Ihmiset

Kotiliesi kysyy: Tyssääkö palkkakehitys lapsen syntymään?

Lapsen saaminen ja kotona perhevapailla vietetyt vuodet hidastavat naisen palkkakehitystä.

Joustot työpaikalla ja isien kanssa tasaisemmin jaetut perhevapaat edistäisivät tasa-arvon toteutumista.

Perhevapaalta takaisin työelämään siirtyvä nainen saa keskimäärin noin 10 prosenttia matalampaa palkkaa kuin lapseton kollegansa.

Suurimmasta ”lapsisakosta” kärsivät äidit, jotka ovat hoitaneet lastaan kotona yli kaksi vuotta. Yhtenä syynä palkkakatoon on pitkään työpaikalta poissaolleen äidin ammatillisen osaamisen heikentyminen. Näin todetaan tuoreessa Perhe ja ura tasa-arvosuunnittelun haasteena –yhteishankkeessa.

Miehen tilipussi ei kevene vanhemmuuden myötä. Isän pitämä vapaa on yleensä kestoltaan alle 18 arkipäivää, joten varsinaista urakatkosta ei perheellistymisen myötä tapahdu. Tutkijoiden mukaan naisten tilannetta voitaisiinkin parhaiten tasoittaa lisäämällä isien perhevapaiden käyttöä.

Synnytyksen siirtäminen myöhempään uravaiheeseen näyttää olevan palkkamielessä kannattavaa. Iäkkäämmät ensisynnyttäjät ovat ehtineet jo luoda uraa, kun taas nuoremmat ovat poissa työmarkkinoilta juuri siinä uravaiheessa, kun palkkakasvu on voimakkaimmillaan.

Onko palkkakehityksen tyssääminen syy siihen, että perheen perustaminen siirtyy myöhemmäksi? Jäikö oma palkkasi jälkeen kollegan palkasta? Kuinka tilannetta voitaisiin muuttaa? Kerro kokemuksistasi. Vastauksia voidaan käyttää Kotiliesi-lehdessä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Tyssääkö palkkakehitys lapsen syntymään?

kirsiterhikki

Kaikkea ei voi rahassa, palkassa mitata. Lapset ovat pieniä vain kerran ja ne vuodet menevät nopeasti. Tänä päivänä on yleistynyt, että hankitaan useampiakin ammatteja elämän varrella, joten lastenhoitovuodet voivat silläkin tavalla muuttaa ammatillisia tulevaisuuden suunnitelmia. Jos naisen ja miehen palkat olisivat samat, niin olisi helpompi vuorotella kotonaoloaikojen suhteen. Yleensä mies kuitenkin tuo paksumman tilipussin, joka on perheen taloudelliselle toimeentulolle erittäin painava syy pysyä töissä.

Pätkätyöläinen

Kun olisikin palkkapussi odottamassa hoitovapaan jälkeen, vaikka pienikin. En jaksaisi ruikuttaa siitä että palkka on 10 prosenttia pienempi kuin naapurilla.

Onnellisesti töissä

Vaikka kaikkea ei voikaan rahassa mitata, kyllä raha valitettavasti on tosi tärkeä osa lapsiperheen elämää. Vaikka hoitovapaalla oli ihanaa, jatkuva penninvenytys otti hermoille. Mutta raha-asioita en ajatellut silloin kun aloin odottaa esikoistani. Pienempi palkkapussi ei ollut ajatuksissa, ja taloudellisista vaikeuksistakin ajattelin vain että kyllä niistä selvitään.

Minnaliina

Se riippuu myös alasta jolla työskentelee. Jos ala kehittyy ja pitäisi koko ajan oppia uutta, kotiin jääminen voi tipauttaa pahasti kelkasta. Silloin palkkakehityskin on vaarassa, kun ammattitaito on ehtinyt rapistua vaipanvaihdossa.

Vastaa käyttäjälle kirsiterhikkiPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.