Kulttuuri

Ovatko nämä Suomen kauneimmat kirjastokortit? Äänestä upein kirjastokortti!

Suomen kauneimpia kirjastokortteja yhdistävät kuvat kirjoista, idylliset maisemat sekä graafiset kuviot. Vaan mikä korteista onkaan kaikista upein? Äänestä ja vaikuta valintaan!

Mistä löytyy Suomen kaunein kirjastokortti? Nyt on aika ottaa asiasta selvää! Kokosimme yhteen neljätoista kaunista kirjastokorttia Suomesta. Mikä niistä on mielestäsi kaikista upein?

Äänestykseen on sisällytetty ainoastaan kirjastokortteja, jotka ovat tällä hetkellä käytettävissä Suomessa. Esimerkiksi Savonlinnan vanhaa kirjastokorttia, jota koristaa Magnus Hjalmar Munsterhjelmin maalaama talvinen Olavinlinna, ei sisällytetty äänestyksen esikarsintaan, sillä kortti on poistunut käytöstä vuonna 2018. Kirjastokorttia on aikanaan tituleerattu Suomen kauneimmaksi.

Lue myös: Onko hyllyssäsi 4000 euron kirja? Paljastamme antikvariaattien aarteet

Äänestä Suomen kaunein kirjastokortti

1. Keski-kirjastojen kirjastokortti

Keski-kirjastojen kirjastokortilla voi lainata teoksia 23 eri keskisuomalaisen kunnan kirjastoista, muun muassa Jyväskylästä, Jämsästä, Keuruulta, Laukaasta, Petäjävedeltä ja Saarijärveltä. Keski-kirjastoissa on voinut vuodesta 2013 valita kahden erilaisen kirjastokortin väliltä. Toisessa niistä on graafisista kuvioista muodostuvia eläinhahmoja.

Suomen kaunein kirjastokortti, Keski-kirjastot kirjastokortti

2. Kirkes-kirjastojen kirjastokortti

Kirkes-kirjastoihin kuuluvat Järvenpään, Keravan, Mäntsälän ja Tuusulan kirjastot. Kirjastokortin on idyllinen kuva on lastenrkirjailija- ja kuvittaja Kristiina Louhen kirjasta Tomppa vauhdissa.

Suomen kaunein kirjastokortti, Kirkes-kirjastot kirjastokortti

3. Kirkkonummen kirjaston kirjastokortti

Kirkkonummen kirjaston kirjastokortissa komeilee vuonna 1920 valmistunut Porkkalan majakka eli Kallbådan majakka, joka sijaitsee Suomenlahdella.

Suomen kaunein kirjastokortti, Kirkkonummen kirjaston kirjastokortti

Lue myös: Miten lapsen saa lukemaan? 6 vinkkiä lapsen lukuinnon herättämiseen

4. Kouvolan kirjaston kirjastokortti

Kouvolan kirjaston kirjastokortissa on minimalistinen roiskekuvio. Eriväriset väritäplät ovat kuin siveltimestä roiskaistuja. Ne kuvaavat Kouvolan taajamia ja kyliä.

Suomen kaunein kirjastokortti, Kouvolan kirjaston kirjastokortti

5. Loisto-kirjastojen kirjastokortti

Loisto-kirjastoihin kuuluvat Auran, Kosken, Loimaan, Marttilan, Oripään ja Pöytyän kirjastot. Kirjastokortin tunnelmallisessa ja taianomaisessa kuvassa sulkakynä on asettunut tyhjälle kirjansivulle kuin itsestään ja paperit leijailevat ympäriinsä.

Suomen kaunein kirjastokortti, Loisto-kirjastojen kirjastokortti

6. Louna-kirjastojen kirjastokortti

Louna-kirjastoihin kuuluvat Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kirjastot. Kirjastojen yhteisessä kortissa on kasa erivärisiä kirjoja.

Suomen kaunein kirjastokortti, Louna-kirjastojen kirjastokortti

Lue myös: Lukijat paljastavat: Paras lukemani dekkarisarja – yksi on ylivoimainen!

7. Porvoon kaupunginkirjaston kirjastokortti

Porvoon kirjastokortteja kuvittavat kuuluisat suomalaiset maalaukset. Toisessa korteista on Albert Edelfeltin Porvoo Linnamäeltä nähtynä, joka on maalattu vuonna 1892. Porvoon kaupunginkirjasto kuuluu Helle-kirjastoihin.

Suomen kaunein kirjastokortti, Porvoon kaupunginkirjaston kirjastokortti

8. Suomussalmen kirjastopalvelujen kirjastokortti

Suomussalmen kirjastokorttia koristaa kaksi suomussalmelaiskirjailija Ilmari Kiannon (1874–1970) teosta, Ryysyrannan Jooseppi ja Punainen viiva. Oikeassa alanurkassa olevassa pinssissä lukee Turjanlinna. Se toimi Kiannon perheen kotina Suomussalmella vuosina 1912–1949 ja kesäpaikkana 1950– ja 1960-luvuilla.

