Luonto

Kansallismaisema: Saaristomerellä sykähdyttää Euroopan laajimman saariston luonto

Sileää kalliota jalkojen alle, aavaa merta silmien eteen ja korkea taivas merikotkan liidellä. Saaristomerellä maa, meri ja ilma kohtaavat tavalla, joka sykähdyttää maakravunkin sydäntä.

Kun seisoo sileällä kalliolla ja vetää keuhkoihinsa suolapärskeistä happea, uskoo kyllä vanhan kansan viisauden. Meri-ilma se vasta vahvistaa!

Aavana aukeava näkymä Örön eteläkärjestä kutkuttaa mielikuvitusta. Tuossa kun nostaisi purjeet, voisi päätyä minne vain. Tai ainakin 13 kilometrin päähän Bengtskärin majakalle, joka hyvällä säällä näkyykin.

Saaristomeren uusin kohde, Örön saari, on avoinna yleisölle vasta kolmatta kesää. Silti viime vuonna Örössä vieraili jo yli 30 000 kävijää.

Monet tottakai saapuivat omin purjein ja moottorein. Mutta myös maakravut pääsevät tähän saareen, kiitos päivittäin kulkevien laivojen. Laivojen tuomia onkin tulijoista jo enemmistö.

”Se on tarkoituskin. Öröstä haluttiin luoda kohde heillekin, joilla ei ole omaa venettä”, Metsähallituksen erikoissuunnittelija Esko Sorakunnas kertoo.

Hän on ollut valmistelemassa Örötä matkailukäyttöön sen jälkeen, kun se vapautui puolustusvoimilta. Matkailijat kun tarvitsevat palveluja, muutakin kuin sataman. Ja saari taas tarvitsee suojelua matkailijoiden kulutukselta.

Keskellä kiehtova keto

Mitä nämä kävijät Öröstä hakevat? Ainakin ainutlaatuista luontoa. Örö on aarreaitta kasvi-, lintu- ja perhosharrastajille. Täältä he löytävät lajeja, joita ei muualla tavata.

Keskellä saarta on keto, jolla kasvaa harvinaisia kasveja, jotka puolestaan houkuttelevat harvinaisia perhosia. Kedolta on löydetty 50 uhanalaista perhoslajia. Kaikkiaan perhoslajeja on täällä havaittu yli 1650 lajia.

Kedon historia kertoo paljon saaresta. Alun perin venäläiset ovat raivanneet sen metsästä paraatikentäksi ja ampumaradaksi. Sen jälkeen se on toiminut armeijan harjoituskenttänä, varusmiesten jalkapallokenttänä ja helikopterikenttänä.

”Kulutus on pitänyt alueen avoimena, niin että puut eivät ole siihen päässeet kasvamaan. Nyt tästä huolehtivat kymmenkunta lehmää ja 60 lammasta.”

Maa jatkaa nousuaan

Öröstä haetaan myös maisemaelämystä. Ulkosaariston karuus on kaunista, monen myrskyn käpristämät männyt sileillä kallioilla suorastaan runollisia. Esko Sorakunnas näkee täällä kansallismaiseman, koska hänestä meri kuuluu siihen merkittävällä tavalla.

”Suomessa on valtavan pitkä rannikko ja runsas saaristo. Ja sieltähän asutus on alun perin lähtenyt liikkeelle.”

Ihmiset asettuivat ensin meren, järvien ja jokien rannoille. Vesi oli kulkuväylä, niin sulana kuin jäätyneenäkin. Se yhdisti ihmiset ja toi elannon. Moni elinkeino liittyi mereen: kalastus, merenkulku – ja myös mielikuvitusta kiihottava salakuljetus.

Ulkosaaristo kertoo myös esihistoriasta. Silokalliot kantavat jääkauden jälkiä ja saaristo on viimeisimpänä vedestä noussutta maata. Yhä maa kohoaa täällä noin neljä millimetriä vuodessa.

Örön ensimmäinen kivi nousi näkyviin 3500 vuotta sitten. Nyt tuo kivi on jo 16 metriä veden pinnan yläpuolella.

