Sanna kuvaa sademetsän pienimpiä: Katso satumaisen kauniit otokset sammakoista ja linnuista

Valokuvaaja Sanna Kannisto haluaa ottaa muotokuvia kaikkein vähäpätöisimmistä luontokappaleista. Kuvat sammakoista, lepakoista ja linnuista herättelevät kiinnostusta uhanalaista luontoa kohtaan.

Kolibrin lämmin keho ja kiivas sydämen syke tuntuvat valokuvataiteilija Sanna Kanniston kämmentä vasten. Lintu kurkistaa kangaspussista ja tarkkailee kenttästudiota, suuren laatikon kokoista tilaa, johon Sanna on asettanut valmiiksi oksia ja kukkia linnun kuvaamista varten.

Lue myös: Sudenkorennot ovat hyönteismaailman kaunottaria: katso upeat kuvat!

Lepakko lentää yöllä kukkiin

Lepakko sademetsässä.

Costaricalaisen sademetsän ilma on kuuma ja kostea jo varhain aamulla. Hyönteismyrkky hiostaa käsivarsia, ja pusero tarttuu selkään.

Kolibri lennähtää oksalle ja katselee Sannaa, joka istuu hiljaa studion ulkopuolella ja tarkkailee. Kamera on asetettu paikoilleen, mutta Sanna antaa linnun tutustua ensin ympäristöönsä.

Tämä on ollut Sannan työtapa yli 20 vuotta, kuvaa hän sitten sademetsien lintuja, sammakoita ja lepakoita tai suomalaisia pikkulintuja.

”Aluksi vain havainnoin eläintä. Vasta kun näen, että se voi hyvin, liikkuu ja on utelias, alan kuvata. Muuten päästän sen heti vapaaksi.”

Lapsuudenperhe ei matkustellut

Luonto on aina antanut Sannalle inspiraatiota. Lapsena hänen perheensä ei matkustellut, mutta lomat vietettiin suvun mökillä Kanta-Hämeessä. Lapset saivat rellestää siellä vapaasti.

”Luonnossa olemiseen liittyy edelleen vapauden tunne.”

Lähietäisyydeltä muotokuvia

Sademetsiin Sanna tutustui vuonna 1997, kun hän lähti Peruun tekemään opintoihinsa liittyvää tutkimusprojektia. Sannaa kiinnosti sademetsien monimuotoisuus.

Mökillä Hämeessä Sanna otti mustavalkokuvia rupisammakoista ja innostui siitä, miltä ne näyttivät lähikuvissa. Hän päätti tehdä muotokuvia sademetsien pienimmistä ja vähäpätöisimmistä eläimistä.

”Valaistus ja valkoinen tausta nostavat kuvattavan kohteen erityiseksi.”

Kuvauksia varten hän rakensi kenttästudion, jota on helppo kantaa mukana ja jossa pääsee lähelle eläintä.

”Olen aina ajatellut, että kaikki pitää saada lähelle ja pitää saada koskea.”

Matkalle hän pääsi Turun yliopiston Amazon-projektin biologien kanssa. Kaksi viimeistä päivää matkasta tehtiin jokea pitkin veneellä.

”Ensimmäinen kerta sademetsässä on ikimuistoinen. Metsä on kuuma, kostea ja tulee niin iholle, että tuntuu kuin astuisi sen sisälle.”

Lue myös: Fasaani on helppo bongata – lue faktat eksoottisesta linnusta!

Sanna Kannisto yöllä hyönteisten valoansalla.

Eläinten lisäksi Sanna on kuvannut myös työtään. Tässä hän on yöllä hyönteisten valoansalla.

Ihmisen tapa nähdä kolibri

Kolibri istuu oksalla ja nousee välillä ilmaan. Sanna seuraa jännittyneenä, uskaltaako se lentää hunajavettä sisältävälle juottolaitteelle, jolloin nopean linnun kuvaaminen on mahdollista.

Sanna ujuttaa pitkän oksan studion sivuverhon alta. Kolibri hyppää oksalle ja antaa Sannan ohjata itsensä juottolaitteelle.

Tämä on yksi kikoista, jotka Sanna on oppinut biologeilta, joiden kanssa hän kuvausmatkoillaan työskentelee.

”Tutkijoilta saa paljon neuvoja. Heidän kanssaan pääsin esimerkiksi yöllä kuvaamaan lepakoita tutkijoiden käyttämissä lentoteltoissa.”

Suurimman osan yhteensä kahdesta vuodesta, jotka Sanna on viettänyt Perun ja Costa Rican sademetsissä, hän on työskennellyt tutkimusasemilla. Niillä hän on verrannut tieteen ja taiteen tapaa lähestyä luontoa.

”Valokuvat eivät kerro luonnosta tai eläimistä biologisina kappaleina, vaan ihmisen tavasta nähdä ne. Molemmilla voi vaikuttaa ihmisiin. Valokuva voi herättää ihmisten mielenkiinnon uhanalaista luontoa kohtaan.”

