Luonto

Kimmo, 39, oli työelämässä ylisuorittaja, kunnes MS-tauti pysäytti: "En vaihtaisi pois nykyistä mielentilaani"

Kun Kimmo Mäkiranta sairastui MS-tautiin, hän joutui luopumaan työkeskeisestä elämäntavastaan. Yöllisellä kävelyllä huhuillut huuhkaja opasti Kimmon löytämään uusia merkityksiä elämälleen.

Hämärä on hiipinyt maisemaan, kun hiiripöllö tarkkailee kuusen oksalta alas peltoaukealle. Kohta se lehahtaa metsästämään, hiljaa ja arvokkaasti.

Luontokuvaaja Kimmo Mäkiranta tähystää pöllöä kamerallaan. Hän on pystyttänyt pellon reunaan pienen teltan. Sen suojista on mukava tarkkailla maisemaa. Olla vain ja odottaa.

”Ihmisen tulo paikalle hiljentää luonnon, mutta jo 15–20 minuutin kuluttua alkaa tapahtua.”

Kimmo liikkuu päivittäin luonnossa kotiseudullaan Nurmijärven Lepsämässä. Viime vuonna kilometrejä kertyi 3 300, vaikka vielä muutama vuosi sitten Kimmo ei pystynyt liikkumaan kuin kepin kanssa. MS-tauti oli vienyt tunnon toisesta jalasta.

Kun Kimmo sai diagnoosin sairaudestaan ja oli menettänyt työkykynsä, hän meni mietteliääksi. Mutta eräänä myöhäisillan hetkenä tapahtui jotakin, joka motivoi Kimmon kuntouttamaan itseään.

Kimmo salasi aluksi oireitaan

Aamu sarasti ikkunoista, kun Kimmo heräsi outoihin tuntemuksiin. Alavartalosta hävisi tunto.

”Oikea jalkani oli kuin betoniin valettu.”

Kimmo ei pystynyt liikuttamaan jalkaa kunnolla, mutta päätti tarkkailla tilannetta. Hän etsi tietoa netistä ja salasi asian sairaanhoitajana työskentelevältä vaimoltaan kolmen viikon ajan.

”Jäin vaimolle kiinni, kun raahasin jalkaa.”

Vaimo käski hänet lääkäriin. Kimmo oli jo epäillyt sairastavansa MS-tautia, mutta pelkäsi aivokasvainta, joten diagnoosi marraskuussa 2011 oli helpotus. Taudissa oli tuolloin pahenemisvaihe, jonka seurauksena Kimmo sai pysyviä vammoja aivoihinsa ja selkäytimeensä. Vauriot vaikuttavat uuden oppimiseen ja kognitiivisiin kykyihin. Kimmo sai myös voimakkaita väsymyskohtauksia.

Hän liikkui pyörätuolilla ja rollaattorilla. Kun lääkehoito seuraavana vuonna kohensi oloa, hän pystyi kävelemään kepin kanssa.

Kimmo ei kuitenkaan tuntenut toista jalkaansa, ei sen asentoa tai sitä, mitä jalkapohjan alla on. Jalkaan sattui, ja Kimmo kaatuili.

”Kun vein pihalle roskat, itkin.”

Pian Kimmo kuitenkin jaksoi jo kävellä tien varteen postilaatikolle. Hän ryhtyi asettamaan itselleen pieniä tavoitteita. Kun toiset toppuuttelivat, että älä nyt rehki, Kimmo sisuuntui.

”Ajattelin, että jos joku kieltää tekemästä jotain, sitä pitää lähteä kokeilemaan.”

Sisua tai ei, hoipertelu hävetti. Kimmosta hän näytti humalaiselta. Niinpä hän keksi kävellä iltaisin, kun luontoon laskeutui pimeys.

Huuhkaja antoi syyn kuntoutua

Huu-u, huu-u, kuului jostakin rauhallisesti, kuin kutsuen. Kimmo käveli hämärässä illassa metsätiellä ja kuunteli huuhkajan huhuilua.

Mieleen muistui mummola, jossa hän oli lapsena nähnyt hyllyn päällä täytetyn huuhkajan. Sieltä se katsoi, kun Kimmo meni päivälevolle.

Mummi ja isoisoäiti varoittelivat: älä Kimmo mene kallioille, siellä on huuhkaja. Entisaikaan huuhkajat saattoivat merkitä pahaa onnea.

Aikuisena iltakävelyillään Kimmo totesi mielessään, että nyt hän saa päättää itse. Seuraavina päivinä hän uppoutui Mika Honkalinnan Suureen Pöllökirjaan. Mielen täytti innostus.

Alku oli tosin pieni pettymys. Honkalinna kirjoitti, että huuhkajan ääni voi kuulua kuulaana pakkasyönä jopa kolmen tai neljän kilometrin päästä. Kimmo tuskin oli kävellyt aivan linnun vierestä.

