Ihmiset Tilaajille

Maria Sid ajatteli, ettei ikinä puhu ensimmäisen avioliittonsa väkivallasta: ”Häpeä on niin suuri”

Kun Maria Sid lähti väkivaltaisesta nuoruudenliitostaan, hän jätti taakseen kaiken, mikä muistutti vaikeasta ajasta, myös ystävät. Kesti 25 vuotta ennen kuin hän lakkasi vaikenemasta.

Täytin toukokuussa viisikymmentä vuotta. Olin silloin perheen kanssa Tukholmassa Millesgårdenin taidemuseossa. Halusin hengenravintoa sielulleni. En juhlinut nelikymppisiänikään. Arki on niin kiireistä.

Olen hankkinut kahdeksan samanlaista paitaa ja neljät housut. Ne auttavat siinä, että ei tarvitse ajatella turhia asioita, vaan voi rauhassa keskittyä olennaiseen.

Lue myös: Tuula-Maria muisti raiskauksensa vasta aikuisena: ”Näin minulle kävi”

Lapsuudenhaave

Tiesin jo pienenä, että haluan ohjaajaksi. Mutta päätin ensin opiskella näyttelijäksi. Lapsena olin toisaalta ujo ja omissa mielikuvitusmaailmoissani, toisaalta vedin teatteri­kerhoa.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.