Ihmiset

Kotiliesi kysyy: Voiko ero olla lapsen kannalta hyvä?

30 000 lasta Suomessa kokee vuosittain vanhempiensa eron. Vanhemmat mieltävät usein eroavansa riitaisesta liitosta lastensa parhaaksi.

Lapsille vanhempien ”sivistyneestikin suoritettu” ero on yksi traumaattisimmista kokemuksista elämän aikana.

Projektijohtaja Heikki Koiso-Kanttila Lastensuojelun Keskusliitosta on sitä mieltä, että eroperheet tarvitsevat paljon ulkopuolista tukea. Nimenomaan lasten vuoksi.

Millainen on hyvä ero lasten kannalta?

Sellaista ei ole. On vain paremmin tai huonommin hoidettuja eroja. Lapsen perusturvallisuus järkkyy aina, kun yhteinen koti särkyy ja toinen vanhemmista muuttaa pois kotoa. Jos on hankkinut lapsia, kannattaa pohtia hyvin monta kertaa, voisiko liittoa sittenkin jatkaa. Jos ero tapahtuu ns. sivistyneesti, tulee usein mieleen, että liitolla olisi voinut olla tulevaisuus. Apua avioliittokriiseihin on saatavissa.

Mikä on lapsen kannalta huonoin tapa erota?
Äkkilähtö. Kun toinen vain häipyy, ja toinen jää yksin vastaamaan kaikesta. Sitten lähtijä palaa vaateineen, haluaa ehkä huoltajuuden ja tappelee tapaamisoikeuksistaan. Onneksi tästä on alettu puhua. Esimerkiksi kirjailija Laura Honkasalo on tarttunut kirjoissaan aiheeseen, ja kertonut julkisuudessa myös omia vaikeita kokemuksiaan vanhempiensa erosta. Lapsella on oikeus rakastaa molempia vanhempiaan, eikä kummallakaan ole oikeutta mustamaalata toistaan lapselle. Myös molemmilla vanhemmilla on oikeus kontaktiin lapsensa kanssa, vaikka olisikin lopettanut suhteen tämän isän tai äidin kanssa.

Voiko ero olla lasten kannalta hyvä asia? Mitä mieltä sinä olet?

Kommentteja voidaan käyttää Kotiliesi-lehdessä.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kotiliesi kysyy: Voiko ero olla lapsen kannalta hyvä?

kirsiterhikki

Perheissä, joissa elämää varjostavat päihde- ja väkivaltaongelmat, on usein parasta erota, jos muu apu ei auta. Uskottomuus on myös syvä viilto parisuhteeseen, josta käsin yhteistä tulevaisuutta saattaa olla vaikeaa jatkaa. Muissa tapauksissa harkitsisin eroa tarkkaan. Parisuhdetta ja perhe-elämää ilman minkäänlaisia riitoja ja konflikteja ei ole olemassakaan, joten painoarvoa tulisi suunnata rakentavien riitelytaitojen ja tunteiden ilmaisun suuntaan. Niin kauan kuin on tahtoa puolin ja toisin, on myös toivoa paremmasta.

Arkiäiti

Erosin 15 v. sitten vastuuttomasta ja humalassa väkivaltaisesta miehestä. Lapset ovat nyt aikuisia. Ajattelen nykyään, että olisi pitänyt erota aiemmin. Aikoinaan apuakin ongelmiin haettiin, mutta ei saatu. Oli hirveän raskasta kasvattaa yksin lapsia, mies ei antanut koskaan rahaa ja tapasi lapsia jos hänelle sattui sopimaan.
Pahinta eron jälkeen oli sosiaalinen paitsio, johon eronnut äiti joutui. Piti vain selvitä yksin. Sain kuitenkin kasvatettua hienot lapset, jotka ovat parasta elämässä.

Tikru82

Olen itse kokenut vanhempieni eron lähes 20 vuotta sitten. En itse muista, että olisin tuolloin kärsinyt erosta. Näin jälkikäteen katseltuna en voisi kuvitellakaan vanhempiani samassa huushollissa. Molemmat ovat onnellisia omilla tahoillaan ja olen onnellinen siitä!

