Korpi, räme vai neva? Pieni opas suotyyppien tunnistukseen

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Suot ovat osa suomalaista sielunmaisemaa, mutta tiesitkö, että eri suotyyppejä on Suomessa kymmeniä?

Tuoksuuko nenässäsi suopursu, uppoavatko kengät märkään mättääseen? Taidat olla suolla, Suomen monimuotoisimman ekosysteemin äärellä. Tuhansien järvien maa on samalla yksi maailman soisimmista maista, ja eri suotyypit ovat aikoinaan peittäneet jopa noin kolmanneksen Suomen maa-alasta.

Lue myös Seura.fi: Ojittamaton keidassuo on Etelä-Pohjanmaalla harvinainen näky – Saara Reini pelasti suon ja nimesi sen Utusuoksi

Maallikko mieltää kaikki suot upottaviksi suopursukeitaiksi. Suomessa eri suotyyppejä voidaan kuitenkin erottaa useita kymmeniä. Karkeasti jaoteltuna suot voidaan luokitella neljään päätyyppiin, joita ovat puustoiset rämeet ja korvet sekä avoimet nevat ja letot. Joskus päätyyppeihin luetaan myös luhdat ja lähteiköt.

Mistä eri suotyypit erottaa toisistaan? Aloitteleva suotutkija voi ottaa avuksi pienen tunnistusoppaamme mättäälle mukaan.

Suotyypit x 6: Näin erotat rämeet korvista ja nevat letoista

Suomalaiset ovat aitoa suokansaa, kasvitieteen professori Jouko Rikkinen kertoo.

”Monelle meistä suot ovat ihan yhtä tärkeä osa suomalaista luonnonmaisemaa kuin metsät, harjut ja järvenselät. Varsinkin hilla-aikaan soilla riittää kulkijaa, mutta jängälle kannattaa sännätä muinakin vuodenaikoina. Maisemat ja tuoksut kyllä palkitsevat. Ja ne ihanat suokasvit, esimerkiksi suopursu, suokukka ja raate, eihän moisia kaunottaria tapaa edes tropiikissa!” Rikkinen sanoo.

Soiden luokittelu perustuu pääasiassa niiden kasvilajistoon, mutta myös esimerkiksi suoveden alkuperällä ja ojituksella on merkityksensä. Rikkinen paljastaa uutuusteoksessaan Suot Suomen luonnossa (2021, Otava), miten eri suotyypit eroavat toisistaan.

1. Rämeet – mäntyjä ja rämevarpuja

Suotyypit: rämeet

Kuva: Jouko Rikkinen

Rämeet ovat puustoisia, pääosin mätäspintaisia, usein paksuturpeisia ja karuja soita. Ne ovat syntyneet karun kangasmaan soistuessa tai rehevämmistä suotyypeistä turvekerroksen paksuuntumisen seurauksena. Monet rämeet muuttuvat aikanaan avosoiksi.

Rämeen tunnusmerkkejä:

  • Pääpuulaji on lähes aina mänty. Pohjois-­Suomen rämeillä mäntyjen seurassa voi kasvaa myös kuusia ja harvemmin hieskoivua. Puusto on yleensä harvaa.
  • Pohjakerros on usein lähes yhtenäisen rahkasammalmaton peitossa. Valtalaji vaihtelee kuitenkin kasvupaikan mukaan. Ominaisia kenttäkerroksen kasveja ovat erityisesti rämevarvut, kuten suopursu.
  • Luonnontilaisten ja ojitettujen rämeiden mättäiltä voi löytää mustikkaa, puolukkaa, variksenmarjaa, juolukkaa ja hillaa.
  • Onnekas löytää rämeiltä kangasrouskuja ja muita kuivahkoissa kangasmetsissä viihtyviä ruokasieniä.

Lue myös: Kuinka hyvin tunnistat Suomen luonnossa kasvavat marjat? Tee 10 kysymyksen testi

2. Korvet – korpikuusien kuiskintaa

Suotyypit: korvet

Kuva: Jouko Rikkinen

Korvet ovat tavallisesti kuusivaltaisia soita. Niitä on erityisesti metsämaaston notkelmissa, pienvesien varsilla ja avosoiden laidoilla. Korpien kasvillisuus on hyvin monimuotoista.

Korven tunnusmerkkejä: 

  • Pääpuulaji on tavallisesti kuusi. Sekapuuna voi kasvaa hieskoivua, rauduskoivua, haapaa, raitaa ja pihlajaa. Hyvin menestyviä pensaslajeja ovat erityisesti tuomi, korpipaatsama, mustaherukka, punaherukka ja useat pajulajit.
  • Mättäiden päämarja on Etelä-­Suomessa mustikka, Pohjois-­Suomessa myös juolukka ja hilla.
  • Sienilajisto on rikas ja monipuolinen. Etsi erityisesti sikurirouskuja, keltahaperoita, valkealehmäntatteja, suppilovahveroita ja kosteikkovahveroita.
  • Korvet saavat usein vettä pintavaluntana ympäröiviltä kivennäismailta.