Pyrstötiaisia puun oksilla

Pyrstötiaiset ovat kuvaustilanteessa Sannan mukaan uteliaita.

Kadonneet lasisammakot

Taskulampun valokeila näyttää tietä merkityllä polulla. Välillä valossa vilahtaa käärme tai yöperhonen. Äänten pauhu kertoo, että metsä on täynnä muutakin elämää. Kaskaat sirittävät, sammakot kurnuttavat ja puiden oksilla kiipeilevät eläimet rapistelevat lehtiä ja tiputtelevat hedelmiä.

Kun Sanna kävi viime vuonna Costa Ricassa, hän vei avustajansa yökävelylle, koska halusi näyttää läpikuultavat pikkuiset lasisammakot, joihin oli itse ihastunut ensimmäisillä matkoillaan. Sammakoita ei löytynyt mistään, ja tutkimusasemalla olleiden mukaan edes sammakkotutkijat eivät olleet löytäneet niitä.

”On järkyttävää huomata, miten jotain eläimiä tai kasveja ei enää olekaan. Se herättää voimattomuuden tunteen, mutta saa toisaalta jatkamaan työtä.”

Sanna luettelee lukuja hyönteisten ja lintujen määrän vähenemisestä. Esimerkiksi kultasirkun hän kävi kuvaamassa Baikalilla, sillä Suomessa sitä ei ole nähty yli kymmeneen vuoteen. Linnusta on tullut uhanalainen, koska sitä pyydystetään ruoaksi sen talvehtimisalueilla Kiinassa.

Hömötiainen taas kärsii monien muiden lajien tapaan vanhojen metsien katoamisesta.

Näitä asioita Sanna on pohtinut myös samoillessaan Hämeen metsissä. Lapsuuden lähimetsät tuntuvat nykyisin liian hoidetuilta. Siksi hän lähtee mökiltä jollekin suojellulle metsäalueelle, esimerkiksi Saloistenjärven ja Kyynäräjärven maisemiin.

”Talousmetsät ovat liian puleerattuja ja tyhjiä. Nautin erämaista ja ryteiköistä, missä kaikki saa rehottaa.”

Sammakko oksalla

Punasilmäinen puusammakko päätyi Sanna Kanniston Sammakkotutkimuksia-kuvasarjaan.

Pyrstötiaisen luomiväri

Viiden viime vuoden aikana, kun Sannan lapset ovat olleet pieniä, hän on koonnut kenttästudionsa Hangon Tulliniemelle Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen Tringan lintuasemalle.

Meri, horisontissa viipyvät auringonlaskut, valo, kalliot ja käkkäräiset männyt tekevät Hangosta aivan erilaisen kuin ne metsäiset paikat, joissa Sanna on aiemmin viettänyt aikaansa.

”Vaikka viima puree poskia, tunnelma lintuasemalla on yhtä innostunut kuin sademetsien tutkimusasemilla.”

Sademetsissä työskennellessään Sanna piti suomalaisia eläimiä tylsinä. Kun Suomen käärmeet tai sammakot voi laskea yhden käden sormilla, Costa Ricassa molempia on lähes kolmesataa.

”Suomalaiset linnut ovat kuitenkin uskomattoman monipuolinen joukko, ja monissa on hurjan hienoja yksityiskohtia. Esimerkiksi pyrstötiaisella on pitkä pyrstö, papukaijamainen nokka ja silmissä keltaista luomiväriä.”

Vaivihkaa Sannasta on tullut myös lintubongari. Hän ei ehdi kilpailla sillä, onko nähnyt jonkin linnun ensimmäisenä. Sen sijaan hän havainnoi luonnossa ollessaan ja innostuu siitä, että tunnistaa vaikkapa punatulkun äänestä, vaikka ei näkisi sitä. Luonnon tuntemus on tuonut uusia asioita aistien ulottuville.

”Sademetsässä tiedon merkitys tulee vielä selvemmin esiin. Jos ei tiedä, että sammakot tai liskot lepäävät päivällä lehtien alapinnoilla, niitä ei näe lainkaan.”

Ihmetyksen aihe

Sanna vetää studion takaseinän tarranauhat auki. Kolibri katselee ympärilleen ja lentää sitten sademetsään.

”Vapauttaminen on hauska hetki. Kun lintu yhtäkkiä huomaa, että oho, tuosta pääsee lentämään pois.”

Kuvissa kolibrin yksityiskohdat erottuvat hyvin. Vain harvassa kuvassa Sanna on onnistunut vangitsemaan nopealiikkeisen linnun kokonaan.

Juuri sellaisena, hallitsemattomana, salaperäisenä ihmetyksen aiheena Sanna haluaa luonnon pysyvänkin. Häntä kiehtoo se, että vaikka luonnosta tiedetään koko ajan lisää, esiin nousee jatkuvasti uusia kysymyksiä.

”Monimuotoinen luonto ikään kuin pilkkaa lähestyjäänsä.”

Keskustelu

Kommentoi juttua: Sanna kuvaa sademetsän pienimpiä: Katso satumaisen kauniit otokset sammakoista ja linnuista

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X