Se miten asiat hoitaa ja selittää lapselle eroon päädyttäessä, on mielestäni kaikkein tärkeintä. Siinä vaiheessa on kuunneltava lasta ja edettävä lasten ehdoilla. Oma napa on työnnettävä jonnekin syvälle ja otettava hetki aikaa lapsen kuunteluun. Kuulen usein sanottavan ”olemme yhdessä lasten takia”. Huhhuh! Siinä jos jossain on köyhä ja usein hyvin lyhyt lohtu! Sanotaan ettei lapset ymmärrä, voi kuulkaa, kyllä ne ymmärtää! Joskus jopa paremmin kuin vanhemmat.

Toisen vanhemman parjaaminen lapselle tai edes lapsen kuullen on sitten se vihoviimeinen virhe. Lapsi ei kuitenkaan ymmärrä kaikkea sitä mitä kahden aikuisen välillä on sattunut ja tapahtunut ja hyvä niin. Asialinjan, kun pitää niin hyvä niin.

Päätimme parisuhteen ex-poikaystäväni kanssa reilun 6 vuoden seurustelun jälkeen, jota mummoni ei voinut ymmärtää. Mummoni usein tokaisi, että eikö sitä nyt voisi vielä yrittää, kun hän oli niin mukava mies, johon pappani kerran tokaisi hyvin ytimekkäästi ja ymmärtäväisesti ”anna asian olla, emmehän me tiedä millainen hän on neljän seinän sisällä”. Muistan loppuikäni nuo sanat ja niissä on perää!

kaarnikka

Erosin itse v 92, jolloin lapsemme olivat 2- ja 4 vuotiaita. Isä alkoholisoitui nopealla tahdilla ja katsoin, ettei perhe-elämästämme voi muodostua perustuvallisuutta antavaa kasvuympäristöä. Olin itse niin rauniona henkisestä paineesta eikä mieheni suostunut hakemaan apua itselleen eikä lähtemään perheneuvontaan. Mielestäni tilanteessa ei ollut enää vaihtoehtoja. Ensimmäinen vuosi meni selittäessä isälle, että hänen täytyy pitää yhteyttä lapsiin sekä hänen itsensä, mutta ennenkaikkea lasten vuoksi. Pikkuhiljaa asia sujui hänen omalla epäsäännöllisellä tavalla, mutta joten kuten kuitenkin. Nyt lapset ovat aikuisia ja ovat molemmat todenneet, että ero oli hyvä ratkaisu. He ehtivät riittävän usein pettyä isänsä peruttuihin ja epävarmoihin tapaamisiin. Kerroin lapsille oikeat syyt heidän sitä kysyessään. Pyrin kuitenkin siihen, etten mustamaalannut isäänsä. Kumpikaan lapsista ei halunnut isänsä hoteisiin kasvettuaankaan. Tyttärelle tahtoi vai muodostua uhkaavasti isästä huolehtijan rooli. Isä kuitenkin kuoli pois.

Oma lapsuuden perheeni pidettiin pystyssä, joka mielestäni oli väärä ratkaisu. Isäni oli vuosikymmeniä uskoton. Asian paljastuttua äidilleni, hän käytti minua apunaan hakiessa vastausta erotako vai ei. Sanoin jo silloin (16 v) että toivoisin heidän eroavan. Perheen ilmapiiri oli niin ahdistunut ja kaikilla paha olla. Koin myös, ettei murrosikäisen niskaan tulisi missään nimessä kaataa vanhempien välisiä asioita. Olin isän tyttö, mutta en pystynyt asettumaan siinä tilanteessa hänen puolelleen; itse asiassa en kummankaan puolelle.
Nyt, oltuaan naimisissa 56 vuotta, on ikävä todeta molempien elämän valuneen tavallaan hukkaan.

Uskon, että eroamalla he olisivat luoneet lämpimämmät suhteet meihin lapsiin kuin nyt täysin tunnekylmässä perheessä, joka vaati kaikilta tunteiden tukahduttamista.
Suhteet omiin lapsiini ovat hyvät ja melko hyvät ne olivat myös isään.

