Kaunein runo elämästä x 10: ”Luota kyynelten jälkeen ja opi elämään”

Elämästä on kirjoitettu lukemattomia runoja. Seuraavissa kahdeksalta tunnetulta runoilijalta poimituissa säkeissä ja säkeistöissä elämä näyttäytyy välillä ylitsepääsemättömän raskaana ja toisinaan silkka hengittäminenkin tuottaa runon puhujalle riemua.

Mikä näistä on mielestäsi kaunein runo elämästä?

Kaunein runo elämästä: Säkeitä ulkomaisilta runoilijoilta

ÄLÄ KIRJOITA ITSEÄSI

maailmojen väliin,

nouse merkitysten

moninaisuutta vastaan,

luota kyynelten jälkeen

ja opi elämään.

Paul Celan: Niin kuin kivelle puhutaan, suom. Jukka Koskelainen, 1993

Ei tässä elämässä

kuolla

vaikea

vaan vaikeinta

on luoda

elämää!

Vladimir Majakovski: Pilvi housuissa, suom. Arvo Turtiainen, 1959

MITEN SINÄ sammut minussa:

vielä viimeisessä

rikki kuluneessa

hengityksen solmussa

viivyt, mukanasi

sirpale

elämää.

Paul Celan: Niin kuin kivelle puhutaan, suom. Jukka Koskelainen, 1993

Lue myös: Runoja vanhuudesta: ”Minä tanssin yhä, minä ajattelen yhä”

Kaunein runo: Säkeitä kotimaisilta runoilijoilta

Kiitos elämästä, Äiti.

Pari riviä tein kirjaimia tänään.

Siinä kaikki. Olen onnellinen

Lauri Viita: Uuden runon kauneimmat I, 1968

Mikä olen? Tähdenlento

Luojan ikuisessa yössä,

tomujyvä aavan aineen

lakkaamattomassa työssä.

Alistukaa, avaruudet,

pienen tähden välkynnälle!

Tahdon loistaa, tahdon laulaa

kiitoslaulun elämälle!

L. Onerva: Särjetyt jumalat, 1910

Älä elämää pelkää,

älä sen kauneutta kiellä.

Suo sen tupaasi tulla

tai jos liettä ei sulla,

sitä vastaan käy tiellä,

älä käännä sille selkää.

Kaarlo Sarkia: Kootut runot, 1977

Oi anna minun aukaista sylini, elämä.

Sinä minun sydämeni rajattomuus. Odotan

että saan kuulla oman ääneni.

Tahdon puhua, sanani putoavat kuin hehkuvat

kekäleet

Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo, suom. Leena Krohn, 1920

Tahtoisin laulaa näin:

rakastan sinua, Elämä,

rakastan sinua silloin, kun annat,

kun ruhtinaslahjojesi runsaus

ryöppyää ylitseni,

kun ilo, hellyys, ystävyys, ihmisen läheisyyden

lämpö,

lankeavat osakseni,

ja sydämeni on kevyt ja onnellinen.

Mutta tahtoisin oppia rakastamaan sinua

silloinkin, kun sinä otat,

kun vaadit takaisin jonkun lahjoistasi,

kun kiellät jotain keskeistä,

jotain, jota ilman on autio elää,

tai pakotat minut hyväksymään

kipeää tekevien jäähyväisten välttämättömyyden.

Raili Malmberg: Riekonmarjat, 1976

Elää, elää elää!

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,

terälehdet äärimmilleen auenneina,

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa, auringosta hourien –

huumaavasti, täyteläisesti elää!

Katri Vala: Kootut runot, 1977

Mitä minä pelkään? Olenhan osa äärettömyyttä.

Olen kappale kaikkeuden suurta voimaa,

yksinäinen maailman miljoonien maailmojen

keskellä,

ensimmäisen asteen tähti joka sammu

viimeiseksi.

Elämisen riemu, hengittämisen riemu, olemassa –

olon riemu!

Edith Södergran: Tulevaisuuden varjo, 1972, Pentti Saaritsa