”Öröstä mantereelle siirtyessä voi kuvitella tekevänsä 5 000 vuoden aikamatkan. Ensin on vasta paljastunutta luotoa, sitten jo sitkoista kasvullisuutta ohuen mullan päällä ja lopulta suuria puita”, Esko Sorakunnas sanoo.

Ei yhtään kesämökkiä

Ulkosaaristossa on paljon koskemattomia luotoja, mutta useimmissa saarissa on ollut asukkaita. Niitä tuulentuivertamia Kalastaja-Eemeleitä ja sitkeitä Myrskyluodon Maijoja.

Örö on siitä erityinen, että siellä ei ole koskaan varsinaisesti asuttu. 1900-luvun alkupuolelle asti sitä tosin käytettiin lähikylien yhteislaitumena.

Kyläläiset lehmineen häädettiin saarelta vuoteen 1915 mennessä, kun Venäjä otti saaren haltuunsa. Öröhön rakennettiin linnake, koska siltä pystyi ampumaan tykillä kauas avomerelle.

Saarella on yhä Suomen suurin tykki, 12 tuuman Obuhov. Sen ammus painoi lähes 500 kiloa ja sen kantama oli melkein 45 kilometriä.

Suomen itsenäistymisen jälkeen Örö on toiminut puolustusvoimien rannikkolinnakkeena. Siellä koulutettiin varusmiehiä ja sitä käytettiin harjoitusalueena. Vuonna 2015 Örö siirtyi Metsähallitukselle ja se liitettiin Saaristomeren kansallispuistoon.

Örössä ei siis ole, toisin kuin muissa saarissa, ollenkaan yksityisomistusta. Ei edes kesämökkiä.

Historiansa takia se on saanut pitkälti olla rauhassa parasta näkymää raivaavilta ja polttopuita kaatavilta mökkiläisiltä.

Usva kanervien yllä

Saaristomerellä vilkkain retkeilykausion lyhyt mutta intensiivinen. Se ajoittuu kesäkuukausiin, kiivaimpana juhannuksesta koulujen alkuun. Mutta jos vain mahdollista, saari kannattaa kokea turistilaumojen jälkeenkin.

Silloin voi tarkkailla toisenlaista elämää. Koska Örö on lintujen muuttoreitillä, täällä voi tarkkailla melkoista spektaakkelia keväisin ja syksyisin.

”Luonto puhuu enemmän, kun ihmisiä on vähemmän”, Sorakunnas sanoo.

Vaikka elokuussa, jolloin kanervanummet kukkivat violetteina. Aamuisin niiden yllä leijuu usva, pehmeä kuin vanupeitto, kiehtova ja salaperäinen.

Sen jälkeen saapuu ruska, joka parhaina vuosina on kertakaikkiaan komea. Lehtien varistua alkavat syysmyrskyt. Avovedeltä puhaltava tuuli tuo saaren eteläkärkeen valtavia aaltoja. Kun ne iskeytyvät kallioon, syntyy vaikuttavia pärskeitä.

”Myrskyllä kuuluu kaikkialla jännä kohina, myös tuulensuojan puolella.”

Loppuvuodesta saarella ei vielä ole lunta, joten siellä on todella pimeää. Taiteilijaresidenssissä saattaa palaa valo, muuten ei näy mitään. Hiljaisuus ja pimeys voivat tuntua rauhoittavilta.

Talvi yllättää kauneudellaan. Ihme tapahtuu, kun meri on avoinna, mutta pakkasta on kymmenisen astetta. Mereltä nouseva kosteus jäätyy tällöin puihin ja kuorruttaa ne satumaiseen valkeaan kuuraan.

Keväällä alkaa taas kuhina, kun muuttolinnut palaavat. Niiden laulua erikoisempi ääni on harmaahylkeen huutelu, jota täällä voi maaliskuussa rantakallioilta kuulla. Hyvällä tuurilla niitä onnistuu näkemäänkin.

Toukokuussa täällä kukkivat harvinaiset lännenkylmänkukka ja etelänkylmänkukka. Ne kasvavat Suomessa ainoastaan Örössä. Käy nuuhkimassa, nyt kun tänne viimein pääsee.

Juttu on julkaistu Kotiliesi 17/2017 -lehdessä.