Ihmiset

Anna: Li Andersson paljastaa, miten viettää vapaa-aikaa puolison ja tyttären kanssa – keittiössä työnjako on selvä

Europarlamentaarikko Li Andersson kertoo Anna-lehden haastattelussa nauttivansa tavallisesta arkisesta yhdessäolosta perheensä kanssa.

Tuore europarlamentaarikko ja väistyvä vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on elänyt koko uransa ajan julkisuudessa. Hän kertoo Anna-lehden haastattelussa, ettei rajaa työn ja yksityiselämän välillä ole.

”En ole koskaan suhtautunut poliitikon työhön niin kuin se olisi normaalia työtä, koska eihän se sellaista ole”, Li kertoo Annassa.

Hän kertoo vastikään katsoneensa televisio-ohjelman satavuotiaista suomalaisista, jotka pohtivat, miten ovat selviytyneet elämässään.

Li kertoo samaistuneensa satavuotiaiden tapaan suhtautua työhön. Heidän mukaansa työn pitää tuntua merkitykselliseltä, ja usein se sitä onkin, kun pystyy olemaan hyödyksi muille.

Erityisesti yhden satavuotiaan naisen kommentti teki Lihin vaikutuksen.

”Hän sanoi, että elämässä pitää olla sopivassa suhteessa lämpöä, naurua, tanssia ja rakastelua. Ihana, aivan täydellinen elämänohje. Sellaista maailmaa haluan olla tekemässä”, Li kertoo Annan haastattelussa.

Työhönsä Li kertoo suhtautuvansa samanlaisella tekemisen palolla kuin nuorena lukioikäisenä.

”Minä olen sellaisessa työssä ja asemassa, jossa tunnetiloja voi purkaa tekemiseen. Uskon, että tärkeintä on tietää, että on yrittänyt tehdä asioille jotain.”

Lue myös: Meeri Koutaniemi joutui nuorena junassa huumauksen ja ryöstön uhriksi – rakastaa silti yhä seikkailureissuja

Kotona keittiössä vallitsee selkeä työnjako

Jatkuvasti kymmentuntisia työpäiviä tekevä Li kertoo työasioiden jäävän kotiovelle. Hän sanoo, ettei jaksa kotona keskustella kovinkaan monimutkaisista asioista, koska töissä hän joutuu puhumaan paljon ja koko ajan.

”Kun pääsen kotiin, haluan vain käpertyä syliin ja katsoa vaikka dekkarisarjaa”, Li kertoo Annassa.

Kotiaan hän pitää paikkana, jossa kenenkään ei tarvitse suorittaa mitään. Li kuvailee perhe-elämäänsä kivaksi yhdessäoloksi. Lin ja hänen puolisonsa Juha Pursiaisen Ava-tytär nauttii ihan vain kotona olemisesta. Tarvetta harrastuksille tai muille ihmeellisille kokemuksille ei ole vielä syntynyt.

”Päinvastoin, kun olen raahannut Avan vaikka elokuviin, hän on jo puolen tunnin jälkeen sitä mieltä, että haluaisi mieluummin kotiin. Meille riittää ihan todella tavallinen arkinen yhdessäolo.”

Kotiaskareista ruoanlaitto on Lille hankalaa. Sen sijaan leipominen häneltä onnistuu, koska resepteissä on tarkat määrät aineksia, joita lisäillään selkeiden ohjeiden mukaan. Kotikeittiössä vallitseekin työnjako, jossa puoliso kokkaa ja Li leipoo.

”Mutta vain lomilla tai kun on kunnolla vapaa-aikaa. Leipomiseen on oltava aikaa. Se ei ole kivaa, jos on stressi päällä”, Li kertoo Annassa.

Lue myös Annan juttu: Yhtä kotipuuhaa Li Andersson ei osaa – ”Se on kauheaa”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Anna: Li Andersson paljastaa, miten viettää vapaa-aikaa puolison ja tyttären kanssa – keittiössä työnjako on selvä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.