Kirjailija Anni Kytömäki kompensoi kirjojensa paperin vaatimat metsähakkuut erikoisella tavalla – käytti koko tekijänpalkkionsa!

Kirjailija Anni Kytömäen mielestä metsää ei pidä hoitaa. Hän ei pidä puun arvolle sopivana, jos sitä käytetään vain paperinvalmistamiseen. Niinpä hän on käyttänyt omien kirjojensa tekijänpalkkiot 14 metsähehtaarin suojelemiseen.

Rivitalon pihasta on vain kymmenkunta metriä hämyisään havumetsään. Parinsadan metrin päässä piilee toisenlaista luontoa, rahkasammaleista suota. Juuri tällainen on kirjailija Anni Kytömäen, 39, ihannemetsä.

Lue myös: Metsätieteilijä Mirja Nylander löytää metsästä rentouttavaa energiaa: ”Metsä paransi masennukseni”

Hämeenkyrössä nykyisin asuva kirjailija haluaa esitellä lapsuusajan lempipaikkansa Ylöjärvellä. Lapsuudenkodin lähimetsä on muutaman sadepäivän jäljiltä virkeästi elossa.

Valo siivilöityy oksien läpi tasaisen kauniisti. Muutaman kerran aurinko lävähtää puiden välistä kunnolla esiin ja valaisee maan.

Anni Kytömäki

Anni Kytömäen lapsuudenkodin lähimaasto on kosteapohjaista kangasmetsää. Metsä on kirjailijalle ajattelun ja rauhoittumisen paikka.

”Vanhassa metsässä tulee hyvä olo ja kotoisa tunne. Kun vielä metsä johtaa rantaan tai suohon, jossa voi karistautua hyttysistä, olo paranee entisestään.”

Ketterästi kumisaappaissaan polulla etenevä Anni naurahtaa hyötyvänsä pienestä koostaan. Hänen on helppo havaita maasta piperrykset, jotka hän poikkeuksetta tunnistaa.

Hän näkee kasveja ja eläimiä, joita maallikko ei huomaa: patinanastakan, metsäpapurikon, käpylinnun ja jälkiä palokärjestä sekä metsäkauriin vierailusta. Muun muassa.

Luontokartoittajaksi kurssittautunut Anni sanoo tuntevansa paljon kasveja, sieniä ja sammalia, mutta hyönteisiä vähän. Hän ei halunnut osallistua opintojensa hyönteisviikolle, kun hyönteisiä olisi pitänyt tappaa ja tarkastella mikroskoopilla. Niinpä hän tentti hyönteiset diakuvista.

Linnut Anni kertoo tunnistavansa melko hyvin. Häntä miellyttää että aina lintuja ei tarvitse nähdä, sillä ne voi tunnistaa myös äänestä.

Äkkiä Anni pysähtyy, kun kuulee linnun kirahduksen. Hän ei tunnista ääntä. Tämä lintu jääkin metsäretken ainoaksi tuntemattomaksi lajiksi.

Sadut toivat Anni Kytömäen metsään

Anni muistaa, miten äidin kertomissa saduissa metsä oli suuri ja villi, ja metsässä tapahtui outoja asioita.

Niitä Anni lähti etsimään jo pienenä lähimetsän uumenista. Usein hän istui kaatuneella puunrungolla ja antoi mielikuvituksen viedä mukanaan.

”Luontokokemus edellyttääkin paikallaan olemista”, hän pohtii ja seisahtaa tutulle paikalle.

Anni Kytömäki

Anni Kytömäki on toiminut aluesihteerinä Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piirissä sekä muusikkona.  Hän opiskelee Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen  kandidaattiohjelmassa.

Metsä oli Annin, kahden isoveljen ja pikkusiskon tärkeä leikkitanner. Oli jännittävää kiivetä kaatuneiden runkojen yli. Mättäiden takana saattaisi asua vaikkapa Rölli.

Noiden valtavilta tuntuneiden puiden oksille Anni ja veljet rakensivat majansa. Rohkean tytön istumisoksa oli kuuden metrin korkeudessa.

Anni noukkii maasta lahopuusta irronneen palan, ja muistaa: ”Lahopuu näyttää pemmikaanilta eli kuivalihalta, joten olimme syövinämme sitä.”

Lue myös: Trendikäs polkujuoksu vie metsään

Kun Kytömäet muuttivat harjun toiselle puolelle, metsä oli siellä yksipuolisesti männikköä. Se ei luonut samalla lailla mystistä tunnelmaa kuin vanha kangasmetsä.

”Vartuttuani aloin hahmottaa, että metsät ovat erityyppisiä ihmisten tekojen vuoksi.”

Anni kertoo, että lapsena häntä miellytti jopa avohakattu metsä, koska oksakasat sopivat trampoliineiksi. Nyt hän pitää avohakkuita luonnolle katastrofina, jota taimien istuttaminen ei korjaa.

Ekosysteemi tarvitsee monipuolisen metsän

Metsässä kulkiessaan Anni Kytömäki on oivaltanut luonnon monimuotoisuuden ja merkityksen eri elämänvaiheissa. Nuoruuden myllerryksissä metsän rauha auttoi häntä kokoamaan ajatuksia. Aikuisena hän kiinnostui kasvi- ja eläinlajeista.

