Kulttuuri Tilaajille

Aivoinfarktit ovat vieneet osan Eila Roineen, 91, muistoista – kirjailija Antti Heikkinen paljastaa, millaista oli kirjoittaa Eila Roineen elämäkerta

Kirjailija Antti Heikkinen ihaili Eila Roinetta jo lapsena, kun näki tätä televisiossa kotona Nilsiässä. Nyt hän on kirjoittanut elämäkerran legendaarisesta näyttelijästä. Teos Eila Roine on Kotiliesi Klubin kesäkuun kirja.

Antti Heikkinen aloitti tiensä kirjailijaksi nilsiäläisestä navetasta. Lypsykarjatilan poika alkoi lukioikäisenä haaveilemaan siitä, että saisi rahapalkkaa työn tekemisestä. Siihen asti kesät olivat menneet kotitilalla touko-, heinä- ja rehutöissä. Poika uumoili, että pakallislehden toimittajana työaika olisi sillä tavalla liukuva, että hän pystyisi osallistumaan myös kotitilan töihin.

”Pääsin toimittajaksi ja sille tielle jäin. Lukion jälkeen en ole käynyt päivääkään kouluja. Romaania aloin kirjoittaa heti kun huomaisin, että osasin kirjoittaa lehtijuttuja.”

Lapsena Antti varttui Eila Roineen ja monien muiden suomalaisten rakastamien näyttelijöiden kanssa. Kotona ymmärrettiin kulttuuriksi niin Minna Canthin teoksista tehty teatteri kuin Pekka ja Pätkä. Niitä molempia katsottiin televisiosta samalla hartaudella.

”Vanhemmiten olen tajunnut, että se on ollut pirun tärkeää. ”

Antti ei perisuomalaiseen tapaan juuri osaa tyrkyttää itseäni, mutta kaksi kertaa hän on voittanut ujoutensa ja tehnyt niin. Ensimmäinen kerta oli se, kun hän tarjosi itsensä paikallislehteen töihin, ja toinen se, kun uskaltautui kirjamessuilla Siltala-kustantamon Touko Siltalan juttusille. Sen johdosta hän rohkaistui lähettämään romaanin käsikirjoituksen Siltalaan ja sai esikoisensa Pihkatappi julkaistua.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Aivoinfarktit ovat vieneet osan Eila Roineen, 91, muistoista – kirjailija Antti Heikkinen paljastaa, millaista oli kirjoittaa Eila Roineen elämäkerta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.