Lue myös: Sienten tunnistus haltuun: Näitä sieniä et halua sekoittaa keskenään! Testaa, erotatko sienten näköislajit toisistaan

3. Nevat – avointa maisemaa ja kahlaajia

Nevat

Kuva: Jouko Rikkinen

Nevat ovat suhteellisen karuja ja toisinaan hyvinkin märkiä avosoita.

Nevan tunnusmerkkejä:

  • Nevat ovat pääosin puuttomia avosoita. Tyypilliset nevakasvit viihtyvät erityisesti märkien avosoiden välipinnoilla ja painanteissa. Karuimpien nevojen kasvilajisto on hyvin niukka.
  • Kenttäkerrosta hallitsevat sarat ja ruohot, varpuja on yleensä vähän. Nevalajeja ovat esimerkiksi pullosara, jouhisara, mutasara ja leväkkö.
  • Suon pinta on usein kokonaan rahkasammalten tai sirppisammalten peitossa, mutta etenkin märissä painanteissa voi olla myös paljasta turvetta tai mutaa.
  • Etenkin Pohjois-Suomen nevoilla voi kasvaa runsaasti hillaa. Myös karpalot viihtyvät nevoilla.
  • Nevoilla katse kannattaa kääntää myös eläimiin. Etenkin Pohjois-Suomessa linnusto on runsas.

4. Letot – reheviä ja uhanalaisia

Suotyypit: letot

Kuva: Jouko Rikkinen

Letot ovat avoimia tai vähäpuustoisia, suhteellisen runsasravinteisia avosoita. Niitä löytyy etenkin kalkkiseuduilta ja harjumuodostumien reuna-alueilta. Letot ovat yleisempiä pohjoisessa kuin Etelä-Suomessa.

Leton tunnusmerkkejä: 

  • Letto voi olla joko avosuo tai osittain puustoinen.
  • Kasvilajistoon kuuluu monia vaateliaita ruoho- ja sammallajeja. Etsi esimerkiksi mähkää, mesiangervoa, kämmeköitä, lettovillaa ja rahkasammallajeja.
  • Kasvillisuus on usein mosaiikkimaista ja muodostaa monipuolisia sekatyyppejä rämeiden ja korpien kanssa. Osa lettojen kasvilajeista on uhanalaisia.
  • Luonnontilaisia lettoja on Etelä-Suomessa enää hyvin vähän, sillä valtaosa on raivattu pelloiksi tai ojitettu.

Lue myös: Salaperäiset sammalet kukoistivat jo dinosaurusten aikaan – lue kiehtova luontotarina

5. Luhdat – vesistöjen naapurit

Luhdat

Kuva: Jouko Rikkinen

Luhdat sijaitsevat aina vesistön vaikutuspiirissä, esimerkiksi järvenrannoilla ja jokien varsilla. Esimerkiksi kevättulvien aikaan suon pinta voi olla pitkään veden vallassa.

Luhdan tunnusmerkkejä: 

  • Luhdat ovat usein reheviä ja kasvilajistoltaan monipuolisia. Käytännössä luhtasoiden kasvillisuuden ja rantakasvillisuuden välinen raja on hyvin liukuva.
  • Kenttäkerros on usein rehevä ja monilajinen. Sammalten hallitsema pohjakerros voi olla aukkoinen tai puuttua lähes kokonaan. Märillä paikoilla viihtyvät esimerkiksi kurjenjalka, ranta­-alpi, järvikorte, harmaasara, korpikastikka, vehka, luhtavilla ja rentukka.
  • Luhdat voi luokitella metsä-, pensaikko­ ja avoluhdiksi kasvillisuuden mukaan. Puustoisten luhtien pääpuulaji on tavallisesti tervaleppä, harmaaleppä tai hieskoivu. Pensaikkoluhdissa viihtyvät pajut, avoluhdilla osmankäämi, järviruoko ja kaislat.
  • Luhdat tarjoavat kodin monille lintulajeille.

Lue myös: Kuinka hyvin tunnet linnut? Testaa 10 kysymyksellä!

6. Lähteiköt – pulppuavia lähteitä

Kuninkaanlähde

Kuninkaanlähde on suosittu matkakohde. Kuva: Lehtikuva

Lähteet, lähteiköt ja tihkupinnat ovat yleensä pienialaisia, ja sijaitsevat tyypillisesti vaaran tai harjun alarinteillä. Niitä voi esiintyä myös soilla.

Lähteikön tunnusmerkkejä: 

  • Lähteen kohdalla maaperässä tai turvekerroksessa virtaava pohjavesi pääsee pulppuamaan pintaan. Lähteikkö on useasta eri lähteestä muodostunut laajempi kokonaisuus.
  • Maakerrosten läpi suodattunut vesi on puhdasta, kirkasta ja ympäri vuoden viileää.
  • Sammallajisto on omaleimaista. Lähteikössä viihtyvät erityisesti lähdesammalet, hetehiirensammal, hetevarstasammal ja rassisammal. Pensaskerros voi olla hyvinkin runsas.

Muut lähteet: MetsäVerkon suotyyppi-sivusto, Biopopin materiaalipankki, Ympäristöhallinto, Suoseura

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Korpi, räme vai neva? Pieni opas suotyyppien tunnistukseen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X