Suomen kaunein kirjastokortti, Suomussalmen kirjastokortti

Lue myös: Lukemisen terveyshyödyt: 7 syytä, miksi kannattaa lukea kirjoja

9. Suonenjoen kaupunginkirjaston kirjastokortti

Suonenjoen kaupunginkirjaston kortista löytyy sarjakuvantekijä Jorma ”Jope” Pitkäsen piirtämä lukeva hahmo. Suonenjoella asuva Jope tunnetaan muun muassa Lempi ja Näkymätön Viänänen -sarjakuvien tekijänä.

Suomen kaunein kirjastokortti, Suonenjoen kirjastokortti

10. Turun AMK:n kirjasto- ja tietopalvelujen kirjastokortti

Turun ammattikorkeakoulun kirjastokortti on tyykäs minimalistinen esitys oppilaitoksen julkisivusta.

Suomen kaunein kirjastokortti, Turun AMK:n kirjastokortti

11. Satakirjastot

Satakirjastojen korttia koristaa tyrnimarjapensaan oksa. Satakirjastojen kirjastokortti käy Euran, Eurajoen, Harjavallan, Honkajoen, Huittisen, Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Kokemäen, Merikarvian, Nakkilan, Pomarkun, Porin, Rauman, Siikaisen, Säkylän ja Ulvilan kirjastoissa.

Satakirjastojen kirjastokortti

12. Lapin kirjasto

Lapin kirjaston kirjastokortissa on iloisen värisiä raitoja, melkein kuin sateenkaaressa. Viuhkamaisesti kortin läpi kulkevien raitojen voi tulkita kuvaavan myös revontulien loimotusta. Kirjastokorttia käytetään Enontekiöllä, Inarissa, Kittilässä, Kemissä, Kemijärvellä, Keminmaassa, Kolarissa, Muoniossa, Pelkosenniemellä, Pellossa, Posiolla, Ranualla, Rovaniemellä, Sallassa, Savukoskella, Simossa, Sodankylässä, Tervolassa, Torniossa, Utsjokella ja Ylitorniolla.

Lapin kirjaston kirjastokortti

13. Kuopion kaupunginkirjasto

Kuopion kirjastossa kirjastonkäyttäjä saa valita kirjastokortin viidestä vaihtoehdosta. Yhtä korteista koristaa hurmaava Lukukoira Sylvi, jonka voi kohdata Kuopion kirjastossa. Vuonna 2020 Sylvi-koira valittiin vuoden kuopiolaiseksi.

kuopion kirjastokortti

14. Vanamo-kirjastot

Vanamo-kirjastojen tunnelmallista korttia koristaa avonainen kirja, jonka takana on maljakko. Maljakossa olevasta kukasta on tipahtanut muutama terälehti kirjan sivuille. Vanamo-kirjastoihin kuuluvat Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kirjastot.

vanamo-kirjastojen kirjastokortti

Juttua on päivitetty 3.11.2022. Lisätty uusi äänestyskysely jutun loppuun edellisen rikkouduttua.

Juttua on päivitetty 2.7.2020 lisäämällä neljä kirjastokorttia.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Ovatko nämä Suomen kauneimmat kirjastokortit? Äänestä upein kirjastokortti!

Minä

Kuopion kaupunginkirjaston lukukoira Sylvi -kortti

kirjastofani

Kuopion kaupunginkirjaston Lukukoira Sylvi -kortti <3

Lily

Kuopion Sylvi 💛

Kaisa

Lapin monivärinen raidallinen kirjastokortti.

Kielinero

Rauman kaupunginkirjaston laiva. <3

kaukanakotoa

Tälle oisin itsekin antanut ääneni

Rukka

Rauman kirjaston laiva ❤

Anne

Samoin olisin vastannut. Rauman kaupunginkirjaston kortti.

E

Rauman kirjaston upea vanha laiva!

Anneli

Rauman kaupunginkirjaston Hoppet-laiva

Ninski

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston

Chuck

Samaa mieltä! Sama kortti on myös Hattulan ja Janakkalan kirjastoissa.

Hujo

Tämä!!

Dira

Asikkalan kettukortti 🙂

Tuula Puusaari

Porvoon kirjaston kortin kuva Albert Edelfeltin maalauksesta hehkuu värejä. Muistuttaa vanhojen kansakoulussa käytettyjen väriliitujen kotelon kannessa oleva kuvaa Porvoosta, Porvoon tuomiokirkosta. Merkittävä kansallismaisema.

