Kotimainen ruoka - Isänmaan asialla?

Kun kaupassa valitsee kotimaista, tukee suomalaista työtä ja työpaikkoja. Mutta mistä aidosti kotimaisen tuotteen tunnistaa?

Kannat kopisevat ja takinhelmat kahisevat, kun ihmisiä kiirehtii töiden jälkeen ruokakauppaan. Pasi Reitkari tervehtii rennosti tuusulalaisen K-Supermarketin ovella. Kärryissä istuu perheen kuopus Aatos tutti suussaan.

Tuusulalaiset Reitkarit käyvät kaupassa pari kertaa viikossa. Perheessä on neljä lasta: puolitoistavuotiaan Aatoksen lisäksi 11-vuotias Fafali ja 4-vuotiaat kaksoset Aava ja Ainu.
– Teen yleensä reilusti ruokaa kerralla ja syömme sitä sitten usein lisäkkeellä täydennettynä vielä seuraavana iltana, Pasi Reitkari kertoo.

Kotimaisuus on perheelle tärkeää, mutta käytännössä muutkin seikat vaikuttavat.
– Ison perheen on mietittävä kustannuksia. Nyt käytämme paljon kauppojen omia merkkejä, ja ruokalasku on silti noin tuhat euroa kuussa, perheenisä paljastaa.

Lähdimme selvittämään Pasin kanssa, miten paljon perheen perusostokset lopulta sisältävät kotimaisia tuotteita. Ovatko kotimaisiksi mielletyt tuotteet sittenkään Suomessa tehtyjä?

Hintaeron kipukynnys ratkaisee

Kaupassa astumme suoraan vihannes- ja hedelmäosastolle. Pasi valitsee kotimaista tomaattia ja kurkkua satokaudella ja talvellakin, jos hintaero ulkomaiseen ei ole liian suuri.
– Kyllä se kipukynnys noin 30 prosentissa menee, hän pohtii.
– Tosin talvisin käytämme enemmän kirsikkatomaatteja, sillä ne ovat usein edullisempia. Muutenkin huomaa, että kesällä tulee syötyä vihanneksia runsaammin kuin talvella.

Pasi on trendin harjalla, sillä Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajan Jyrki Jalkasen mukaan erikoistomaatit ovat nyt trendi. Niitä ei Suomessa vielä juuri tuoteta, mutta perustomaatteja, kurkkua, salaattia ja yrttejä jo läpi vuoden.

Toisin kuin voisi luulla, vihannesten hinta ei ole välttämättä edullisin kesällä ja kallein talvella. Hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Viljelijälle ratkaiseva tekijä on vuoden keskihinta.
– Esimerkiksi viime talvena kotimaisen kurkun kysyntä oli niin suurta, ettei tarjontaa riittänyt. Se nosti hintoja. Nyt tuottajat kasvattavat satomääriä, Jyrki Jalkanen lupaa.

Pakkausmaa voi yllättää

Pasi Reitkari kärryttelee sipulien ohi. Valkosipulia on tarjolla kotimaista ja ulkomaista, luomua ja lähitilan satoa. Pasi sanoo valitsevansa yleensä kiinalaista, koska yksikyntisiä on helpompi kuoria.

Aatos hapuilee viereiselle hyllylle ja pudottaa pari hillopurkkia.
– Huh, onneksi ei sentään saanut niitä rikki, Pasi toteaa rauhallisesti ja ohjaa kärryt vellihyllylle.

Suomessa valmistettua Pilttiä Reitkarin perheessä kului jonkin verran, kun lapset olivat pieniä, mutta nyt Aatos nauttii enää vellejä.
– Muksua ja Valio Onni -vellejä.

Muksu on Semperin, jonka tuotteiden valmistus tapahtuu pääosin Ruotsissa. Valio on kotimainen.

Pasi nappaa hyllystä vielä Pirkka-riisiä. Sitä ei kasvateta Suomessa, mutta usein perhe käyttää riisi-kauraa tai riisi-ohraa. Näillä Myllyn Paras -tuotteilla on Avainlippu. Tämä Suomalaisen Työn Liiton merkki kertoo, että vähintään puolet tuotteen valmistuskustan nuksista kohdistuu Suomeen. Osa raaka-aineista, osia valmistuksesta tai pakkaus voi olla tehty myös ulkomailla.

Mietimme, miksi riisi on pakattu Italiassa. Ilmeisesti raha puhuu. Tiedottaja Minttu Tirkkonen Keskolta selvittää, että suurin osa Pirkka-riiseistä myös tuotetaan Italiassa. Aasiassa viljellyt lajikkeet taas on edullisinta ostaa yhdeltä pakkaaja-toimijalta Euroopasta.

Tuotenimet hämäävät

Kotimaisuutta arvostavan kuluttajan kannattaa olla tarkkana, sillä tuotteen nimessä oleva sana suomalainen tai kotimainen ei takaa, että itse tuote olisi valmistettu täällä. Esimerkiksi Atrian suomalainen pekoni tehdään kotimaisesta lihasta mutta Ruotsissa.