Kului vuosi ennen kuin Kimmo sai valokuvattua huuhkajan, ja sitä varten hän käveli koko ajan enemmän. Öinen huhuilija oli antanut hänelle syyn kuntoutua.

Levolliseksi luonnossa

Tuuli on kuljettanut metsäpolulle naavaa. Kimmo tietää, että se kertoo puhtaasta ilmanlaadusta. Tällaisille asioille ei entisen Kimmon elämässä ollut tilaa. Hän oli työelämässä suorittaja. Koneistajan työ vaati tarkkuutta, ja jos ylimääräisiin töihin tarvittiin tekijää, puurtamaan jäi yleensä Kimmo.

”Koko ajan piti saada paljon aikaan ja kaikki piti tehdä nopeasti.”

Kimmo joutui siirtymään työstään osa-aikaiseksi vuonna 2014. Neljä vuotta myöhemmin hän jäi kokonaan työkyvyttömyyseläkkeelle.

Nyt metsälammen vierustaa kävelee levollinen mies. Kimmo huomaa lammen keskellä heinäisen kumpareen. Se on kaakkuria varten tehty pesintälautta. Kaakkuri viihtyy yleensä erämaajärvillä, rikkumattomassa rauhassa.

”En vaihtaisi pois nykyistä mielentilaani. Menneestä kaipaan vain fyysistä jaksamista”, Kimmo sanoo.

Luonnossa Kimmo tarkkailee eläinten jälkiä, sulkia, pöllöjen oksennuspalloja ja ulosteroiskeita. Ihaninta on vain kuljeskella eikä rynnätä suoraan jonkun vinkkaamaan kuvauspaikkaan.

”Nautin, kun löydän kuvauskohteen itse.”

Ilves yllätti

Ottaisinko mukaan kameran vai en? Onhan jo hämärää, Kimmo pohti helmikuussa 2016, kun oli lähdössä vaimonsa kanssa iltakävelylle. Onneksi kamera sujahti kaulaan.

Kun pari oli kävellyt jonkin matkaa, he näkivät eläimen juoksevan tien yli. Kimmo luuli sitä metsäkauriiksi, mutta katsoi tarkemmin ja yllättyi. Edessä oli ilves!

Ilves on arka eläin ja näyttäytyy ihmiselle harvoin. Kimmo ja Virve olivat kuitenkin sattuneet emon ja pennun väliin, joten emo teki kaikkensa kiinnittääkseen ihmisten huomion pois pennustaan.

Kimmon kamera kävi.

”Ilves käveli edessämme, pysähtyi nuolemaan käpäliään ja katsoi, seuraammeko sitä.”

Kimmo harrastaa myös metsästystä. Hän on miettinyt eläinten kohtelua monelta kannalta. Hän saattaa auttaa pesästä pudonneen linnunpoikasen takaisin turvaan, ja haavoittuneen eläimen lopettaminen on hänelle itsestäänselvä moraalinen velvollisuus.

Kun kotitaloon pyrkii ilmojen viiletessä hiiriä, Kimmo nappaa niitä hiirenloukkuihin ja pakastaa.

”Tarjoan hiiriä talvella nälkiintyneille pöllöille.”

Lapin erämaassa omia rajoja testaamassa

Jos maa jalkojen alla on täynnä kivenlohkareita, askelluksen pitäisi olla vakaata. Kun Kimmo vaelsi viime kesänä MS-tautia sairastavien ystäviensä kanssa Kilpisjärveltä Halti-tunturille, yksi epäonninen jalan lipsahdus olisi voinut tietää vammaa.

Alueella ei ollut matkapuhelinverkkoa, lähin asutus oli noin 30 kilometrin päässä ja kaikki varusteet olivat rinkassa. Vaeltajilla oli varmuuden vuoksi matkassa erilaisia pelastussuunnitelmia ja satelliittipuhelin. 115 kilometrin vaellus sujui kuitenkin ilman ongelmia.

”Se oli sellaista omien rajojen testaamista ja ylittämistä.”

Kimmo haluaa nykyisin elää rohkeasti ja toteuttaa haaveitaan. Unelmissa on asua Lapissa kokonainen vuosi ja kokea pohjoisen luonnon kahdeksan vuodenaikaa, myös kevätkesä, syyskesä, syystalvi ja kevättalvi. Kokemusten joukossa on jo valokuvaaminen kaamoksen aikaan.

”Kaamosöissä on jotakin maagista. Talvella valoa tuovat puhdas lumi, kuu ja tähdet sekä puut tykkylumessa.”

Nyt kesällä Kimmo matkaa Lappiin kuvaamaan yötöntä yötä. Sitä ennen hän nauttii läheisen pellon reunassa istuskelusta. Jos vaikka metsäkauris vasoineen osuisi paikalle.

Kesäyö on kaunis. Se vie Kimmon toiseen maailmaan, toiseen ulottuvuuteen. Siellä hän unohtaa sairautensa ja tuntee olevansa vapaa.