Kulttuuri

Kirjailija Leena Lander: ”Kyynelehdin liikuttavien elokuvien ja sarjojen äärellä”

Kirjailija Leena Lander osaa maalata ja tapetoida. Keittiössä hän on statisti, koska puoliso 
Hannu Raittila on perheen hellavastaava.

Kotiin tullessani kuoriudun kaupunkivaatteistani, pesen kädet ja pistän kotikuteet päälle. Mieheni Hannu sitten keräilee riisuttuja vaatekappaleita perässäni eteisen, salin ja keittiön lattioilta sillä aikaa, kun minä tarkastelen, mitä hyvää jääkaapista löytyy.

KEITTIÖSSÄ OLEN nykyisin statisti. Hannu on hellanvaltaaja, joka tekee erinomaista ruokaa. Kun vielä sain kokata, olin suurtalouden suurpiirteinen muonittaja. Yritin kokeilla terveellisiä erikoisuuksia, kunnes yllätin keskimmäiseni hänen kohottaessaan hellalla porisevan kattilan kantta: ”Rakas Jumala, anna sen olla makaronia!”

EN MIELELLÄNI MYÖNNÄ, mutta kyynelehdin hiukankin liikuttavien elokuvien ja sarjojen äärellä. Romaaneja luen kliinisemmin. Jos lukiessa unohdan ammattilukijan asenteen ja liikutun, kirjailija saa minulta isoa respektiä. Suurin taidonnäyte on saada lukija itkemään ja nauramaan yhtä aikaa.

KOTI KAIPAA naisen kättä, pölyrättiä, järjestelmällistä mieltä, sähkö- ja putkimiestä, maalaria sekä kahta kadoksissa olevaa kattotiiltä. Vanha talo on ollut jatkojohtoinferno jo vuosia, räystäät tippuvat aivan kirjaimellisesti keväisin ja yläkerran isossa huoneessa odottaa lähes sata kirjalaatikkoa purkamista tai poiskuljettamista.

TARTUN PÖLYNIMURIIN vain pyssy ohimolla. Vihaan sen ääntä ja hajua, enkä mielelläni anna muidenkaan imuroida. Heitän mieluummin matot ulos, harjaan ja luuttuan vanhat puulattiamme niin kuin talossa asuneet sukupolvet ovat tehneet ennen imurin keksimistä.

MEILLÄ ON AINA kukkia pöydillä. Minä kasvatan kesäkukat ja mies ostaa talvisin reilun kaupan ruusuja. Niiden ostaminen auttaa kehitysmaiden naisia kouluttautumaan lääkäreiksi ja opettajiksi, ammatteihin, joihin isäni turhaan haaveili minun orientoituvan.

kirjailija leena lander
Leena Landerin ja hänen puolisonsa Hannu Raittilan 
kodissa on aina 
tuoreita kukkia.

OLEN KÄTEVÄ maalipensseli kädessä, koirankynsien leikkaamisessa vastahakoiselta yksilöltä, uhmaikäisen lapsen naurattamisessa, jättiauringonkukkien kasvattamisessa ja tekosyiden laatimisessa, silloin kun en halua lähteä esiintymään yleisön eteen.

INSPIRAATION ISKIESSÄ tekisi mieli istua sohvalle ja odottaa, että kohtaus menee ohi voidakseni jatkaa kirjoittamista alkuperäisen partituurini mukaan. Yleensä se ei onnistu.

OLI AIHETTA JUHLIA, kun sain taannoin valmiiksi tähän asti suuritöisimmän, 500-sivuisen romaanin Kuka vartijoita vartioi. Siinä seikkaillaan kahdessa aikatasossa Irlanninmeren rannalla, jossa suomalainen laiva haaksirikkoutui vuoden 1895 jouluaattona. Tositapahtumiin keskittyvä tarina kahdesta vuodenvaihteen viikosta oli aika urakka.

ROMAANIN VALMISTUTTUA sen henkilöt jatkavat elämäänsä olkapääni takana. Yritän työntää niitä ulos ovesta, mutta ne kiipeävät ikkunoista takaisin sisään. Piknikkikorin huolellinen pakkaaminen, pihapömpeleiden ja puutarhakalusteiden maalaaminen uudenvärisiksi on osoittautunut hyväksi romaanihenkilöiden karkoituskeinoksi.

MAAILMAN MURJOESSA ryven aikani itsesäälissä, mutta sitten katson uutiset ja joudun toteamaan, että pieniä ovat meikäläisen murheet.

INNOSTUESSANI nolaan yleensä itseni. Tätä piirrettä olen yrittänyt siirtää myös romaanihenkilöihini. Antisankari on yleensä kiinnostavampi kuin sankari. Itseironia on tosin vaikea huumorin laji. Pojat ilmaisevat asian: ”Äiti, älä yritä olla hauska!”

SAAN VOIMAA hauskoista klaaninjäsenistäni, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän absurdin huumorin stand up -koomikoita. Lähes päivittäiset puhelut siskolleni Sirkalle takaavat meille vanha-testamentillisen pitkän elämänkaaren, jos uskoo sanontaan nauru pidentää ikää.

Lapsuuskengät leena lander
”Oliver Twist -nauhakengät symboloivat orpolapsiteemaa, jota olen käsitellyt kaikissa itselleni tärkeissä romaaneissa, myös uusimmassa.”

PÄIVÄNI KÄYNNISTYY hyvällä, pitkällä kahviaamiaisella. Sen lomassa katson osan jotakin kunnon brittidraamaa ja suoritan kolmesta-kuuteenkymmeneen kertaa kuuden nolonnäköisen voimistelu- ja voimailupunnerrussarjan.

ENNEN NUKKUMAANMENOA vetäisen rukouksen, jos joku lähimäisistäni on suojelupiirini ulkopuolella, kuten Thaimaassa tai ruotsinlaivalla. Yleensä suuntaan sen äidin kautta: voisitko äitikulta pyytää Jumalaa siellä taivaassa suojelemaan ateistityttäresi rakkaita.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 20/2015.

Lue myös:

Aira Samulin: ”Mieliteot pitää toteuttaa”

Aino-Kaisa Saarinen: ”Valmistaudun synnytykseen kuin urheilusuoritukseen”

Taiteilija Hannu Väisänen: ”Riskinotto on leimannut elämääni” – katso video!

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kirjailija Leena Lander: ”Kyynelehdin liikuttavien elokuvien ja sarjojen äärellä”

Sinun täytyy kommentoidaksesi.