Kulttuuri

Miksi kirjailija kirjoittaa romaaneissa itsestään? Autofiktiota kirjoittavat Antti Rönkä ja Hanna Brotherus vastaavat

Moni kirjailija hyödyntää omaa elämäänsä romaaniensa materiaalina. Millaista se on? Entä näyttävätkö kirjailijat tekstiään ennakkoon ihmisille, jotka voivat tunnistaa tekstistä itsensä?

Viime vuosina autofiktio on noussut isoksi trendiksi kirjallisuudessa. Autofiktiossa kirjailija kertoo tapahtumista, jotka tiedetään tosiksi, mutta onko romaani totta? Autofiktiivisiä teoksia julkaisseet kirjailijat Antti Rönkä ja Hanna Brotherus vastaavat.

Lue myös: Kannattaako äänikirjaa kuunnella lenkillä tai musiikkia työskennellessä? Aivotutkija kertoo, milloin multitaskaus kannattaa – ja milloin ei

Hanna Brotherus: ”Välimme ovat kunnossa”

Hanna Brotherus, onko kirjasi autofiktio vai elämäkerta?

”Kyllä se kuuluu autofiktiivisten romaanien kategoriaan. Kirjoitan suhteessa itseeni rehellisesti, mutta se ei ole historiankirja. Minusta ei ole kiinnostavaa, miten faktat ovat menneet elämässäni, vaan mikä on lukijalle totta.”

Onko faktoilla mitään merkitystä?

”Sillä on itselleni suuri merkitys, että olen ollut kirjoittaessani itselleni rehellinen, mutta kirjani ei ole paljastuskirja. Sen arvo on siinä, että jokainen ihminen kokee elämän omalla tavallaan, vaikka oltaisiin kuinka läheisiä, elettäisiin samassa perheessä.”

Mietitkö, mitä saat sanoa läheisistäsi?

”Mietin, mutta koen, että ikäiseni naiset ovat joutuneet aina kantamaan taakkaa siitä, mitä saa sanoa. Kiltteys on hieno hyve elämässä, mutta se voi olla myös mukautumista ja miellyttämistä. Kirjassani olen halunnut kääntyä sisäänpäin ja kirjoittaa rehellisesti, ei melkein rehellisesti. Rakastan perhettäni, mutta se ei tarkoita, etteikö minulla olisi vaikeita tunteita. ”

Näytitkö tekstin läheisillesi etukäteen?

”En. Tarkoitukseni ei ole ollut loukata, siitä ei ole kyse. Välimme ovat kunnossa.”

Lue myös Anna.fi: ”Hiljaisuus ja luonto ympärillä rauhoittavat” – tältä näyttävät Hanna Brotheruksen, Jutta Larmin ja muiden julkkisten etätyöpisteet

Antti Rönkä: “En altista muita häpeälle”

Antti Rönkä, miksi kirjoitat jo kolmannessa kirjassa itsestäsi?

”Viehätyin aikanaan Karl Ove Knausgårdin rehellisyydestä sanoa asioita. Itselläni oli pitkään vaikeaa löytää sanoja joillekin asioille, ja kun joku yhtäkkiä kirjoitti elämästään avoimesti kaikkien nähtäville, se inspiroi. Pystyin käsittelemään esimerkiksi häpeääni tekemällä siitä julkista.”

Mitä merkitystä sillä on, onko m­inämuotoinen teksti totta?

”Totenakin kerrotut asiat ovat aina kirjoittajan muokkaamia näkökulmia. Minusta kysymys totuudesta ei ole relevantti, vaikka ymmärrän, miksi se herää.

Uusimmassa kirjassani kirjoitan kolmannessa persoonassa ja yritän vähän parodioidakin autofiktiota. En ole ihan niin tosissani kuin moni tuntuu luulevan. Itselleni kuvaamani itsesäälin nolous ja koomisuus on täysin selvää. Osaan myös nauraa itselleni. Ajatukseni on, että äänessä on paitsi se tosissaan oleva hahmo, tekstissä on myös sivuääni.”

Mietitkö, miten voit kirjoittaa läheisistäsi?

”Kyllä. Olen tarkka siitä, etten altista muita esimerkiksi häpeälle. Haluan esittää muut ihmiset positiivisessa valossa, koska en ole mikään tuomitsemaan ketään. Näytän tekstin etukäteen ihmisille, jotka voivat tunnistaa siitä itsensä.”

Onko sinulla muita periaatteita?

”Ei. Kirjoittaessa käy helposti niin, että unohdan tekstin olevan julkista ja saatan mennä turhan syvälle synkkiin fiiliksiin. Välillä havahdun muokkaamaan tekstiä helposti lähestyttävämmäksi.”

Lue myös: Antti Rönkä kirjoitti omakohtaisen esikoisteoksen koulukiusaamisesta, josta hän vaikeni vuosia: ”Ajattelin, että asiasta olisi tullut enemmän totta, jos olisin kertonut muille”