Ihmiset

Kotiliesi kysyy: Ovatko lastenohjelmat liian pelottavia?

Melkein kaikki lapset pelkäävät jossain vaiheessa televisioruudun ääressä. Pelon aiheuttaja voi olla aikuisille yllätys.

Vielä viime vuosikymmenellä 5–6-vuotiaita lapsia pelotti eniten väkivalta aikuisten ohjelmissa. Nyt lapsia hirvittävät lastenohjelmien mielikuvitusolennot.

– Pelko on osa lapsen luonnollista ja tervettä kehitystä, mutta lapsen hyvinvointi voi vaarantua, jos hän joutuu kohtaamaan liian paljon ja liian varhain median haitallisia sisältöjä. Mitä pienempänä lapsi näkee jotain pelottavaa, sitä suurempi riski hänellä on saada katselusta pitkäaikaisia haittavaikutuksia, Tutkija Piia Korhonen sanoo.

Lapsen kognitiivinen ja tunne-elämän kehitys etenee vaiheittain, vasta vähitellen lapsi pystyy säätelemään ja käsittelemään tunteitaan.

Missä kulkee raja, milloin televisio-ohjelmiin liittyvät pelot alkavat olla haitallisia lapselle? Mediahaittojen rajapyykki on pahasti ylitetty, jos lapsi alkaa oireilla. TV-ohjelmien synnyttämä pelko saattaa aiheuttaa lapselle muun muassa levottomuutta ja ahdistusta sekä unihäiriöitä.

Korhosen mielestä lasten mediankäyttöä tulee aikuisten kiireestä huolimatta valvoa ja puuttua siihen johdonmukaisesti.

– Välillä on hyvä pitää tv-vapaita päiviä ja keksiä lasten kanssa muuta tekemistä. Toisaalta perheen yhteinen televisiotuokio voi olla mukava. Aina ei tarvitse katsoa lapsen kanssa yhdessä, mutta on hyvä tietää mitä lapsi katsoo. Kannattaa myös kannustaa lasta kertomaan ohjelmien herättämistä tunteista.

Ovatko lastenohjelmat liian pelottavia? Kuinka lasten kanssa tulisi jutella pelottavista ohjelmista? Säädelläänkö teillä kotona lasten televisionkatselua?

Teksti: Tuula Ainasoja

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Ovatko lastenohjelmat liian pelottavia?

Isomamma

Oli jonkinlainen yllätys minulle, että lapset olivat haastattelussa pitäneet muumien hahmoja television pelottavimpina hahmoina. Mielestäni olisi tärkeää, että vanhemmat katselisivat ohjelmia yhdessä lasten kanssa ja kommentoisivat niitä. Turvallisen aikuisen seurassa pelot varmaan hälvenevät. Mutta ohjelmatarjontaa voisi myös miettiä uusiksi tämän tutkimuksenkin perusteella. Nuo irvistelevät transformerit ja muut ilkeät hahmot eivät varmaan tuota iloa kenellekään, tekijöitä lukuunottamatta. Ja miksi Akustakin on kehitelty joku ihme viittasankari-versio?

päivänkakkara

Aivan samaa mieltä isomamman kanssa. Lisäisin tuohon vielä,että lapset reagoivat kukin oman luonteensa ja temperamenttinsa mukaisesti.Yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle, mutta väkivalta pääämäärätön kohellus ei mielestäni sovi yhdellekään lapselle.Vanhemman ja kasvattajan tehtävä on vaalia lapsuutta ja suojella sitä.Suuri osa lapsille suunnatusta tv-viihteestä on täyttä sontaa.
Lukeminen, keskusteleminen,leikkiminen ja lähelläoleminen on aina parempi vaihtoehto lapsen sielunelämän rakentajaksi.

t.m.järvelä, 72v.,rmki.

suosittelenkin netissä kävijöille lapsille http://www.tiukula.fi sivustoa, se on Pelastakaa Lapset sivusto, voi purkaa paineitaan, piirrellä ja turvallinen ajanviete, tv-ohjelmat arvaamattomia, Pätkä-satu radio Suomikanavalla ma-pe klo 13.55, 5min. kestää arvostelun, ainakin näin lapsiasuosivan mielestä, lastenlaulut ihania, senkerran kun niitä kuulee.

Huhhahhei

Nelivuotias poikani katsoo päivittäin Pikku-Kakkosen ja joskus piirrettyjä. Jos tulee jännä paikka, hän laittaa silmät kiinni, ja sanoo: ”Tää taitaa olla mulle liian pelottavaa.”

Eikö näin ole

Miksi lapsia pitäisi varjella aina kaikelta? Telkkari on vaan telkkaria, oikea maailma on paljon vaarallisempi.
Curling-vanhemmat kasvattavat lapsistaan liian pehmoja tähän maailmaan.

päivänkakkara

Lapsia pitää varjella sellaisilta vaikutteilta,joita heidän psyykensä ei ole vielä valmis
käsittelemään; ei ole sitä elämänkokemusta jolla voi suodattaa ja suhteuttaa asioita ja tapahtumia!

Vastaa käyttäjälle päivänkakkaraPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.