Nostalgia: Turkulaisasunto kertoo vuosikymmenien takaa kulturellien Hiiskun siskosten tarinan

Kun toimittaja Elina Teerijoki muutti uuteen asuntoon, hän kuuli, että se oli ollut vuosikymmeniä aiemmin kolmen kulturellin siskoksen koti. Elina alkoi selvittää, millaisia olivat neidit, jotka olivat tapetoineet seinät vihreiksi ja jättäneet jälkeensä sirot avokkaat.

Selasin Facebookin uutisvirtaa puolihuolimattomasti, kun silmääni osui päivitys, jossa kerrottiin, että turkulainen asunto tyhjennetään myyntiä varten. Joku saa vielä Hiiskun neitien asunnosta hienon kodin, saatteessa luki.

Asun itsekin Turussa ja kiinnostuin. Niinpä pyysin ja sain linkin asuntoilmoitukseen. Mikä yllätys: Hiiskun neitien asunto sijaitsi samassa talossa, jossa perheemme asui!

Kun menimme katsomaan asuntoa, Hiiskut olivat vuosikymmenten jälkeen yhä läsnä. Puolet asunnosta oli säilynyt koskemattomana. Piirongit ja kaapit olivat kuin aikakapseleita, seiniä peitti taide 1900-luvun puolivälin Turusta.

Koti oli kuin meille tehty. Mutta keitä kodin rakentaneet Hiiskun neidit olivat?

Ei naimisiin

Hiiskun sisarukset Aune (1902–1978), Kyllikki (1905–1966) ja Helka (1912–1962) olivat täysiverisiä kulttuuri-ihmisiä, oppineita itsenäisiä naisia. He kirjoittivat kirjoja ja lehtijuttuja, opettivat, käänsivät, tutustuivat maailmankirjallisuuteen ja filosofiaan ja seurustelivat boheemeissa taiteilijapiireissä.

Sisarukset syntyivät eri kaupungeissa, Aune Kemissä, Kyllikki Forssassa ja Helka Kotkassa. Syy liikkuvaan elämään oli isä Johan Heinosen projektityö rakennusmestarina rautateillä. Perheessä arvostettiin sivistystä, ja kaikki tyttäret pääsivätkin pitkälle opintielle.

Aune aloitti kirjallisuustieteen opintonsa 1920-luvun alussa vastaperustetussa Turun yliopistossa. Kyllikki ja Helka seurasivat samalle opintopolulle. Runoilijaprofessori V. A. Koskenniemi teki suuren vaikutuksen moniin opiskelijoihinsa, ja runousharrastuksesta syntynyt V. A. Koskenniemen kirjallinen piiri perustettiin vuonna 1928.

Jo vuonna 1933 Aune Hiisku, silloin vielä Heinonen, julkaisi osittain omaelämäkerrallisen romaanin Kun talo on valmis, tulee kuolema. Ajan moderni kulttuurielämä heijastuu kirjaan vahvasti; päähenkilö lukee ”tovereidensa kanssa Koskennientä, Leinoa, Gripenbergiä, Baudelairea ja Verlainea”.

Aune Hiisku

Aune Hiisku (toinen vasemmalta) oli Turun uudelleen perustetun yliopiston ensimmäisiä opiskelijoita. Ylioppilaskunnan tiloihin oli hankittu syksyllä 1923 kaksi šakkipeliä.

Sisarten ystäväpiiriin kuului runoilijoita, esimerkiksi Kaarlo Sarkia, joka oli alkujaan Kyllikin opiskelutoveri. Sarkia oli oikukas ja epäkäytännöllinen, ja Hiiskut huolehtivat hänestä. Kirjeissä sisaret esimerkiksi tämän tästä etsivät Kallelle asuntoa.

”Sarkia vietti kerran sisarusten kanssa jouluaattoa ja kirjoitti kauniilla käsialallaan vieraskirjaan runonsa Älä elämää pelkää. Illan päätteeksi hän meni kotiinsa ja yritti itsemurhaa veronaalipulverilla”, Hiiskujen elämäkertaa valmisteleva kirjallisuudentutkija Kati Launis kertoo.

Vaikka seuraelämä oli vilkasta, sisaret jäivät naimattomiksi. Launis arvelee, että se oli osin sattumaa, osin valittua. Sopivia puolisoehdokkaita oli maisterinaisille lopulta vähän, ja sisarten elämässä oli paljon muutakin.

Kyllikki Hiisku

Viimeisinä työvuosinaan Hiiskut keskittyivät opettamaan. Kyllikki Hiisku veti työväenopistossa Kynäily-nimistä kirjoittajapiiriä.

Lehtijuttuja ja runoja

Aune lähti 1920-luvun lopulla opettajaksi Isoonkyröön. Kyllikki ja Helka loivat uraa toimittajina Turussa ja asuivat yhdessä. He kirjoittivat ainakin Uuteen Suomeen ja Turun Ylioppilaslehteen.