Tyytikki

Hollolan kunnankirjastokortti oli ainakin ennen todella hieno, nykyään en tiedä, onko enää samanlainen

Ritva

Porvoon kirjastokortti

Helena

Kouvolan kirjaston kortista on jäänyt pois oleellinen tieto, eli se, että nuo ”roiskeet” kuvaavat Kouvolan taajamia ja kyliä, kyseessä on siis Kouvolan kartta!

Sirpa Pajula

Kuopion kaupunginkirjaston lukukoira Sylvi -kortti

Mie vaan

Kuopion kirjaston Sylvi-kortti!

Pau65

Porvoon kirhastokortti on kaynis. Se in kyva lapsuuteni maisemista ja samalla historiallinen kuva

Aurinko

Kuopion Sylvi-kortti🐶

Henna

Kuopion kaupunginkirjaston fantasia-aiheiset kortit

Raija

Kuhmon kirjaston villipeura.

Savosta

Kuopijon oma Sylvi-kortti°

Anna

Kuopion kaupunginkirjaston kortit ovat sekä kivan näköisiä että humoristisia!

Kirsi

Hollolan kirjastokortti on paras!

Maija

Kuopion Sylvi-kortti on lapseni aarre.

Laura

Kuopion kaupunginkirjaston kortti ”Lukukoira Sylvi”

Maria

Savonlinnan kirjastokortti on hienoin mitä olen tähän mennessä nähnyt!

Sanna

Savonlinnan on ehdottomasti kaunein kortti minkä oon nähnyt.

Mari

Kuopion lukukoira Sylvi!

kuhmostakotoisin

Kuhmon kaupunginkirjaston metsäpeura -kortti 😍

I love Kuopio

Kuopion Sylvi-kortti.

Juuh elikkäs

Kuopion kaikki kortit, erityisesti Sylvi! Mikä loistoidea, että asiakas saa valita viidestä hienosta kortista mieleisensä!

Siru

Kuopion kaupungin Lukukoira Sylvi -kortti!

Sylvi-fani

Kuopion Sylvi-kortti

M

Kuopion Sylvi-kortti

Paras kortti

Kuopion kaupunginkirjaston Sylvi-kortti

Johanna

Kuopion kirjaston Sylvi-kortti

Maiju

Pietarsaaren kaupunginkirjaston uusi Riikinkukko-kortti. 😊

Johku

Åbo Akademin kirjaston kortti 🙂

Silu

Minunkin tietämistäni tämä on hienoin.

Rauma

Rauman kaupungin.

Hanna

Laurea-ammattikorkeakoulun kirjasto

Ex amk opiskelija

Laurea amk minullekin tuli mieleen

Kuopiolaiset

Kuopion Lukukoira-Sylvi on koko perheen mielestä hienoin kirjastokortti 🐶👍.

Kikka

Kuopion Sylvi-kortti on upea ja sopii kaikille vauvasta vaariin.

Erja Äkäslompolo

Kuopion lukukoira Sylvi ehdottomasti <3

KP

Rauman kirjaston kortti

Tiska

Tosi hienoja kirjastokortteja!

vierailija

Turun kaupunginkirjaston kortti.

Salla

Kuhmon kaupunginkirjaston Metsäpeurakortti!

K

Kyllä Porissa on kaunein kirjastokortti tyrnimarjoineen.

Kirsi

Porin tyrniä äänestän minäkin.

Erja

Porin (Satakirjaston) Tyrni on kaunein.

Tawastehusboende

Hämeenlinnan on kaunein!

Helge

Eepos-kirjastojen kortti, vauhdikas ja värikäs!

Liisa Laurila

Elias Lönnrot perusti Sammatin kirjaston vuonna 1863. Sammatin kirjaston viimeiseksi jääneessä omassa kirjastokortissa on hieno Elias Lönnrotin muotokuva. Sammatti liitettiin Lohjaan 2009, mutta kunnankirjaston vanha kirjastokortti toimii onneksi edelleen.

Liisa Laurila

Elias Lönnrot perusti Sammatin kirjaston 1863. Sammatin kirjaston viimeiseksi jääneessä omassa kirjastokortissa on hieno Elias Lönnrotin muotokuva. Sammatti liitettiin Lohjaan 2009, mutta kunnankirjaston vanha kirjastokortti toimii onneksi edelleen.

Lime

Heili-kirjastojen värit, joista jokainen voi valita itselleen mieluisimman.

Christina

Ehdottomasti Savonlinnan kirjastokortti, kuvassa Olavinlinna

Sari

Laurea-ammattikorkeakoulun kirjastokortti on kiva!

Maria

HELMET kirjaston ”lasten” kortti.

Hanna

Kuopion kaupungin kirjastokortti tiedonetsijät.

