukirja Suuret ikäluokat luokkakuvassa (Ajatus Kirjat, 2008) antaa äänen kolmelletoista suurten ikäluokkien (1945­50) edustajalle. Kirjaan on valittu suurten ikäluokkien menestyjiä, niitä, jotka ovat saaneet koulutusta ja luoneet näkyvää uraa.

Kuitenkin sukupolvesta joka kolmas joutui tyytymään pelkkään kansakouluun, ja 90-luvun alun lama jätti suuren joukon pitkäaikaistyöttömiksi. Kaikille ei käynyt elämässä hyvin.

Ulpu Iivarin ja Riitta Hildénin toimittamasta kirjasta käy ilmi, että suurten ikäluokkien edustajien lähtökohdat olivat aineellisesti niukat, mutta henkisesti heidän nuoruuttaan leimasi optimismi. Uskottiin, että ahkera ja kunnollinen löytää kyllä paikkansa työelämässä ja pääsee elämässä eteenpäin.

Suurten ikäluokkien perhe-elämää määrittivät e-pilleri ja lyhyet äitiyslomat. 70-luvun alun ikäluokat jäivätkin pieniksi, kun moniin perheisiin syntyi vain yksi lapsi.

Nykyään suurten ikäluokkien naiset tuntevat huolta paitsi eläkevuosien pärjäämisestään ja vanhuudenturvastaan myös omista lapsistaan ja näiden sukupolvesta. Korkeakaan koulutus ei nykyään ehkä takaa kuin pätkätöitä, ja perheen ja työn yhdistämisessä on jälleen uusia haasteita. Menestymisen paineet kansainvälistyvässä Suomessa ovat kovat.

Onnistuivatko suuret ikäluokat luomaan Suomeen tasaveroisten mahdollisuuksien yhteiskunnan? Missä mielessä nykyiset kolmikymppiset ovat kovemmilla kuin omat vanhempansa aikanaan? Vai ovatko nuoret ikäluokat hyvinvointiyhteiskunnan ”asiakkaita”, jotka vain odottavat käsi ojossa tukia ja palveluita? Kerro mielipiteesi. Vastauksia voidaan käyttää Kotiliesi-lehdessä.

Avainsanat

Keskustelu

Minusta on turhaa verrata eri sukupolvien elämää, koska aina on ollut sekä köyhiä että varakkaita suomalaisia, joilla on erilaiset mahdollisuudet elämässään. Perheen perustaminen on varsinkin naisille voimia vaativa elämänvaihe, mutta sitä se on ollut aiemminkin. Itse olen ”välipolvea”. meistä 50-luvun puolivälissä syntyneistä ei juuri kohkata julkisuudessa, mutta meitäkin on moneenjunaan.

Pirjo-Liisa on aivan oikeassa, koska 40-luvulla syntyneiden elämä on varmasti omalla tavallaan erilaista kuin meidän nuorempien ikäluokkien (itse olen syntynyt 60-luvun puolvälissä). Ja miksi heitä sitten aina verrataan meihin nuorempiin, jotka kyllä olemme päässeet aineellisessa mielessä helpommalla? Meillä on varmasti ollut henkisellä puolella suhteellisesti ajatellen rankempaa, kun aika on mennyt hektisemäksi. Jos jonkun on pakko verrata eri ikäluokkia keskenään, vertailisi sitten vaikka 40-luvun lapsia 1910-luvun lapsiin. Heillä oli varmasti jo paljon sellaista, mitä ei 1910-luvulla edes oltu keksitty. Pula-ajasta huolimatta.

Kyllä se vaan näin on jos onnistunut syntymään varakkaaseen perheeseen niin lähtökohdat ovat paljon paremmat.Itse olen syntynyt -66 ja nyt kun vanhempani kuolivat en saanut euron euroa perintöä, eivätkä kuusi sisarrustanikaan. Tyhjästä siis olen lähtenyt mutta ei nyt 30v naiset pääse helpommalla kuin muutkaan, paitsi, että kodinkoneet ovat helpottamassa arkea.

Oma tyttäreni on 32v, mielestäni hänen elämä on helpompaa, kuin itseni samanikäisenä. Kodinkoneet helpottavat kotitöitä, joita itselläni ei ollu. Vesi tuotiin hevosella ja uunit lämmitettiin puulla ja käyttövesi kattilassa. Rahaakin oli tosi vähän, piti miettiä, tarkkaan, mitä ostettiin. Nyt mummot ja ukit auttavat paljon lastenlasten hoidossa, itselläni oli iäkkäät isovanhemmat, ei heitä voinu vaivata edes lasten sairastelun aikaan. Töistäkään ei voinut olla pois, oli se melkoista junailua. Mielenkiinnolla seuraan nykyisten kolmekymppisten perheiden elämää.

Täytän kohta 30-vuotta. Odotan esikoistani. Kesti näin kauan ennen kuin ”uskalsin” perustaa perheen vaikka parisuhde on yli 10 vuotta vanha. Syynä lapsen saamiseen ”ensisynnyttäjänä keskiarvon pahemmalla puolella” on pitkä opiskelu, kaikenlaiset elämänmuutokset työpaikan- ja paikkakunnanvaihdosta lähtien sekä voimia vienyt talonrakennusprojekti. En ole mielestäni päässyt helpommalla elämässä vaikka olen saanut opiskella pitkään haaveammattiini, olen saanut vakituisen työpaikan ja meillä on ollut miehen kanssa rohkeutta rakentaa oma (kallis!) talo. Kyynärpäitä saa käyttää ensin opiskelupaikan saannissa, sitten työpaikan saannissa, sitten tonttikaupoissa jne ja lopulta on PAKKO löytää sopivan ajankohta lapselle.