”Oleellista on huomata luonnon rikkaus, kaikki yksityiskohdat. Metsä on puuvaltaista luontoa, jossa elää paljon kasveja ja eläimiä.”

Eniten Anni arvostaa koskematonta luontoa. Kartalla paikka saattaa näyttää komealta, mutta jylhäkin kallio latistuu, jos kulkiessa näkee vain raivattua metsää.

Annin mielestä metsää ei pidä hoitaa. Ekosysteemi tarvitsee monipuolisen metsän, ei puupeltoa. Hän ei pidä puun arvolle sopivana, jos sitä käytetään vain polttamiseen ja paperinvalmistamiseen.

”Metsät ovat olleet olemassa satoja miljoonia vuosia ennen ihmistä. Ei metsä meitä tarvitse.”

Siirtolohkareelle kuvausta varten kiivetessään hän pohtii, että luonnossa kulkijalle tulee ikään kuin sisäsyntyisesti halu säilyttää luonto myös tuleville sukupolville.

Joka laji sijansa saakoon

Kaikilla lajeilla on paikkansa luonnossa, Anni korostaa. Jonkin vähäarvoisena pidetyn lajin katoaminenkin voi heikentää monimutkaista ekosysteemiä.

”Karsastan, jos vihan vimmalla vastustetaan jotakin lajia. Itsekin läiskin mökillä hyttysiä, mutta en mene hyttysentappokilpailuihin.”

Anni lainaa Helsingin Kaapelitehtaan valokuvanäyttelystä mieleen tarttunutta I. K. Inhan lausetta: ”Ei pidä häiritä luonnon pienimmänkään eläjän vapautta.”

Anni kertoo, kuinka hän nuorena pelkäsi kovasti karhuja pyöräillessään pienillä metsäautoteillä.

”Pidin meteliä, jotta karhu ei tulisi. Enää en pelkää metsässä. Toki hätkähdän, jos yhtäkkiä kuuluu rytinää lähipensaikosta. Aina se on ollut hirvi.”

Moskovan-matkallaan hän huomasi, että kaupungissakin voi viihtyä.

”Kun kuljin miljoonakaupungissa, eikä kukaan kiinnittänyt huomiota, tunnelma vapaudesta ja rauhasta muistutti hienokseltaan metsää.”

Kultarinta kannustaa metsään

Anni Kytömäen esikoisromaanissa Kultarinta metsä on keskeisessä osassa. Palkittua teosta on kiitelty asiantuntevasta ja vivahteikkaasta luontokuvauksesta.

Kirjailija sanoo ilahtuneensa suuresti, kun monet Kultarinnan lukeneet ovat kertoneet halunneensa heti lähteä metsään.

”Moni Kultarinnan lukenut kai kuvittelee minun olevan eräsankari, mutta olen vain päiväretkeilijä”, Anni täsmentää.

Hän retkeilee yleensä yksin, mutta myös miehensä kanssa. Kaverinsakin Anni tapaa yhtä usein luonnossa kuin kahvilassa.

Metsäkorte

Metsäkorte kasvaa varjoisilla ja kosteilla paikoilla.

Kirjojensa tarinoissa Anni hyödyntää myös kansanuskomuksia.

Hän äkkää metsäpolulla paranvoi-limasienen, ja innostuu kertomaan nimen alkuperästä. Nimi tulee para-haltiasta, jonka uskottiin asuvan navetassa. Para saattoi lentää yöllä varastamaan naapurin navetasta maitoa.

Liikaa syönyt haltia oksensi palatessaan saaliinsa maahan, ja paranvoi jäi paikalle todisteeksi.

Kirjailijan tekijänpalkkiot menevät metsiin

Anni Kyömäkeä miellyttää, että julkisuudessa nostetaan aiempaa enemmän esiin luonnon rauhoittava vaikutus.

Tämä vaikuttaa myös yleiseen asenteeseen, ja kaavoittajakin osaa säilyttää luontoa paremmin kuin aiempina vuosikymmeninä. Myös Annin synnyinseudun metsä on kaavamerkitty virkistysalueeksi.

Erityisen mielissään Anni on kymmenkunta vuotta Etelä-Suomessa toimineesta Metso-ohjelmasta, joka on saanut monet metsänomistajat suojelemaan metsiään korvausta vastaan.

”Kaikki eliölajit toimivat raadollisesti oman etunsa vuoksi. Onneksi ihmiset osaavat myös suojautua itseltään laatimalla suojelualueita.”

Hän ottaa puheeksi romaaniensa vaatimat metsähakkuut. Kultarintaa on myyty noin 18 000 ja Kivitaskua 5 000 kappaletta.

”Selitän itselleni, että pystyn kirjoillani herättelemään ihmisiä ja auttamaan metsän näkemistä kokonaisuutena.”

Kirjailija on vaimentanut omatuntoaan käyttämällä kirjojensa tekijänpalkkiot 14 metsähehtaarin ostamiseen. Nyt nämä metsäpalstat, kaksi Sastamalassa ja yksi Vaasan edustalla, on suojeltu.

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kirjailija Anni Kytömäki kompensoi kirjojensa paperin vaatimat metsähakkuut erikoisella tavalla – käytti koko tekijänpalkkionsa!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X