Kun pääsemme leikkelehyllylle, Pasi Reitkarin katse etsii tuttuja valmistajia. Perheessä syödään paljon kotimaista meetvurstia.
– Onko se sitten kotimaista, en oikeasti tiedä, Pasi tuumaa, ja tutkimme pakkauksia.

Kotivaran Kotimaisella on Avainlippu ja HK:n Kotimaisella Hyvää Suomesta -tunnus. Jälkimmäinen on selvä merkki kotimaisuudesta. Ruokatieto-yhdistyksen merkin saa vain tuote, joka on valmistettu Suomessa ja jonka raaka-aineista vähintään 75 prosenttia on suomalaisia. Lisäksi pääraaka-aineen, kuten maidon, kananmunan tai lihan on oltava täysin suomalaista.

Toisaalta myös Huhtahyvät-leikkeleet tehdään Kankaanpäässä suomalaisesta lihasta, vaikka niillä ei ole mitään tunnuksia. Pienyrittäjä miettii tarkasti, kannattaako maksullista merkkiä hankkia. Tosin kovin isoa osuutta liikevaihdosta käyttöoikeus ei maksa: esimerkiksi Hyvää Suomesta kustantaa alle miljoonan euron liikevaihdolla 275 euroa vuodessa.

Lohta moneen lähtöön

Pasi Reitkari kertoo kokkaavansa usein kala- tai lihakeittoa.
– Keittojuurekset ovat kotimaisia, mutta lohta ostamme tarjousten mukaan. Niin voi säästää jopa kympin kilolta.

Lohessa onkin mistä valita. Kotimaista arvostavan kannattaa lukea huolella tuoteseloste. Esimerkiksi Lidlin Isokarin tuotteissa on Suomen lippu, mutta itse kala ei välttämättä ole Suomesta. Tuote on kuitenkin valmistettu tai pakattu Suomessa.

Reitkarit syövät lohen lisäksi usein pakasteseitä ja varsinkin kesällä silliä, josta perheen suosikkimaut ovat ABBAn sinappi- ja valkosipulisilli. Näitä makuja Pasi ei ole löytänyt kotimaisista merkeistä. ABBAn omistaa norjalainen Orkla, joka valmistaa nämä sillit Ruotsissa. Ahti-tuotteet sama yritys valmistaa Varsinais-Suomessa.

Tuotteen pakkaustiedoissa on ilmoitettava minimissään valmistajan, pakkaajan tai EU:ssa toimivan myyjän nimi ja osoite. Alkuperämaa kertoo, mistä maasta pääraaka-aine tai raaka-aineet tulevat. Sen merkitseminen ei ole pakollista, paitsi jos sen puuttuminen saattaa johtaa ostajaa harhaan.

Esimerkiksi Suomessa paistetun ulkomaisen leivän tai Suomessa pakatun ulkomaisen maidon alkuperä on ilmoitettava. Myös makean veden kalojen, tuoreiden vihannesten, hedelmien ja naudanlihan alkuperämaa on kerrottava. Eli tuoteselosteita kannattaa tutkia. Yllätyksiä löytyy.

Halpamerkit jyräävät

Pasi Reitkari käyttää paljon kaupan omia tuotemerkkejä, kuten Pirkkaa tai Rainbowta.
– Laatu merkitsee hinnan lisäksi. Silloin en katso kotimaisuutta, hän paljastaa.

Kaupoissa nämä omat halpamerkit eli privat label -tuotteet ovat kasvattaneet myyntiosuuksia. Ne ovat myös kaupalle hyvä diili.
– Osa kaupan merkeistä on tuontiruokaa tai sisältää ulkomaista raaka-ainetta, mikä on lisännyt kilpailupainetta kotimaista raaka-ainetta käyttäville yrityksille, Ari Peltoniemi Kuluttajatutkimuskeskuksesta vahvistaa.

Joku saattaa jopa luulla, että sininen X-tra, Pirkka tai Rainbow -merkki takaa kotimaisuuden, vaikka niin ei ole.

Viime aikoina kaupparyhmät ovat alkaneet tarjota kotimaisia privat label -tuotteita. S-ryhmä mainostaa Kotimaista-tuotemerkkiään. Viestintäpäällikkö Outi Hohti SOK:lta kertoo, että tarkoitus on laajentaa kotimaisista raaka-aineista Suomessa valmistettujen Kotimaista-tuotteiden valikoimaa 300 tuotteeseen, joita voi käyttää perusruoanvalmistuksessa.

Myös Lidlillä on käytössä omia Suomi-merkkejä. Kriteerit vaihtelevat: Ostojohtaja Timo Hansion mukaan tuotteen on oltava valmistettu Suomessa, kasvanut Suomessa (kasvikset) tai sen raaka-aineen on oltava suomalaista alkuperää.

Kotimaisten tuotteiden menekin kannalta halpamerkit ovat hyvä asia, sillä kuluttajalle hinta on käytännössä alkuperää ratkaisevampi tekijä.