Sodan aikaan Helka toimi myös Turun ylioppilaslehden päätoimittajana, ja 1930–50-luvuilla sisaret päivystivät Turun satamassa haastattelemassa laivalla Suomeen saapuvia merkkihenkilöitä.

Vapaa-ajallaan sisaret matkustivat. Varsinkin Italia oli tärkeä kohde. Asuntomme vintiltä löytyvän matkalaukun nimilapussa lukee Dottoressa Kyllikki Hiisku. Olikohan juuri se laukku mukana Kyllikin hurjimmalla työmatkalla Italiassa?

Kyllikki oli stipendimatkalla Roomassa vuonna 1943, kun liittoutuneet hyökkäsivät Italiaan. Hänen matkakirjansa Italia valinkauhassa (1945) alkaa taiteesta ja kulttuurista, mutta päätyy dramaattisesti pommien ja luotien räiskeeseen, ulkonaliikkumiskieltoon ja ruumiiden hajuun. Kyllikki myös haastatteli roomalaisia päivänpolitiikasta, esimerkiksi heidän suhteestaan fasismiin ja Mussoliniin.

Helka oli sisaruksista vahvimmin kirjailija. Vuonna 1946 hän julkaisi esikoisrunokokoelmansa Muuttolintu. Aikalaisarvioiden mukaan riimilliset runot olivat taidokkaita, mutta niistä puuttui persoonallisuutta.

Kirjailijanurien alkuun liittyy sisarten nimenmuutos Heinosesta Hiiskuksi. Hiisku oli lietolaisen sukulaistilan nimi – ja jäi paremmin mieleen kuin tavallinen Heinonen.

Neljän naisen koti

Kun kotitalomme oli rakenteilla vuonna 1956, perhe päätti yhdistyä. Rautatienpuiston reunalle valmistuneeseen neljän huoneen asuntoon muutti neljän naisen kimppa: Aunen mukana Pohjanmaalta Turkuun palasi myös sisarusten leskeksi jäänyt äiti Iida. Pian oven taakse tuotiin pahvilaatikossa kissanpentu, joka sai nimekseen Misu.

Pienin makuuhuone oli äidin, seuraava Aunen ja Helka ja Kyllikki jakoivat suurimman huoneen. Olohuone oli salonki, jossa seurusteltiin vieraiden kanssa.

Täällä asuessaan siskokset työskentelivät opettajina. Se oli varmin tapa saada elanto. Aune ja Helka opettivat tyttökouluissa, Aune Tipulassa eli tyttölyseossa ja Helka Nunnalassa. Kyllikki veti työväenopistossa Kynäily-nimistä kirjoittajapiiriä.

”He olivat todellisia kulttuurin sekatyöläisiä. Vaikka he ovat kirjallisuushistoriassa aika unohdettuja, vaikutus kulttuurielämään etenkin Turussa oli suuri”, Kati Launis sanoo.

Sivistys oli sisarille tärkeä arvo koko elämän ajan. Aune jatko-opiskeli ja valmistui lisensiaatiksi vuonna 1955.

Helka julkaisi vielä toisen runokokoelman vuonna 1948 ja keskittyi sen jälkeen kääntämiseen. Hän käänsi italiasta suomeen suositun Isä Camillo -kirjasarjan ja Carlo Levin kirjan Jumalan selän takana.

Helka Hiisku

Hiiskun sisarukset kuuluivat runousharrastajien Koskenniemen kirjallisen piiriin. Kun piiri täytti kymmenen vuotta vuonna 1937, sen nuorimmat jäsenet esittivät Molièren komedian Oppineita naisia. Kuvassa Helka Hiisku on kolmas vasemmalta.

Helka ja Kyllikki Hiisku olivat myös kuvataiteellisesti lahjakkaita. Päiväkirjoissa on huolellista kuvitusta sota-ajalta, kun sisaret työskentelivät ilmavalvontalottina Ruissalon Kuuvassa. Kotona huonekalut ja astiat saivat värikkäitä ornamenttikoristeluja.

Asuntomme keittiönkaapista löytyi pino kaakeleita, joihin oli maalattu köynnösmäinen kukka. Helka vai Kyllikki? Ja miksei laattoja kiinnitetty keittiön välitilaan paikalle, johon kuvio selvästi oli suunniteltu? Korjasimme historian virheen ja liimasimme kukkalaatat tiskialtaan ylle.

Aune jäi yksin

1960-luvulla alkoi tapahtua ikäviä. Helka Hiisku kuoli veritulppaan vain 50-vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin kuoli äiti, ja vuonna 1966 Kyllikki menehtyi vatsakalvontulehdukseen.

Jäljelle jäivät vain Aune ja Misu. Kissa oli Aunelle tärkeä: Aune raportoi päiväkirjassaan kävelyistä Misun kanssa, ja työpöydällä oli yhä kehystetty kuva kissasta, kun kirjallisuuden tutkija Kati Launis astui ensimmäisen kerran Aunen työhuoneeseen.

