Kulttuuri

Olitko duunarityttö 1960-luvulla? Arja Tiainen kirjoitti runon sinulle! "Meillä oli lystiä"

Pyysimme runoilija Arja Tiaista kirjoittamaan suurista ikäluokista. Hän valitsi runonsa aiheeksi duunarityttöjen humpsuttelun.

Runoilija Arja Tiainen aikuistui 1960-luvulla. Kotiliesi pyysi Arjaa kirjoittamaan runon, joka parhaiten kuvaisi 1960-lukua ja suurten ikäluokkien nuoruutta. Nyt tanssitaan -runo ylistää 60-luvulla kukoistanutta tanssikulttuuria.

Arja Tiainen, miksi kirjoitit juuri tanssimisesta?

”Kun puhutaan suurista ikäluokista, kerrotaan aina ahtaudesta ja ankeista asioista. Höpsis! Elämässä oli paljon muutakin. Päivät oltiin töissä, illat tanssimassa. Arvatkaa, mitä tapahtui, kun menin ensimmäistä kertaa tansseihin. Laskeuduin portaat Expo-halliin, ja yksi poikajoukko tuli kysymään: oletko meidän tämän illan maskottimme? Mietin, onko tämä aina tällaista. Ja oli se. Minua haettiin aina.”

Minua haettiin aina.

Missä olit, kun Vanha vallattiin?

”Töissä Stokkalla tekstaajana ja somistajana. Ei minulla ollut hajuakaan mistään Vanhasta. En tuntenut ainuttakaan ylioppilasta enkä juuri edes oppikoulun käyneitä. Älykköjen 1960-luku on ihan erilainen kuin minulla. Mutta meitä, jotka emme päässeet oppikouluun, säälitään ihan turhaan. Meillä oli lystiä!”

Mikä oli ihanin urakäänteesi?

”Aloitin 15-vuotiaana poninhäntätyttönä tsupparina KOP:n pääkonttorissa ja etenin putkipostitytöksi. Ai että olin onnellinen – oma työpöytä! Osastoja oli kaksi, tuonti ja vienti. Olin rakastunut molempiin pomoihin.”

Kantoiko kumpikaan rakkaus?

”Ei. Löysin ensimmäisen mieheni tansseista Kulttuuritalolta. Silloin oli niin, että kun annat jollekin, menet sen kanssa naimisin. Meidät vihittiin elokuussa 1968. Arkikamppeissa maistraatissa, tietenkin.”

Puhuin itseni töihin, ei siinä todistuksia kyselty.

Mitä toisit 1960-luvusta nykyaikaan?

”Sen, että kaltaiseni nelosen tytöt – ja pojat – pääsivät töihin. Isäni neuvoi hakeutumaan isoihin firmoihin. Tein niin ja puhuin itseni töihin, ei siinä todistuksia kyselty. Tykkäsin olla töissä, ja minusta tykättiin.”

Arja Tiaisen runo Kotilieden lukijoille

Nyt tanssitaan

Unettomina öinä pohdin 60-luvun tanssimuistoja

kulttis hämis polit expo-halli sörkän venny letku hyrylässä

tanssilavat kesäisin kajaanissa tyttökaverin kanssa

repussa leninki korkokengät

ei menty lenkkareissa farkuissa

rockfestareista tietoakaan

molemmat tanssikoulut espalla puutaloissa

hauskinta jivetä

rautalankaorkka soitti

stadissa uusinta uutta nähtiin totta kai

lailakinnuset kailindit vienokekkoset

viimisen päälle kamppeet kaikilla

nailonit talvellakin musta kapea hame kimaltava pusero

meitä haettiin aina

rautatieläisten neitosia.

Tsuppasin KOP:ssa kolme vuotta pääkonttorissa kluuvilla

vähittäismaksulla talvitakit kappiksesta rintsikat lollosta

siellä oli häveliäs asiakaspalvalu meille ujoille

tyttökaveri duunas maaseudun tulevaisuudessa simonkadulla puhelinvaihteessa

kolmosen ratikalla töihin

töistä himaan pasilaan lutikkalinnaan

se tosi pitkä tiilinen rakennus.

Arja Tiainen