Saamelaisilta taiteilijoilta puuttuu taiteellinen vapaus, sanoo dokumentaristi Suvi West: ”On pakko olla poliittisesti aktiivinen”
Suvi Westin viimeisin dokumentti käsittelee saamelaisten hiljaista taistelua omien oikeuksien ja kulttuurin puolesta. Hänen mukaansa saamelaisilta taiteilijoilta odotetaan yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa taidetta, mikä voi olla tekijöille taakka.
Taiteilijalle pitäisi kuulua vapaus luoda taidetta. Saamelaisilta taiteilijoilta vapaus kuitenkin puuttuu, toteaa saamelainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Suvi West.
”Koen, että saamelaistaiteilijoilla on kaksinkertaiset vaatimukset omaa taidetta kohtaan. Sen pitäisi olla sellaista, mikä menestyy ja saavuttaa kansainväliset ja suomalaiset katsojat. Samalla sen pitäisi avautua oman kansan sisällä. Se on valtavan iso vaatimus”, West sanoo.
Syynä ovat saamelaisyhteisön asema ja kolonisoitu historia Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, mikä on ilmennyt alueellisena ja kulttuurisena alistamisena. Saamelaisten oikeutta päättää omasta maastaan ja luonnonvaroistaan on rajoitettu. Vuosikymmenten assimilaatiopolitiikka on johtanut siihen, että merkittävä osa saamelaisyhteisöstä on menettänyt oman äidinkielensä. Suomessa saamelaiset lapset lähetettiin asumaan vielä 1970-luvulla koulukoteihin, joissa saamen kielen puhuminen kiellettiin.
Kouluissa ei juurikaan opeteta saamelaisista, minkä vuoksi saamelaisiin kohdistuu yhä stereotypioita ja ennakkoluuloja. Kun saamelaiset ovat vaatineet mediassa oikeuttaan päättää omasta kulttuuristaan, kuten saamenpuvun käytöstä, omasta identiteetistään, kansan määrittelemisestä ja maiden itsemääräämisestä, heidät leimataan herkästi mielensä pahoittajiksi. Siksi saamelaisen taiteilijan on pakko olla poliittisesti aktiivinen ja saamelaistaiteen tähdättävä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, West selventää.
Kun taiteessa on pelissä sydän ja tunne, on lopputuloksena usein jotain vaikuttavaa. Vaatimus yhteiskunnallisuudesta voi kuitenkin olla tekijälle myös taakka.
Ei varaa kertoa rakkaustarinoita
Miten kahtalaisten vaatimusten aiheuttama taakka sitten näkyy käytännössä? Ensinäkin se näkyy aihevalinnoissa, sanoo Suvi West.
”Olen itse joutunut tekijänä jättämään pois tiettyjä aiheita, esimerkiksi rakkaustarinoita, koska olen ajatellut, että ne eivät ole tärkeitä ja ettei minulla ole varaa tehdä kepeää viihdettä, koska saamelaistilanne ei salli sitä.”
West tuli tunnetuksi suomalaiselle televisioyleisölle 2012 julkaistusta Märät säpikkäät -tv-sarjasta, jossa West ja Kirste Aikio rikkovat saamelaisiin ja suomalaisiin liittyviä stereotypioita parodian avulla. Ohjelmanteko oli Westin mukaan kymmenen vuotta sitten mahdollista rauhallisemman poliittisen ja yhteiskunnallisen keskusteluilmapiirin vuoksi.
”Taiteellinen vapaus vaatii poliittisesti seesteisen tilanteen. Nyt saamelaiset ovat jatkuvassa selviytymistilanteessa, sillä joudumme jatkuvasti ottamaan kantaa, ja saamelaisiin kohdistuu paljon vihapuhetta. Koko ajan tulee kolonialistisia maankäyttöhankkeita, mitä vastaan pitää puolustautua. Se ei ruoki sitä ajatusta, että kerronpa jonkin rakkaustarinan.”
Saamelaisen taiteen rahoitus on riippuvainen suomalaisesta katseesta
Kaksinkertaiset vaatimukset taiteelle näkyvät myös suhteessa rahoitukseen. Sitä tarvitsee kuka tahansa taiteilija tehdäkseen taidetta.
Perustuslaissa on turvattu saamelaisten kulttuurinen itsehallinto ja oikeus alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltä ja kulttuuria, johon kuuluvat muun muassa perinteiset elinkeinot, kuten poronhoito, metsästys ja kalastus. Saamelaista kulttuuria tuetaan muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä erityisavustuksella.
Yksittäiset taiteilijat kilpailevat kuitenkin samoista apurahoista kuin suomalaiset kollegat, vaikka lähtökohta taiteen tekemiseen on saamelaisilla eri kuin valtaväestön taiteilijoilla, West pohtii. Saamelainen kollektiivinen kulttuuriperintö näkyy ajatuksena saamelaisten yhteisestä omistajuudesta teokseen. Taiteenteon motiivi lähtee ensisijaisesti yhteisön tilasta tai tarpeesta ja siitä ajatuksesta, että taiteen tulee palvella saamenkansaa ja sen on tuotava saamelaisille jotain hyvää.
Samalla, kun pitäisi vakuuttaa yhteisö, pitäisi vakuuttaa myös valtaväestöä edustava rahoittaja.