Päiväkirjoista päätellen Aune tunsi syyllisyyttä Kyllikin kuoleman jälkeen. Hän teki loppuun sisartensa työt: toimitti Helkan valittujen runojen kokoelman Iltalaulu ja kirjoitti Kyllikin aloittaman Kaarlo Sarkian elämäkerran.

Millaista oli vanhan Aunen elämä? Sen tietää 93-vuotias Meeri Lapintie, sillä hän toimi Aune Hiiskun kotiavustajana.

”Aune oli ihana, ystävällinen ja hyvin boheemi. Hän kirjoitti yöt ja poltti tupakkaa. Äiti oli huolehtinut taloudesta, sisaret eivät siitä välittäneet. Minä hoidin sitten taloutta, ja Aune sai keskittyä kirjoittamiseen, Lapintie kertoo.

Aune seisoi aamuisin parvekkeella odottamassa Meeriä, joka teki aamiaisen. Misulle Aune osti silakoita, mutta oma ruokavalio sisälsi lähinnä kahvia ja voileipää. Ehkä hän kävi ulkona syömässä, sillä rahasta ei ollut puutetta. Töihinkin huonojalkainen Aune kulki taksilla.

Koskenniemet pysyivät Aune Hiiskun ystävinä elämän loppuun saakka ja kyläilivät usein. Aunen luona kävi myös nuoria taiteilijoita, joiden tauluja ja kirjoja Aune osti. Hän luki paljon uutta kirjallisuutta, ja hänelle oli tärkeää pysyä ajan tasalla.

Kyllikki Hiisku

Kulttuuri kaikessa muodossaan oli Hiiskuille tärkeää. He olivat aikansa kulttuurin sekatyöläisiä, jotka kirjoittivat, käänsivät ja opettivat sekä olivat kiinnostuneita kuvataiteista. Kyllikki Hiisku kuului sisartensa tavoin Koskenniemen kirjalliseen piiriin. Helmikuussa 1929 otetussa kuvassa Kyllikki on kolmas oikealta eturivissä.

Neitien tavaroita

Aune Hiisku kuoli 76-vuotiaana vuonna 1978. Perinnön sai V. A. Koskenniemi -seura, joka toimitti arkiston tutkimuskäyttöön ja etsi esineille paikkoja. Taidetta lähti taidemuseoihin, muita esineitä maakuntamuseoon. Jäljelle jäi silti paljon materiaalista perintöä: ompelutarvikkeita, matkamuistoja, vaatteita ja huonekaluja.

”Perähuone oli täynnä rokokookalusteita ja muuta tavaraa. Siivotessa piti varoa, että mitään ei mene rikki”, Meeri Lapintie muistelee.

Meillä näkyy kotonamme yhä muistoja Hiiskuista. Seinille jäivät neitien valitsemat vihreät tapetit. Olemme säilyttäneet myös heidän liinavaatekaappinsa ja puulaatikollisen Turun Ylioppilaslehtiä 1930-luvulta. Kun kukaan ei tarvinnut neitien nappirasiaa, otin sen huostaani ilomielin.

Kultamaalikoristeinen verholista olisi lähtenyt maakuntamuseoon, mutta sitä ei olisi saatu irti ehjänä. Me haluamme säilyttää sen – ja myös Hiiskujen salonkinsa ikkunaan valitsemat valkoiset verhot.

Pimeä kellarikoppi oli täynnä laatikoita. Yhdessä oli kirkkaanpunaiset, sirot avokkaat 1950-luvulta. Kotiavustaja Meeri Lapintie arvelee, etteä kengät eivät olleet Aunen, sillä tämä oli klassinen jakkupukunainen.

Olivatko punaiset kengät Helkan tai Kyllikin Italian-matkalta? Vai tuliainen Pariisista? 1900-luvun puolivälissä tyylikäs pukeutuminen oli normi, ja kulttuuripiireissä tyyli sai olla elegantisti rohkea.

He ovat kauniita, nuo muinaisten roomattarien jälkeläiset, nämä hauraat ja viettelevän notkeat naiset, joiden käyntiin korkeakorkoiset sandaalikengät tuovat häilyväisyyttä. Heissä on rotua ja hienostusta, Kyllikki Hiisku maalailee matkakirjassaan.

Kengät olivat minulle liian pienet, mutta pölyn keskellä oli myös hatturasia. Pudistelin pahimmat pölyt ja asetin maitosuklaanruskean, epäsymmetrisen huopahatun hiuksilleni. Se sopi.

Kun järjestimme ensimmäiset juhlat kotonamme, lähetimme kutsut Kulttuurikoti Hiiskulaan.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 17/2017 -lehdessä.

Haluatko lukea lisää Hiiskun sisarista? Kati Launis on tehnyt heistä kirjan Kynän kantama elämä. Kirjoittavat Hiiskun sisaret (Sigillum).

Keskustelu

Kommentoi juttua: Nostalgia: Turkulaisasunto kertoo vuosikymmenien takaa kulturellien Hiiskun siskosten tarinan

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X