Kulttuuri

Pöljä, Haitta, Kiistala… Kokosimme yhteen Suomen erikoisimmat paikannimet

Monelle kylälle, kaupungille ja kunnalle on siunaantunut hassunhauska nimi. Tässä 25 paikkakuntaa, joihin voisi muuttaa ihan vain nimen perusteella.

Kotimaan automatkailijoiden on vaikea olla huomaamatta Suomen paikannimien laajaa kirjoa. Ohi vilisevissä tienviitoissa näkyy mitä erikoisimpia nimiä, joista moni saa matkaseurueessa aikaan kikatusta. Millaista olisi asua Pöljässä? Entä millaiset ihmiset asuvat Arkalassa?

Lue myös: Tiedätkö, mitä japanilainen tarkoittaa sanalla kakka? Tee testi, joka paljastaa suomalaisten sanojen yllättävät merkitykset muilla kielillä

Merkitykset voivat löytyä kaukaa historiasta

Suomen vanhimmat paikannimet saattavat olla jopa kolme vuosituhatta vanhoja. Nimet saattavat olla lähtöisin esimerkiksi alueeseen liittyvästä tarinasta tai siellä asuneen henkilön sukunimestä. Ne peilaavat aina jollain tavalla seudun menneisyyttä, kieltä ja kulttuuria.

Paikat on usein nimetty jonkin sanan mukaan, joka on siihen aikaan ollut yleinen puhekielessä. Sanojen merkitys on kuitenkin voinut vuosituhansien aikana muuttua. Siksi monet nimet tuntuvat meistä nyt erikoisilta.

Monet paikannimet ovat saaneet uusia muunnelmia tai vaihtaneet kokonaan nimeä, kun paikalle on muuttanut eri kieltä tai murretta puhuvia asukkaita.

Tienviitat pistävät miettimään, miten kaupungit, kylät, taajamat ja muut paikat ovat saaneet nimensä.
Tienviitat pistävät miettimään, miten kaupungit, kylät, taajamat ja muut paikat ovat saaneet nimensä.

Lue myös: Tunnetko jokamiehenoikeudet? Tee testi ja selvitä tietosi!

Hauskoja paikannimiä

Hävyttömiä paikannimiä on paljon: Pervonkallio, Mulkkusaari, Tissisaaret, Pillulampi… Suomessa on myös satoja Paskolampia.

Mutta nyt keskitymme nimiin, jotka herättävät muunlaisia hassuja mielleyhtymiä.

Oletko seuraa vailla?

Täkäläisiin ei maksa vaivaa tutustua, kertoo nimi:

Vaara!

Nimestä selviää, mikä uhkaa kävijää:

Täällä ei ole kivaa

Joihinkin paikkoihin ei kannata mennä, koska kaikki menee siellä pieleen:

Bilekylät

Näistä paikoista ei voi odottaa muuta kuin viinaa ja tanssia:

Siis mikä?

Näistä ei kukaan ota selvää:

Lähde: Kotimaisten kielten keskus

Kommentoi

Kommentoi juttua: Pöljä, Haitta, Kiistala… Kokosimme yhteen Suomen erikoisimmat paikannimet

Maalta Minäkin

Oulujärvessä on Ylä-Mulkku ja Ala-Mulkku ja Pelsolla Puutteenperäntie, nämä ainakin,,,

Näitä riittää

Varsinais-Suomessa Lemu ja Turussa Pallivaha.

tutkiskelija

Lapin paikannimet tulevat suoraan saamenkielestä,samoin esim. Pudasjärvellä ja Kuusamossa on paljon ”kummallisia” paikannimiä kuten vaikkapa Syöte joille on etsitty selitystä muistamatta että ne ovat alkuperäisen lappalaisväestön antamia saamenkielisiä nimiä.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.