Helpolla en varmasti pääse myöskään kodinhoidossa vaikka on kodinkoneet helpottamassa arkea. Mies on työnsä puolesta paljon matkoilla, lapsi ja koira vaativat hoitoa & huomiota eikä talokaan itse itseään hoida. Isovanhemmat ovat kaikki elossa mutta asuvat eri paikkakunnalla. Apua ns. ruuhkavuosiin on siis turha odottaa joka napsaukseen koska nykyään lapsia ei ns. ”koko kylä kasvata.” Etukäteen stressaan vaikka odotusaika pitäisi olla euforista aikaa…

En siis lähtisi vertaamaan omaa sukupolveani muihin ikäluokkiin koska me olemme saaneet taistella erilaisista asioista heihin verrattuna. Ja taistelu jatkuu 🙂

Asuttiin pienessä vuokrakaksiossa kun lapset oli pieniä. Myöhemmin olen ajatellut, miten ihanaa olisi ollut lapsia hoitaa, kun olisi ollut sellaiset mukavuudet, mitä sitten myöhemmin on ollut, kun ei ollut edes kylppäriä, parvekkeesta tai hissistä puhumattakaan. Vaatimustaso oli vielä 30 vuotta sitten paljon pienempi, ei tarvinnut kaikkea heti olla. Tuntuu joskus vähän surulliselta kaikki tämä kilpajuoksu tänä päivänä. Toivotaan, että tärkeät asiat saavat niille kuuluvan arvon.

Vertaaminen on aina vaikeaa, muuttuuhan tilanteet, asioilla on niin monta puolta. Näin reilusti 50+ ikäisenä usein törmää siihen, että lasteni ikäiset naiset ovat itsekkäämpiä kuin oman sukupolven naiset. Tiettyyn rajaan saakka se on tietenkin myönteistäkin. Mielestäni monet ajattelevat liikaa materiaa, kilpailua ja kateutta on tarpeettomasti. Työelämä vaatii nykyisin enemmän ja on kilpailua työpaikoista, mitä ei ennen samalla tavalla ollut. Perhe-elämään ja lapsiin keskittyminen on minun mielestäni elämän perusta ja tarkoitus ja on sellaista pääomaa, mitä ei voi rahalla mitata. On myös hyvä muistaa, että mikään ei elämässä ole itsestään selvää, eikä tule lahjaksi.

Suurten ikäluokkien edustajia on kutsuttu itsekkäimmäksi ihmisryhmäksi, joka on Suomen kamaralla konsanaan käyskennellyt. Kenties näkemyksessä on mukana aikakin ripaus totuutta, koska tehdyt eläkeratkaisut vaikuttavat kovin epätasapuolisilta. 1940-luvun lapset ovat hoitaneet asiansa hyvin; nuoremmat ikäpolvet on tunteettomasti saatettu huonompaan asemaan. Esimerkkejä löytyisi varsin viljalti muitakin.

30-vuotiaiden kovilla oleminen tuntuu lähinnä pilalta. He ovat aina saaneet kaiken liian helposti. Ainoa toive, jonka heille voisi esittää, olisi syvällisemmän itsetutkistelun opettelu.

-40 ja -50-luvun lapsi ja nuori sai kokea sodanjälkeisen ajan puutteen. Kaikkea oli vähän, jos oli ollenkaan. Ahtaat asunnot, huonot vaatteet, yksipuolista ruokaa, ei terveydenhuoltoa, hammaslääkäreitä. Ei mahdollisuutta oppikouluun (ja moni kansakoulun käynyt sai kestää nuorena aikuisena ivaa puuttuvien opintojen takia…)
va ikka aivot (järkikin!) ja halua oppimiseen olisi ollut. Kansakoulun jälkeen tytöstä tuli piika moniksi vuosiksi, pojasta renki tai aputyömies. Ammatteihin opiskelua varten oli otettava normaalia pankkilainaa vähintään sama summa jonka sai halpakorkoista opintolainaa valtiolta. Siitä alkaen kun opinnot loppuivat, alkoi velan takaisin maksu. Äitiysloma oli kolme kuukautta, ja vajaakuntoinenkin äiti joutui palaamaan työhön. Eläkekertymiin ei lasketa työvuosia joita nuori ihminen ehti tehdä jo runsaasti; täysi-ikäiseksi tultiin 21 vuotiaina. Jokainen neljäkymmentä vuotta palkkatyötä tehnyt (plus ne liian aikaisin tehdyt työvuodet) saa rauhallisin mielin iloita siitä eläkkeestä, mitä matalapalkkaisena sai kertymään. Iloita, minkä kykenee, kaikilta kulumiltaan ja proteeseiltaan kykenee. Toisenkinlaisia kohtaloita on, mutta omani kaltaisia ehkä hyvin paljon.

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Ovatko kolmikymppiset kovilla?

Vastaa käyttäjälle selmastiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X