– Jos on kaksi samansisältöistä tuotetta, kalliimpi kotimainen jää monelta ottamatta. Mutta jos tuote edustaa useampaa asiaa, joita ihminen arvostaa, hän on auliimpi maksamaan enemmän, Ari Peltoniemi tiivistää.

K-kauppa mainostaa oman halpamerkin sijaan Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoista jalanjälkeä. Kampanjassa voivat olla mukana ne tuotteet, joilla on jokin seuraavista merkeistä: Avainlippu, Design from Finland, Hyvää Suomesta tai Sirkkalehtimerkki.

Lähiruoka haastaa

Vaihtoehtona halpabrändeille toimii lähituottajien ruoka. Erikoistutkija Mari Niva Kuluttajatutkimuskeskuksesta arvioi, että lähiruokatrendi on vastaliike ruoalle, jonka alkuperä katoaa matkalle. Esimerkiksi Maakuntien Parhaat -merkin tuotteiden pääraaka-aine on täysin kotimainen.
– Monet ajattelevat, että lähiruoka on laadultaan hyvää, tuoreempaa, terveellisempää, vähemmän prosessoitua ja luonnollisempaa. Halutaan tukea paikallisia tuottajia ja taloutta.

Paikallisesti tuotetun ja työllistävän lähiruoan aseman vahvistaminen on mukana myös hallitusohjelmassa. Nyt sen osuus on noin kahdeksan prosenttia päivittäistavarakaupan elintarvikemyynnistä (MMM).

Mari Nivan mukaan lähiruokaa voi olla vaikea löytää tai tunnistaa isoissa kaupungeissa.
– Kaupalla on portinvartijan rooli. Sille tärkeitä valintatekijöitä ovat myös toimintavarmuus, saatavuus ja kannattavuus.

Lähiruoka ei takaa eettisyyttä toisin kuin luomu, ja moni kaipailee luomun rinnalle hyvinvointimerkkejä, kuten vapaan kanan munilla on. Kotimaista luomubroileria on syyskuun lopusta lähtien ollut saatavilla L’Uomu Nokka -nimikkeellä.

Pasi Reitkari ei juuri osta lähiruokaa. Perhe kuitenkin tilaa hunajaa vaimon tutulta. Myös marjoja Reitkarit hankkivat pienyrittäjiltä ja metsästä.
– Mummo kerää meille mustikkaa ja pakastamme marjoja talven varalle. Appiukko taas tuo meille omenahilloa ja viinimarjamehua, Pasi kertoo kärrytellessään leivän tuoksuun.

Tuoreleipiä pakastetaikinasta

Leipähyllyllä on mistä valita. Leipomo Rosten esittelijä kertoo tuoreiden leipien olevan juureen tehtyjä ja Turusta lähtöisin. Vilja on suomalaista.

Pasi kävelee pöydän ohi ja sanoo perheen syövän usein keittojen kanssa Oululaisen Reissumiestä. Fazer Leipomot leipoo sitä Lahdessa. Aina ruis ei ole kotimaista, kuten ei muissakaan leivissä, sillä kotimaisen rukiin saatavuus vaihtelee.

Pro Ruis ry:n hallituksen puheenjohtaja Satu Pura kertoo, että syyt löytyvät syysrukiin kylvöön vaikuttavista säistä ja puintikiireistä sekä talvehtimisriskeistä.
– Tämän vuoden ruissadon arvellaan kattavan noin kolme neljäsosaa teollisuuden tarpeista. Vuosi sitten tilanne oli huomattavasti heikompi: kotimaan sato kattoi vain reilun kolmanneksen teollisuuden käytöstä. Tällä hetkellä rukiista maksetaan muita viljoja selvästi parempaa hintaa, uudempien ruislajikkeiden satoisuus on selvästi noussut ja rukiin viljelyvarmuus parantunut, Satu Pura selvittää.

Leivän alkuperä kannattaa tarkastaa pakkauksesta. Moni ei tule ajatelleeksi, että yhä useammat vastapaistetut leivät kypsennetään muualta Euroopasta tuodusta pakastetaikinasta. Näitä ”tuoreleipiä” on tarjolla paljon esimerkiksi Stockmannilla ja Lidlissä.

Pasi Reitkarin ostoskärryyn päätyy Primulan Artesaani Kauraleipä. Sitä leivotaan Järvenpäässä pääosin kotimaisesta viljasta.

Karkkihyllyllä, kassaa lähestyttäessä, Pasin käsi hamuaa Fazerin Tutti Frutti -pussia, kotimaista tuotetta. Lakuista Halva on kotimaista. Pandaa ja Pepeä Orkla-konserni valmistaa Suomessa. Pasi sanoo, että herkkujen suhteen mieliteko ratkaisee.
Näin se usein on, tietävät tutkijat.

Monelle suomalaiselle käytännössä hinta ja maku ovat ne tärkeät valintaperusteet. Kotimaisen tuotteen pitää myös maistua hyvälle ja olla sopiva kukkarolle.

Teksti: Else Turunen
Kuvat: Anni Koponen

Artikkeli on julkaistu Kotiliedessä 20/14 nimellä Isänmaan asialla?