Tätä eivät kaikki rahoittajat Westin mukaan aina tiedosta, vaan moni teos saa paitsi arvonsa myös rahoituspäätöksensä suomalaisen katseen ja palkintojen sekä länsimaisten taidekriteerien kautta sen sijaan, että saamelaiset itse määrittelisivät, mikä on merkittävää ja rahoittamisen arvoista saamelaistaidetta. Aiheiltaan ja lähestymistavoiltaan tärkeät saamelaiselokuvat eivät tavoita välttämättä huomiota saamelaistenkaan keskuudessa. West sanookin, että saamelaisten olisi opittava hylkäämään suomalainen arvostus ja hyväksyntä taiteelleen.
”Se ei tee hyvää saamenkansan itsetunnolle, että taide on onnistunutta vain, jos suomalainen taiteenkokija kokee sen hyväksi ja palkitsee sen. Se jättää yhteisön sisällä teoksia ulkopuolelle, mikä vääristää katsetta saamenkansan sisällä.”
Kun puhutaan rahoituksesta, olennaista ei Westin mukaan ole se, kenelle rahoja myönnetään. Olennaista on se, onko rahoitusta ja apurahoja myöntävien keskuudessa tarpeeksi tietoa siitä, mikä on saamelaisyhteisön silmissä merkittävä, uniikki, eheyttävä ja arvokas teos.
Siksi West peräänkuuluttaa konsultoinnin merkitystä. Esimerkiksi elokuvien rahoitusta tai apurahoja myöntäessä pitäisi kontaktoida International Sami Film Institute -organisaatio. Se pyrkii tukemaan kestävää ja innovatiivista saamelaista elokuvatuotantoa. Sillä on myös paras asiantuntijuus siitä, millainen saamelainen elokuvataide on eettistä, tarpeellista ja täyttää saamelaistaiteen kriteerit ja mitkä tarinat taas on kerrottu jo moneen kertaan länsimaisesta näkökulmasta.
Taide mahdollistaa ylisukupolvisten traumojen käsittelyn
Saamelaisten taiteilijoiden rooli eräänlaisina vapaustaistelijoina on tuonut näkyvyyttä koko saamenkansalle ja nostanut yhteisön oikeudet keskustelunaiheeksi. Suvi Westin mukaan on hienoa, että yksittäisiä saamelaistaiteilijoita ja -teoksia nostetaan, mutta suomalaisyleisön tulisi silti hyväksyä, ettei kaikki saamelainen taide ja kulttuuri ole tarkoitettu suomalaisille.
”Saamelaistaiteen lähtökohtana ei tulisi olla suomalaisen taiteenkokijan palveleminen, tiedottaminen, hyväksyvä katse ja etnograafisten elämyksien tarjoaminen. Pidän tärkeänä tulevaisuuden askeleena, että voisimme vihdoin alkaa tekemään ammattitaidetta meiltä meille”, West sanoo.
Taide, vaikkapa elokuva, voi tarjota saamelaisyhteisölle sanat ja välineet käsitellä lähihistoriaan liittyviä kollektiivisia ylisukupolvisia traumoja ja patoumia kulttuurissa, jossa ei puhuta tunteista. Tästä syystä West ei esimerkiksi halua nimetä julkisesti suosikkielokuviaan.
”En halua, että suomalaiset näkevät, kun olemme herkimmillämme ja haavoittuvaisessa tilassa, koska pelkään, että sillä saadaan taas aseita, joilla voidaan lyödä.”
Suvi West: Oma elokuvaprojekti lievitti ahdistusta
Omassa taiteessaan West pyrkii noudattamaan periaatetta teoksen sisäisestä kohderyhmästä. Useimmiten ryhmä, jota hän haluaa palvella elokuvillaan, ovat saamelaiset katsojat. Viimeisimmässä Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -dokumentissa (2021) kohderyhmä olivat kuitenkin suomalaiset.
Dokumentti keskittyy saamelaisyhteisön nykytilanteeseen, kulttuuriseen omimiseen, Suomen saamelaispolitiikkaan, kaivosteollisuuteen ja maanomistukseen liittyviin asioihin sekä saamelaisiin, jotka taistelevat kansansa ja kulttuurinsa olemassaolosta. Elokuva voitti Tampereen elokuvajuhlilla Kirkon Mediasäätiön palkinnon ja elokuvajuhlien yleisöpalkinnon.
”Toki teos voi aina toimia myös saamelaisille ja päinvastoin. Olen kuitenkin kokenut, että itselleni on tärkeä hahmottaa, mitä haluan sanoa ja kenelle haluan sanoa.”
Lähtökohta elokuvan teolle oli henkilökohtainen kokemus siitä, millaista on olla saamelainen suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka vihapuhetta on yhä, West kokee, että viime aikoina tilanne on mennyt parempaan suuntaan.
”Tunne voi johtua siitä, että kun sain viimeisimmän elokuvani tehtyä, oma elämäni helpottui niin paljon, etten koe elämää niin ahdistavaksi. Näin, kuinka paljon tukea olemme saaneet suomalaisesta yhteiskunnasta elokuvan myötä”, West sanoo.
Lue myös Seura.fi: Saamelainen muusikkokin joutuu kysymään itseltään: voinko oppia joikaamaan? Nyt Anna Näkkäläjärvi-Länsman tutkii joiun mysteeriä
Kommentoi
Kommentoi juttua: Saamelaisilta taiteilijoilta puuttuu taiteellinen vapaus, sanoo dokumentaristi Suvi West: ”On pakko olla poliittisesti aktiivinen”