Ero vaatii paljon voimaa ja rohkeutta. Usein on helpompi jäädä riutumaan toisen rinnalle kuin ottaa kipeää tekevä askel.

reettaisabella

Hyvin sujunut ero on harvinainen. Sen saavat aikaan vain kypsät ja kokonaisvaltaisesti ajattelevat vanhemmat, jotka laittavat lastensa edun kaiken edelle. Hyvin pitkään ja tarkkaan harkittu ero voi joskus olla jopa parempi kuin yhdessä jatkaminen repivien riitojen tai välinpitämättömyyden välttämiseksi. Tällöin lapsetkin ottavat vanhemmistaan mallia, kuinka eronkin voi suorittaa tallaamatta ketään. Elämässäni olen tällaisen eron tavannut vain kerran!

huiskula

Miten niin kypsät ja kokonaisvaltaisesti ajattelevat ihmiset eivät voi tulla keskenään toimeen?? Joka ei saa suhdettaan toimimaan, ei saa myöskään eroa toimimaan, eikö tämä ole aika loogista.
Halusta ja arvoista on useimmiten kyse. Elinikäisen parisuhteen arvostus panee yrittämään kaikkensa suhteen onnistumiseksi. Mielestäni se on myös lasten etu. Sen sijaan lasten takia yhdessä oleminen ei ole. Kyllä yhdessä pysytään siksi, että se on valittu arvoksi.
Sitten jos puhutaan rikoksista (väkivalta; fyysinen, psyykkinen – myös uskottomuus – tai taloudellinen) tai päihdeongelmista, joihin on haettu apua tuloksetta, on monesti parempi erota.

selvinnyt :)

Olen eronnut reilut kaksi vuotta sitten ja nyt voin sanoa, että hyvä niin. Ennen eroa kävimme ex-puolison kanssa yhdessä perheasiainneuvottelukeskuksessa vuoden verran ja omasta mielestäni yritettiin kaikkemme pelastaaksemme yhteisen elämän. Meidän eromme syyt olivat moninaiset. Meillä oli valloillaan sellainen uusperhehelvetti, jota en toivo kenellekään. Miehen lapset edellisestä liitosta asuivat meillä koko ajan. Vanhin poika ei hyväksynyt minua, eikä meidän yhteisiä lapsiamme koko aikana ja teki sen tiettäväksi joka päivä. Sitä henkistä ja fyysistä kiusantekoa, valehtelua jne. oli raskasta kestää. Tähän lisänä miehen etätyöt ja uskottomuus, joihin tietenkin minun kiukutteluni ja väsymykseni olivat hänet ajaneet.
Eron työstämiseen meni kaksi vuotta, ja väsymyksen, surun ja pettymyksen purkamiseksi tarvitsin vuorotteluvapaata, mutta kaikki se työ kannatti! Nyt olen päästänyt irti ja voin hyvin.
Lapset ovat ottaneet myös eron raskaasti, tietenkin, mutta he ovat ihania lapsia, koska tuovat sen esiin ja puhuvat asioistaan. Nyt hekin voivat paremmin. Ex-puolisoni aloittelee jo elämäänsä uuden puolison kanssa. Kaikkea hyvää heille. Hänkin ehkä jaksaa olla parempi isä lapsille nyt kuin uusperhehelvettimme aikoina.
Kyllä ero on siis mielestäni joskus parempi ratkaisu kaikkien kannalta kuin jatkuvassa riidan ja kiusanteon ilmapiirissä eläminen.

Perinteinen

Uskottomuus tuntuu olevan nykyään sellainen minkä taakse on helppo mennä. Jos mies ei ole juoppa tai väkivaltainen niin uskottomuuden kautta on ”helppo” erota.

Oli uskoton osapuoli kuka tahansa niin mitkä ovat syyt uskottomuuden taustalla? Onko niitä yritetty ratkoa tarpeeksi tarmokkaasti.

Oma mieheni oli uskoton ja se satutti mutta, en halunnut erota. Syitä erota oli yksi ja syitä olla yhdessä oli monenmonta. En halunnut jatkaa vain lasten vuoksi vaan sen vuoksi että uskoin että pystyisin vielä rakastamaan miestäni vaikka hän oli ollut jo aikaisemminkin uskoton.

Edellinen kerta ohitettiin unohtamalla ja samalla me erkaannuttiin toisistamme lopullisesti. Perhe kasvoi yhdellä lapsella ja aikaa kului. Meidän välille tuli suuri kuilu ja oltiin täysin tuntemattomia toisillemme.

Nyt on kulunut 4 vuotta ja en voi sanoa muuta kuin että tein oikein. Aluksi me puitiin ongelmia ainakin vuosi ja sinä aikana meistä tuli erittäin läheisiä. Vieläkin joskus tulee paha mieli mutta me olemme sopineet että mitään ei jätetä käsittelemättä. Puhukaa toisillenne ihmiset…

Vastaa käyttäjälle Tikru82Peruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.