pauliina rauhala, lestadiolaisuus, synninkantajat, kirjallisuus, kirjat

Lestadiolaisuudesta kirjoittava Pauliina Rauhala: ”Hoitokokoukset ovat isompi tabu kuin ehkäisy”

Pauliina Rauhala tarkastelee uudessa romaanissaan hoitokokouksia, jotka lestadiolaisyhteisössä ovat olleet kipeä ja vaiettu aihe. Rauhalaa kiinnostaa syyllisyys ja taakkojen siirtyminen sukupolvelta toiselle.

Pauliina Rauhala, 40, muutti yhdeksän vuotta sitten perheineen pääkaupunkiseudulta Ouluun. Muuttoa edelsi pitkä aprikointi ja jarruttelu.

Pohjois-Pohjanmaa on lestadiolaisuuden ydinaluetta.

Lestadiolaisuus on Suomen suurin herätysliike, jonka maallikot tuntevat ankarana ja sisäänpäin lämpiävänä uskonlahkona. Suviseurat ja suuret perheet ovat uutiskuvista tuttuja, moni tietää että ehkäisyä ja televisiota ei suvaita.

Rauhalan molemmat kirjat, esikoinen Taivaslaulu ja uunituore Synninkantajat, kertovat elämästä herätysliikkeessä. Taivaslaulu on tarina rakkaudesta ja väsymyksestä, Synninkantajat puolestaan monisyinen romaani hoitokokousten ja ahtaan ilmapiirin vaikutuksista sukupolviin.

”Välillä kyseenalaistin sitä, kannattaako minun enää käydä näitä teemoja läpi. Voiko ihminen kirjoittaa itsensä vapaaksi kodista, vanhemmista, suvusta tai kotimaasta? Ehkä olen tämän prosessin jälkeen vapaampi sanomaan mitä ajattelen”, Rauhala pohtii.

Kiehtova syyllisyys

Synninkantajat ajoittuu 1970-luvun loppuun, jolloin hoitokokoukset olivat voimissaan. Ne olivat julkiripityksiä, joissa synniksi määriteltiin mielivaltaisesti mikä tahansa. Uskonveljet antoivat kulloisenkin synnin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Syntiluetteloon mahtui muun muassa televisionkatsominen, diakoniatyö, metsästysseuraan kuuluminen, ”hempeä ja ulkokullainen henki”.

”Kirjan nimessä viittaan rakenteelliseen, yhteisölliseen syntiin. Minua kiinnostaa syyllisyys, taakkojen siirtyminen ja niistä vapautuminen enemmän kuin yksittäiset teot.”

Hoitokokoukset ovat Rauhalalle mysteeri. Hän luki 1960-luvun kokousten pöytäkirjoja jo pienenä tyttönä. Kymmenvuotias Pauliina ihmetteli mitä tapahtuu, miksi ihmiset puhuvat tällä tavoin, miksi ne on kirjoitettu muistiin. Minkä vuoksi omat vanhemmat ja sukulaiset ovat osallistuneet tällaiseen?

”Kirjassa haen vastausta, jota en ole saanut. Hoitokokoukset ovat kipeä trauma yhteisössä, vielä enemmän tabu kuin ehkäisy.”

Lue koko juttu Kotilieden numerosta 6/2018. Myynnissä 27.3.2018 asti. Voit tilata digilehden täältä.

Kotiliesi 6/2018, kansikuva, Annika Saarikko

 

Keskustelu

Kommentoi juttua: Lestadiolaisuudesta kirjoittava Pauliina Rauhala: ”Hoitokokoukset ovat isompi tabu kuin ehkäisy”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X