Luonto

Kesäniittyjen määrä romahti, ja jäljellä olevia vältellään punkkien takia

Miksi emme enää lähde niitylle kirmaamaan ja keräämään kukkia, vaikka mieli tekisi? Syitä on kaksi: niittyjä on enää vähän, ja niitä harvojakin vältellään punkkien pelossa.

Rakennuksesta en muista mitään, mutta sen takaa aukeava niitty on edelleen silmieni edessä kukkivana ja kutsuvana.

Lue myös: Heinäsirkat ja hepokatit viihtyvät kesäniityillä alkusyksyyn asti

Lapsuuden kesälomamatkoilla meillä oli tapana pysähtyä aina samassa paikassa. Siellä täytettiin tankkia ja vatsoja ja verryteltiin istumisen puuduttamia jalkoja.

Perhosten kanssa kukkaloistossa kirmatessamme näytimme varmaan samalta kuin ne lehmät, joiden laitumelle pääsyä näytetään keväisin televisiossa. Jahtasimme heinäsirkkoja, väistelimme surisevia mehiläisiä ja solmimme seppeleitä. Paljaista sääristä näki jälkikäteen niityn jäljet, heinien viiltämät punaiset naarmut.

Miksi emme enää lähde niitylle kirmaamaan ja keräämään kukkia, vaikka mieli tekisi?

Punkkien määrä on moninkertaistunut

Ensinnäkään panssaroituminen ei innosta. Punkkeja on enemmän kuin koskaan.

Lue myös: Näin suojaudut punkeilta

Muun muassa leutojen talvien ja hirvien ja kauriiden lisääntymisen myötä punkkien määrä on moninkertaistunut viime vuosikymmeninä, ja niitä tavataan koko ajan uusilla alueilla. Uusia lajejakin on. Borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen uhka on ihan todellinen. Punkkien pelossa pitäisi pukea pitkät housut ja pitkähihainen paita kesähelteelläkin. Sandaalit eivät tule kuuloonkaan, sillä jaloissa on oltava sukat, joihin housujen lahkeet saa sullottua. Parempi olisi oikeastaan pukea saappaat, jos käärme sattuu kohdalle.

Sitä paitsi pitäisi löytää niitty. Erilaisten niittyjen ja ketojen määrä on vähentynyt sadassa vuodessa 1,5 miljoonasta hehtaarista muutamaan kymmeneen tuhanteen hehtaariin. Maatalouden muuttumisen myötä niittyjä on korvattu pelloilla ja karjakin laiduntaa usein viljellyillä laitumilla.

Monet niityt ovat kasvaneet umpeen. Samalla perhosia, kukkakasveja, mesipistiäisiä ja kovakuoriaisia on vähemmän.

Ei siis ihme, että spontaanin ja huolettoman kirmaamisen iloa on vaikea löytää.

Voisihan sitä toki perustaa oman pihaniityn. Siinä tai ainakin sen ympärillä kirmatessa saisi samalla kokea ylpeyttä omasta kädenjäljestä ja luontoteosta. Onhan neljäsosa Suomen uhanalaisista eliölajeista ketojen ja niittyjen lajeja.

Punkkisyynikin on loppujen lopuksi helppo ja nopea tehdä. Ihoon tarttuneet kutsumattomat vieraat saa poistettua punkkipinsetein silmänräpäyksessä.

Lähteet: THL, Punkkiklinikka, Luonnonsuojeluliitto.