Kulttuuri

Rosa Liksom ei halua taipua rasismin edessä: "Ainakin voin sanoa, että yritin"

Rosa Liksomin uuden kirjan aihe muuttui, kun yli Euroopan pyyhkivä rasismi herätti kirjailijan. ”On tärkeää, että asioista puhutaan oikeilla nimillä. Ettei paketoida synkkiä juttuja pehmeään pakettiin.”

Kun Anni Ylävaara ei ollut vielä Rosa Liksom, vaan 15-vuotias ylitorniolainen kläppi, lähin suurkaupunki oli Murmansk, reilun 400 kilometrin päässä Sallan raja-asemalta.

Sinne piti Anninkin päästä, ja sinnehän pääsi. Bussi kuljetti 1970-luvulla vodkaturisteja Rovaniemeltä rajan taakse pari kertaa kuukaudessa.

Jäämeren rannalla sijaitseva suurkaupunki lumosi kertalaakista tytön, joka ei ollut käynyt vielä koskaan edes Helsingissä.

Kotona Lohijärven kylässä oli parisataa asukasta, Muurmanskissa lähes puoli miljoonaa. Tunturin rinteestä kohosi kymmenkerroksisia taloja, kaikkialla riitti härinää.

”Ensimmäisestä matkasta oli selvää, että palaan heti takaisin.”

Sillä tiellä hän on edelleen. Passissa seisoo Anni, mutta kameran edessä seisoo kirjailija ja kuvataitelija Rosa Liksom.

Viimeksi hän istui Siperiaa halkovassa junassa marraskuussa. Sen jälkeen passia on tarvittu myös Yhdysvalloissa, Euroopassa ja naapurimaissa. Lukuisia kertoja.

Maailman suurista mantereista vain Afrikka on näkemättä. Siihen on syynsä.

Muutama päivä sitten Rosa palasi viikon vaellukselta Pohjois-Ruotsista Kebnekaiselta, elämänsä vaikeimmalta etapilta.

Nyt hän oikoo äreiden kivikkojen ja jäisten purojen väsyttämiä koipiaan kotikaupungissa Helsingissä. Marimekon vinkeät sukkahousut suojaavat kinttuja kylmältä merituulelta Wärtsilän telakalla.

Hän nauraa ostaneensa samanlaisia sukkahousuja juuri viidet parit yhdellä kertaa.

Extralargeja ja extrasmalleja, kun muita kokoja ei enää ollut saatavilla. No, jos ääripäät jollekin istuvat, niin Rosalle.

 

Merkillinen meininki

Telakan maisemassa toimii ystäväperheen ravintola, jossa Rosa käy vapaa-ajallaan siivoilemassa pöytiä.

Ravintolassa juhlittiin kolme viikkoa sitten myös Rosan uuden kirjan Everstinnan julkistamista. Ensireaktioista päätellen se jättää ympäristöönsä jäljen samalla tavalla kuin Kebnekaise kirjailijan kinttuihin: Hetken saattaa tehdä kipiää.

Everstinnan kiihkeä monologi kuvaa Suomea hetkeä ennen talvisotaa. Everstinnasta fasismi on saanut otteensa. Hänen päiväkirjassaan Rosa kuvaa synnyinkontujensa murteella, meänkielellä sitä, miten ihminen hurmioituu vaarallisesta ideologiasta.

Suomalaisen eliitin, poliitikkojen, taitelijoiden ja sotilaiden natsisympatiat tulevat samalla käsitellyksi ja oikeilla nimillä, vaikka romaani on fiktiota.

Rosa aloitti kirjan tekemisen jo seitsemän vuotta sitten, mutta sanoma tuntuu nyt vielä ajankohtaisemmalta.

Hän oli luvannut ystävälleen kuvataiteilija Kalervo Palsalle, että kirjoittaa tämän elämästä romaanin. Rakenne oli jo valmiina ja sata sivua tekstiäkin, kun aihe meni vaihtoon.

”Minua alkoi ihmetyttää tämä merkillinen meininki ympäri Eurooppaa. Ajattelin, että nyt pitää alkaa tutustua tarkemmin Suomen 1920–1930-lukujen historiaan. Tietokirjoja lukiessa tuli hyvin voimakas tunne, että Palsa jää hetkeksi seisomaan.”

Tällä meiningillä Rosa tarkoittaa kansallismielisyyden ja äärioikeistolaisuuden nousua.

Ikänsä historiaa harrastaneena hän näkee tässä ajassa samat merkit kuin toista maailmansotaa edeltävinä vuosina. Kun nationalismi nousee, sodan uhka kasvaa samassa suhteessa. Häntä suututtaa parin viime vuoden aikana uutismediassa lähes päivittäiseksi kiihtynyt ”sotaläppä”.