Nachtkaffee

Lappeenrannan kirjaston norppakortti

Riitta

Sulkavan kirjaston kortti, jossa norppa köllöttelee kivellä ❤.

Lettu

Kuopion kirjaston Sylvi-kortti.

Mij

Orimattilan kaupungin kirjastokortti on mielestäni kaunein. Muutin pois Orimattilasta 1998 eli 21 vuotta sitten, mutta kortti on edelleen minulla tallessa, koska se on niin kaunis.

Helena

Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen aikuisten pirteä oranssi kortti ja lasten oma kivasti kuvitettu kortti.

Leena

Hämeenlinnan kirjastokortti: harmaasävyinen, tunnelmallinen kuva kukasta ja avoimesta kirjasta, jolle on pudonnut muutamia kukan terälehtiä.

savolainen

Kuopion kaupunginkirjaston Sylvi-kortti. Ja on se vanha kalakukkokortti myös hieno!

Tetsu

En tiedä vieläkö ne ovat käytössä kun muutin Kuopiosta jo vuosia vuosia sitten, mutta: Kuopion & Siilinjärven lentävä kalakukko -kortti!

jk

Ehdottomasti entinen Kuopion kalakukko-kirjastokortti! Tulisipa se vielä takaisin

Musteri

Kuopion kaupunginkirjaston lukukoira Sylvi -kortti

Meidän perhe

Ääni Kuopion Sylvi-kortille!

Taru

Rauman kirjaston purjelaiva

Maria

Rauman laivakortti ja Satakirjastojen yhteinen tyrni

Lukutoukka

Kuopion kaupunginkirjaston Sylvi-kortti.

KK

Rauman laiva, Granlundin Hoppet-purjelaiva <3

Mnää

Rauman kirjastokortti 👌

Oksana

Kirkkonummen kortti

Taru

Rauman kaupungin kirjastokortti, vanha purjelaiva.

Mimmi

Kuopion Sylvi-kortti on ihana ja houkuttelee lapsia lainaamaan lukemista. Sopii myös meille vanhemmillekkin.

Borago

Kouvolan kortissa ne täplät ovat viimeisimmän kuntaliitoksen kunnat eri värisinä, ja täplät on esitetty taajamien asukasluvun kokoisina. Tilastotaidetta!

Kaskimaa

Sysmän kirjaston kortti

Minna

Laurea-ammattikorkeakoulun kirjastokortti.

Tuula

Rauman kaupunginkirjaston laiva-kirjastokortti

Eeva

Kuopion Sylvi-kortti on ihanin.

Odele

Tampereen yliopiston kissa!

Taku

Kuopion Sylvi 💕

Minä

Vammalan kirjastokortti on paras 🙂

Marjatta

Heinolan kirjaston vaahteranlehdet-kortti.

Piipe

Kuopion kaupunginkirjaston kortit, niistä saa itse valita mieleisensä

Sipoo

Sipoo kortti on Porvoon ohella myös kaunis.

Mie

Kirkkonummen kortti on kaunein.

MME82

Satakirjastojen tyrni-kortti on kaunein!

Elina

Pori / Satakirjastot

Leena

Hienoin kortti on Satakirjastojen tyrni-kortti

Ami93

No Liljendalin kirjastokortti! <3

Elina K.

Porin kaupunginkirjaston – Satakunnan maakuntakirjaston Yyterin hiekkaranta ja meri – aiheinen kirjastokortti, joka on voimassa nykyisessä Satakirjastossakin.💜

Hopsu

Merijärven kettu-kortti on kaunein ja paras!

Mimmu1

Kangasniemen kirjastokortti. Se on todella kaunis ja upeasti toteutettu

Kompiainen

Oulun yliopiston kirjaston kirjastokortti

Kristiina

Sain pari vuotta sitten kirjastokortin, jolla voin lainata kirjoja Lohjan kirjastosta. Kortti on minulle se kaunein kirjastokortti. Tyylikäs ja toimiva, vähän niinkuin pääsylippu kiehtoviin ulottuvuuksiin. Kortin kuvassa on myös nuottiviivasto ja nuotteja.

Lukutoukka

Hollolan kirjastokortti – kuvan rakennus on toiminut kirjastona.

Martti

Kokkola-Karleby Kälviä-kortti jossa Arvid Liljelundin Lukeva nainen 1869. Tämä öljymaalaus kuuluu K.H. Renlundin museon kokoelmiin.

Jaana

Punkaharjun kirjastokortti! Ilmakuva kauniista Punkaharjusta❤

kirsikka

Tampereen vanhempi kortti jossa on Metso kirjasto kortissa

Anneli

OUTI-kirjastojen sininen vesikortti. Kettukorttikin on kiva.

Vastaa käyttäjälle savolainenPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.