Kulttuuri

Mitä tarkoittavat poropalli, rähmys ja mätimaha? Testaa, miten hyvin ymmärrät vanhoja suomalaisia haukkumasanoja

Vanhat haukkumasanat ovat säästyneet 1700-luvulta, koska pappi Christfrid Ganander teki valtavan työn kerätessään ensimmäistä suomalaista sanakirjaa. Oli aivan hilkulla oli, ettei se tuhoutunut Turun palossa.

Poropalli, rähmys ja mätimaha. Räkänenä, vääräsuu tai tolvana. Suomalainen on aina tiennyt, miten sivaltaa toista. Nämä vanhat haukkumasanat olivat käytössä 1700-luvun Suomessa, mutta nykyajankin ihminen saattaa päätellä, ettei sanojen lausuja ollut liikkeellä kovin lempeällä mielellä.

Testaa, miten vanhat soimusanat soittavat sinun kielikorvaasi:

Lue myös: Hallitsetko Mikael Agricolan ajan suomen kielen merkilliset sanat? Testaa!

Mitä vanhat haukkumasanat tarkoittavat?

2000-luvulla elävä voi vielä melko helposti päätellä, että rähmykseksi haukuttiin hidasta ja mätimahaksi ahnetta ihmistä, mutta mitä ihmettä tarkoitti poropalli?

Elina Heikkilä toimittaa kollegoineen Vanhan kirjasuomen sanakirjaa Suomen kielen keskuksessa Kotuksessa ja on perehtynyt vanhoihin haukkumasanoihin.

”Haukkumasanat poropalli ja poroperse perustuvat siihen ajatukseen, että laiskuri viihtyy uuninpankolla niin tiiviisti, että sotkee pallinsa tai perseensä poroon eli tuhkaan. Ja palli-sanahan viittaa tässä tosiaan miehen palleihin eli palloihin”, hän selvittää.

Räkänenä ja tolvana ovat käytössä edelleen, mutta vääräsuulla tarkoitettiin Heikkilän mukaan puolestaan ihmistä, jolla on suu väärällään, siis vinossa. Niinpä tällainen ihminen oli ilkeä, pahantahtoinen tai helposti kiukustuva.

Pappi Ganander sai kokoon 35 000 suomen kielen sanaa

Vanhat suomalaiset solvaukset ovat tallessa, koska Rantsilan kappalaisena toiminut pappi Christfrid Ganander (1741–1790) keräsi niitä sanakirjaansa 1700-luvulla.

Heikkilä kertoo, että Gananderilla oli kunnianhimoinen tavoite koota yksiin kansiin mahdollisimman kattava kooste suomen sanoista ja niiden alkuperästä.

Hän saikin kokoon peräti 35 000 sanaa, joista haukkumasanoiksi oli merkitty viitisenkymmentä. Pilkantekoon käytettyjä sanoja oli todellisuudessa kuitenkin moninkertainen määrä, sillä esimerkiksi hunsvotti-sanan synonyymeista sanan sikavittu Ganander merkitsi haukkumasanaksi, mutta samaa tarkoittava narrinparta jäi ilman merkintää.

Lue myös: Tiedätkö, mitä suomalaiset sananlaskut tarkoittavat? Testaa!

Haukkumasana eli haukunta, herjaus, häväistys tai pistosana

Vanhoista haukkumasanoista voi päätellä, että laiskuutta, tyhmyyttä, ahneutta tai suuria puheita ei arvostettu menneinäkään aikoina.

Avuton tohlopeukalo ei pärjännyt kädentöissä, kukaan ei halunnut seurustella riitaisan kuttakoiran kanssa, ja huhtomulkun tiedettiin tuhlaavansa rahansa turhuuksiin.

Haukkumasanojen yleisyydestä kertoo sekin, että sanalla haukkumasana on ollut monta synonyymiä. Heikkilä tietää, että menneinä vuosisatoina käytössä olivat muun muassa haukuntonimi, häpeänimi, pilkkanimi, haukkusana, haukunta, herjaus, härnäys, häväistys, kiukku, pilkka ja pistosana.

Gustaf Renvall lainasi sanakirjan juuri oikeaan aikaan

Vanhojen sanojen säilymisestä saa siis kiittää Gananderia, joka tunnetaan nykyisin paljon huonommin kuin suomen kirjakielen isänä pidetty Mikael Agricola tai Kalevalan koonnut Elias Lönnrot. Hän teki kuitenkin valtavan työn, jonka säilymisessä myös sattumalla on näppinsä pelissä.

Elina Heikkilä kertoo, että Gananderin lukuisiin vihkoihin käsin tallentama sanasto olisi tuhoutunut Turun palossa 1827, ellei Uskelan kirkkoherra Gustaf Renvall ei olisi sattunut lainaamaan käsikirjoitusta kotiinsa Turun akatemian kirjastosta.

Gananderin elinaikana sanakirjaa ei kuitenkaan painettu. Ensimmäinen versio julkaistiin kolmena paksuna kirjana vasta vuosina 1937–1940. Nämä julkaisut sisälsivät kopiot 1500:sta Gananderin käsin kirjoittamasta sivusta. Ensimmäinen painotekstinen versio julkaistiin vasta 1997.

Kansan suussa kuluneiden solvausten lisäksi Ganander tallensi paljon muutakin.

”Hän oli todellinen valistusajan pappi, joka julkaisi myös oppaat eläinten taudeista ja ihmisten kotilääkintään. Lisäksi hän julkaisi satuja, arvoituksia ja hakuteoksen suomalaisesta kansanuskosta”, Heikkilä sanoo.

Sakkoja herjausten lausumisesta

Heikkilä on sittemmin pohtinut, mitä olisi tapahtunut, jos Gananderin sanakirja olisi painettu jo hänen elinaikanaan.

”Olisiko sitä käytetty apuneuvona oikeussaleissa, kun käsiteltiin herjausjuttuja?” hän miettii.

Gananderin elinaikaan kiukkupäissään lausutuista herjauksista saattoi nimittäin saada sakkoja.

”Jos toista nimitteli julkisesti, sakot kaksinkertaistuivat”, Heikkilä sanoo.