”Se on erittäin huono merkki, kun katsoo, mitä siitä on yleensä historiassa seurannut.”

Tehokas ase

Julkisuudessa hyvin säästeliäästi puhunut Rosa haluaa nyt avata suunsa humanististen arvojen puolesta. Se on jokaisen tehtävä.

”On tärkeää, että asioista puhutaan oikeilla nimillä. Kutsutaan rasismia rasismiksi, äärioikeistolaisuutta äärioikeistolaisuudeksi ja fasismia fasismiksi. Ettei paketoida synkkiä juttuja kivaan pehmeään pakettiin.”

Rosa tietää, että tällaisilla puheilla joutuu rasistien maalitauluksi.

Toisaalta sitten voi ainakin sanoa, että yritti.

Hänen synnyinseuduillaan Ylitorniossa on osoitettu näkyvästi mieltä maahanmuuttajia vastaan. Joukossa on ollut tuttujakin, sellaisia ihmisiä, jotka vaativat rajoja kiinni vaikka käyvät itse Ruotsin puolella töissä.

”Minulla on useitakin halla-aholaisia kavereita, mutta me emme puhu keskenämme politiikasta. Siitä ei vaan tule mitään.”

Rosa näkee, että suomalainen vieroksuu muukalaista samasta syystä kuin sutta. Kun ei tunne, niin pelkää.

Ei se ole vierasta hänelle itselleenkään. Rosa sanoo pelänneensä Intiaa kuin ruttoa ennen kuin matkusti sinne ja näki, että ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla.

”Propaganda on helvetin tehokas ase”, Rosa toteaa.

”Kolmessa kuukaudessa naapurit saadaan kääntymään toisiaan vastaan. Se on nähty niin monta kertaa, viimeksi Balkanilla ja nyt juuri Yhdysvalloissa. Suomalaiset on tehokkaasti peloteltu rajan yli vyöryvillä pakolaisilla, jotka tulevat tänne raiskaamaan.”

Loistava synkistelijä

”No, muotoile se jotenkin niin, että lukijat eivät säikähdä”, Rosa keskeyttää synkän monologinsa.

Ei liene pelkoa. Rosan tavoin Kotilieden lukijat ovat kasvaneet maailmaan, jossa kaikki avautui, vetoketjut, rajat ja mahdollisuudet, ja siitä osattiin nauttia lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä.

Ei ole pitkä aika siitä, kun ikätoveri tuli Oulussa järjestetyssä kirjallisessa illassa esittämään kainon toiveen: Älä sinä Rosa ainakaan anna periksi ja laimene.

No, toki ihminen on jo kuusikymppiseksi rauhoittunut. Nahkahousut ovat yhä kaapissa muiden vintagevaatteiden seassa, mutta käytössä ne eivät enää kulu.

Rosa on iloinen siitä, että vanhemmiten tunteet ja kiihko laimenevat ja huumorillekin löytyy tilaa.

”Osaan kyllä loistavasti synkistellä ja suurin osa kirjallisesta tuotannostani on osaltaan sitä.”

Nyt hän sanoo elävänsä rauhallista perheenäidin elämää. Lukee, maalaa ja kirjoittaa.

”Herään hirveän varhain aamulla ja menen varhain nukkumaan. Olen maalta kotoisin ja oppinut sen jo lapsena. Teen kirjoitushommat oikeastaan ennen kuin kukaan muu herää. Ja loppupäivä on vapaata. Kun muut lähtevät töihin ja kouluun, minä siirryn Kaapelitehtaalle ateljeeseen ja vietän loppupäivän siellä.”

Myrskyn pelko

Kulkeminen jatkuu, tosin välineet vaihtuvat. Jos Rosa hurjassa nuoruudessaan päristeli Helvetin enkeleiden letkassa Harley Davidsonilla, viimeiset parikymmentä vuotta hurjimmat reissut on koettu purjeveneessä.

Merituuli puhaltelee jo geeneissä. Rosan isä oli poromies, mutta sikäli outo sellainen, että kulki jo 1960-luvulla ystävänsä jääkäri Nordströmin rahtilaivoilla Välimerellä ja lähetti postikortteja eksoottisista paikoista. Marokosta isä toi kamelinnahkaisen ostoskassin, joka mainitaan uudessa kirjassakin.

Mereltä Rosa valitsee pitkän arpomisen jälkeen paikan, joka on tehnyt kaikista maailman kolkista häneen suurimman vaikutuksen.

