runoja adressiin, runoja surusta, runoja kuolemasta, runoja menetyksestä, runo, runous, kuolema, ikävä, suru, menetys
Kulttuuri

Kauneimmat runot kuolemasta – "Tehdään pesä itkulle, maailman kaikille kyyneleille"

Runot voivat lohduttaa suurenkin surun keskellä. Monesti runoilijat onnistuvat sanoittamaan sellaistakin kipua, jolle itse ei löydä sanoja.

Näissä koskettavissa kotimaisten runoilijoiden säkeissä surua ja kuolemaa käsitellään myös toivon ja lohdun kautta.  Kauniit runot sopivat kirjoitettavaksi vaikka adressiin tai osaksi surunvalitteluja.

Lue myös: ”Minä tanssin yhä, minä ajattelen yhä” – Koskettavat runot vanhuudesta

Lue myös: Kymmenen kauneinta runoa elämästä

Lue myös: Onko tämä upein koskaan kirjoitettu runo naisesta?

Runoja adressiin

Tutuilla kaduilla on autiota, pimeää. Ei varjot enää yhteen jää, ei helise soittimet. Noita katuja rakastin niin ja taloja niiden reunoilla ja puita niiden varsilla, kun kuljin kanssasi, kun kuljin kanssasi. Marja-Leena Mikkola: Lauluja, 1979

Kun mummot kuolevat heistä tulee kukkanittyjä ja heinää ja he humisevat lastenlastenja yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta. Eeva Kilpi: Animalia, 1987

runoja surusta, runoja adressiin, runoja kuolemasta, runoja menetyksestä, suru, kuolema, menetys, runo, runous

Tule vielä kerran kuin ilta omenapuuhun ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat. Niin minä sanon sinulle: hyvästi ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa. Niin minä sanon sinulle: hyvästi hyvästi vaaleana yönä. Aulikki Oksanen: Maallisia lauluja, 1974

Lapissa kaikki kukkii nopeasti, maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin. Tuot’ olen aatellut ma useasti, kun katson kansan tämän vaiheisiin.

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolla? Eino Leino: Kangastuksia, 1902

Tule minun kanssani satuun, on niin kylmä: kaduilla viimakin kulkee kumarassa. Tule, mennään satuun, suureen kukkivaan kirjaan. Ensin sen kanteen, sitten kansien väliin. Tehdään pesä itkulle, maailman kaikille kyyneleille. Sirkka Turkka: Mies joka rakasti vaimoaan liikaa, 1979

Toivoa surun keskelle

Kaksikymmentä suvea sulta sain, oi elämä. Itkenkö? En. Kaksikymmentä suvea omistain minä kuljen iloiten. Kevyt kantaa on taakka ja rientää tie, joka polveillen, joka kisaillen vie läpi suven viimeisen. Aila Meriluoto: Lasimaalaus, 1946

Mikä olen? Tähdenlento Luojan ikuisessa yössä, tomujyvä aavan aineen lakkaamattomassa työssä.

Mutta sentään! Tahdon antaa hehkun hetkelleni tälle, tahdon loistaa, tahdon laulaa kiitoslaulun elämälle. L. Onerva: Särjetyt jumalat, 1910

runoja surusta, runoja adressiin, runoja kuolemasta, runoja menetyksestä, suru, kuolema, menetys, runo, runous

Tuska on suurta. Kyllä. Niin. Mutta sen pieniksi pilkoin. Aion sen tanssia sammuksiin kapein, kepein nilkoin. Eila Kivikk’aho: Kootut runot, 1975

Tähdet ovat taas kuin itkuinen balladi, ja aina iltaisin koirat virittävät haljenneita viulujaan. En anna surun tulla, en päästä sitä lähelle. Tuhat metriä lunta sydämen päälle. Mutisen paljon itsekseni, kadulla laulan ääneen. Sirkka Turkka: Mies joka rakasti vaimoaan liikaa, 1979

Kommentoi

Kommentoi juttua: Kauneimmat runot kuolemasta – "Tehdään pesä itkulle, maailman kaikille kyyneleille"

Sinun täytyy kommentoidaksesi.