Kulttuuri

Ovatko nämä ihanimmat säkeet kotimaisista eläinrunoista? – Lue katkelmat suosikkirunoista

Ovatko karvaturrit lähellä sydäntäsi? Tiesitkö, että hevosista, koirista, linnuista ja muista eläimistä on kirjotettu kasapäin runoja? Kotiliesi kokosi yhteen suloisimmat, koskettavimmat ja hauskimmat säkeet kotimaisista eläinrunoista.

Luonto ja eläimet ovat aiheina kotimaisen runouden kestosuosikkeja, joista on kirjoitettu kautta aikain. Seuraavista säkeistä vanhimmat on poimittu vuodelta 1870 ja uusimmat säkeet ovat 2000-luvun alusta. Jaa omat eläinrunosuosikkisi kommenteissa!

Säkeitä hevosista

Hevonen, kaviot, kipinät, lakeutta ja kuva on täysi. Mutta maisema keinuu, ojat lentävät taakse, taivaanranta pakenee. Kaviot kipinöivät.

Väinö Kirstinä: Lakeus, 1961

Me varustamme hevoset sillä mikä meiltä puuttuu: uskollisuudella ja rohkeudella. Me rakastamme niiden uskollisuutta ja rohkeutta. On marraskuu, tuulee lempeästi päin kasvoja, pieniä kylmiä vesikuuroja syöksee puitten latvoista. Hevoset säikähtävät kuvitelmiaan.

Tua Forsström: Lumileopardi, Puistot, kaksi runoelmaa, suom. Caj Westerberg, 1993

Unihevonen avaa oven omilla avaimillaan ja sen kavio kiiltää jäisenä, avaimet kilisevät kuuran hopeaa. Minä tunnen sen huurteiset ripset kohmeisen harjan eikä unen tieto ole unohtunut: hevonen tuli järvestä, uuden jään alta sieltä minne vanhat sanat on säilötty kellariinsa, kuka ne haluaa muistaa?

Eeva Tikka: Odotus ja ilo, 2003

Säkeitä muurahaisista

Hiljaisia ovat muuahaisten polut. Männyn neulasesta tipahtaa juolukan lehdelle pisara syksyn vettä. Lampeen kuvastuu oksa kuin veitsi. Etten unohtaisi.

Matti Jama: Jossain välissä on rakkaus, 1976

Säkeitä koirasta

Musta koira nukkuu vieressäni, sielun veli, sen sydän lämmittää pienen huoneen, rannan kivet ja järven jään. Ilman lävistää vanha rakkauslaulu

Sirkka Turkka: Sielun veli, 1993

Säkeitä oravasta

Laulu oravasta Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; sinnepä ei Halin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta katselee hän maailman piirii, taisteloa allans’ monta; havu-oksan rauhan-viiri päällänsä liepoittaa.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä, 1870

Säkeitä siilistä

Tunteellinen siili Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili, olen hyvä, kiltti, hellä. Ja kenelläpä kellä on vastaansanomista?

Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili.

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu, 1956

Säkeitä linnuista

Haukka On tilaa taivahalla. On äärtä yllä, alla. Tuul’ viuhuu siivissäni mun ja aurinko on mun.

Mun silmäni ei pettäneet ma vaikka katsoin aurinkoon, mun siipeni ei uupuneet vaikk’ yli vuorten noussut oon.

Aaro Hellaakoski: Elegiasta oodiin, 1921

Nuorin poikani tietää eläinten oikeat nimet: tuuli soi huilun kahdeksan säveltä, helmipöllö kirkaisee pihapuussa; yöllä taloa kiertää haukka, poika puhuu unissaan, mykkä lintu lehahtaa räystäälle, poika vaikenee ja nukkuu taas. Kun hän puhuu eläimille, etäinen metsä humisee, hän puhuu niille jotka tietävät, yksi niistä.

Pertti Nieminen: Rautaportista tulevat etelätuuli ja pohjoistuuli ja vihassa kaikki tuulet, 1968

Yksinäinen tikanpoika

Emoa kun ei näy missään, tikanpoika ikävissään seuraa metsän elämää, ihmetystä täynnä pää:

Miksi tikan sukuisia lintuja on lukuisia? Miksi usein tulee vastaan laulu tiaisen ja rastaan?

Jukka Parkkinen: Tikanpaja ja muita loruja, 1989

Lähteet: Katso pohjoista taivasta, toim. Jenni Haukio, Otava, 2017; Tämän runon haluaisin kuulla, toim. Satu Koskimies, Tammi, 2014