”Kyllä se on Jurmon saari. Siinä on käsittämätöntä lumoa. Kallioisella erittäin karulla kapealla ja pitkällä saarella on iso luonnonsuojelualue, karmeaa kivikkoa, luonnonniittyä ja metsää, runsas ja erikoinen lintukanta ja kasvillisuus. Korkealta kalliolta näkee 360 astetta merta ympärillä. Sinne on päästävä joka kesä.”

Rosa, puoliso ja 19-vuotias tytär ovat seilanneet joka kesä Ruotsin vesillä, viime kesänäkin neljä viikkoa. Veneeseen liittyvät myös pahimmat pelot. Rosa sanoo pelkäävänsä myrskyä aivan helvetisti.

”Siis todella pelkään. Viime kesänä jouduimme parikymmentä metriä sekunnissa puhaltavaan tuuleen kapealla väylällä. Se oli ihan kauheaa. Pelko oli täysin hallitsematon. Kun se tulee, menen aivan valkeaksi ja vapisen. Olen niin metsäläinen, että meri on 20 vuoden jälkeenkin vielä vieras elementti.”

Ihmisen elämä on lyhyt

Kuusikymppiseltä taiteilijalta ja maailmanmatkaajalta voi jo varovaisesti kysyä, tuleeko mieleen asioita, jotka ovat vielä tekemättä tai saavat jäädäkin tekemättä.

”No benjihyppy”, Rosa sanoo ensimmäiseksi.

Viidakkovaellukselle hän ei myöskään lähtisi. Etelä- ja Pohjoisnapa saavat suosiolla jäädä käymättä. Politiikon ura? No thanks.

”Luulen, että en tule koskaan matkustamaan Afrikkaan. Minulla on niin monta kaveria, jotka on viettäneet siellä pitkiä aikoja ja saaneet todella rankkoja loisia tai bakteereja”, Rosa sanoo.

Julkisuudessa tuskin tullaan näkemään hänen vaatekaappiaan, vaikka se onkin tavallista värikkäämpi.

Facebookissa Rosan sivuilla seikkailee punainen rinkka, johon hän pakkaa kannettavan laavun ja retkikeittimen vähintään kerran kuukaudessa. Tuttu porukka viihtyy Nuuksion kansallispuistossa Espoossa ympäri vuoden, kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa keleissä.

Mistään Rosa ei ajattele jääneensä toistaiseksi paitsi. Kuka kukin on -kirjassa Rosan ansioluettelo on omalla tavallaan taidetta. Hän on ehtinyt olla kirpputorinmyyjä, kahvilanpitäjä, maatalouslomittaja, kalojenlajittelija, nuorisotyöntekijä, toimittaja, leipuri ja tiskaaja. Kuusikympiseksi hän sanoo ehtineensä olla tarpeeksi jo kaikkialla, niin kotona kuin matkalla.

Nyt on maailmalla ehkä uran komein kirja, mutta aiheita on vielä loppuelämäksi.

”Luulen, että elämä loppuu ennemmin kuin aiheet. Valitettavasti ihmisen elämä on niin lyhyt, että koko ajan täytyy valita”, sanoo Rosa ja täyttää tilan tarttuvalla naurulla, jolla voisi porata reikiä asvalttiin.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 20/2017.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rosa Liksom ei halua taipua rasismin edessä: "Ainakin voin sanoa, että yritin"

Pertti

Kaikki on nykyään rasismia. Jos vähääkään arvostelee esim maahanmuuttoa on rasisti, ainakin Rosan ja kaltaistensa mielestä. Eri kulttuureista tulevat ihmiset eivät todellakaan ole ”samanlaisia kaikkialla” En nyt hirveästi toivo tännekään suomeen esimerkiksi naisten ja lasten sukuelimien silpomisia ym ”rikkautta” mitä nämä ”samanlaiset” ihmiset pitävät kotimaassaan normijuttuna.

Lukija

Miksi sua hävettää olla rasisti? Miksi sitten olet rasisti?

EEHOH

On turha yrittää selittää maahanmuuttokritiikkiä sillä, ettei tunnettaisi maahanmuuttajia. Itse asiassa monet maahanmuuttajat itse vastustavat tätä nykyistä massamaahanmuuttoa. Esimerkiksi homoseksuaalit turvapaikanhakijat ovat yrittäneet varoittaa turvapaikkaa huijaamalla pyrkivistä ja sitä, että nämä toiset turvapaikanhakijat kohdistavat homoseksuaaleihin pakolaisiin väkivaltaa Suomessa ja ovat turvallisuusuhka.

Vastaa käyttäjälle PerttiPeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.