Ihmiset

”Naiset vain paranevat ikääntyessään”, sanoo muotikuvaaja Marica Rosengård

Muotikuvaaja Marica Rosengård on tehnyt elämässään rohkeita päätöksiä. Hän ei odota rauhallisia eläkepäiviä, vaan tekee uusia, jännittäviä suunnitelmia.

Marica Rosengård on juuri tehnyt aamiaista: kahden munan juusto-omeletti, puolikas avokadoa, mausteeksi mustapippuria ja vain ripaus suolaa, mieluummin vaikka sitruunaa.

Hän on syönyt myös omenan, juonut lasillisen huoneenlämpöistä vettä, kahvia ja veriappelsiinimehuun sekoittamansa voimajuoman. Siinä on ollut kollageenijauhetta, mehiläisten siitepölyrakeita, luonnon rikkiä sisältävää MSM-jauhetta ja loraus hyvää oliiviöljyä.

Aamiaista täydentämään Marica nappaa vielä omega3- ja B12-pillerit sekä tipan siiliorakasuutetta. Ruokailu päättyy xylitol-purutablettiin.

”Syöminen on yliarvostettua”, hän sanoo nauraen mutta myöntää antaneensa viime aikoina periksi.

Elimistöstä on viimeistään ”tässä iässä” pidettävä huolta. Siihen kuuluu myös lounaan syöminen.

”Käyn lohikeitolla läheisessä kahvilassa tai teen kaali- tai makaronilaatikkoa, joita syön monta päivää.”

Pienen inttämisenkään jälkeen Marica ei halua kertoa tarkkaa ikäänsä, sillä hänestä numerot määrittävät ihmisiä liikaa.

”Eikö voida sanoa vain vanha, kypsä tai vaikka aikuinen plus. Minua saa sanoa vanhaksi, mutta numeroista en pidä.”

”Muoti on hauskaa”, Marica Rosengård sanoo. ”Se on pinnallista mutta myös syvällistä. Se peilaa omaa aikaansa.” Näyttävä jakku on kirpputorilta Tukholmasta.
”Muoti on hauskaa”, Marica Rosengård sanoo. ”Se on pinnallista mutta myös syvällistä. Se peilaa omaa aikaansa.” Näyttävä jakku on kirpputorilta Tukholmasta. © Liisa Valonen

Rouvana Lontoossa

Muistikuva vuodelta 1993: Helsingin keskustassa on galleriajuhlat. Ulkomaillakin menestyneenä mallina tunnetulla Maricalla on tummansininen, avonainen iltapuku. Hän on hyvin kaunis, hymyilevä ja raskaana. Vierellä seisoo puoliso Kim Weckström, markkinointialan guru ja it-kehittäjä.

Trendikäs pari odotti tuolloin esikoistaan. Muotilehti esitteli heidän kotinsa Katajanokalla. Marica oli tehnyt remonttia ”tunteella”, niin kuin hän nyt sanoo. Vanhoja tapetteja revittiin osin alas ja seiniä maalattiin uudelleen. Ikkunoissa oli vuorilliset, raskaat samettiverhot. Tyyli oli kuin boheemisti rapistuneessa linnassa.

”Anoppini oli kauhuissaan, sillä verhot maksoivat maltaita”, Marica pudistelee päätään.

Muutaman vuoden sisällä pariskunta muutti Kimin työn takia Lontooseen. Heillä oli pieni tytär, Alina, ja Lontoossa syntyi poika Amos.

Marica ja Amos, joka nykyisin on 23-vuotias opiskelija.
Marica Rosengård ja poika Amos, joka nykyisin on 23-vuotias opiskelija. © Paula Kukkonen

Mallivuosinaan Marica oli kiertänyt maailmaa, oppinut olemaan missä vain ja kaikenlaisessa seurassa. Lontoossa hän viihtyi hyvin. Hän piti brittiläisyydestä ja brittien ”salakielestä”. Hänestä oli hauska seurata ja oppia tunnistamaan, miten jo ote teekupista voi kertoa, millainen on ihmisen tausta.

”Suomenruotsalaisena tunnen itseni joskus väliinputoajaksi sekä Suomessa että Ruotsissa. Lontooseen solahdin hyvin.”

Lontoossa meni viisi vuotta. Marica olisi halunnut jäädä kaupunkiin, mutta avioliitto hajosi, ja entinen puoliso tahtoi palata Suomeen.

”En voinut jäädä sinne yksin, eikä minulla olisi ollut varaa elättää lapsia siellä kanssani.”

Ennen kuolinsiivousta

Lontoosta paluusta on nyt noin kaksikymmentä vuotta. Marica kokkailee superaamiaistaan Etelä-Helsingissä studiossaan, jonka hän on kunnostanut vanhaan autotalliin kerrostalon sisäpihalle. Seinän takana on hänen kotinsa.

”Kymmenen vuotta hain lupaa, että sain rakentaa tähän myös asunnon.”

Nyt koti ja studio ovat niin mielenkiintoinen kokonaisuus, että ovella olisi jono, jos Marica myisi tänne lippuja. Tyyli on jälleen boheemi. Kaikkialla on tavaraa, jota on pakko pysähtyä katsomaan ja hypistelemään: kirjoja, valokuvia, kauniita huonekaluja, peilejä, mattoja, valaisimia, vaatteita, astioita…

Marica huokaa, että hänen täytyy aloittaa kuolinsiivous ennen kuin lapset ryhtyvät heittämään tavaraa pois. He karsisivat kuitenkin liian kovalla kädellä.

”Tavarakokoelmani näyttää järjettömältä mutta ei ole sitä. Saan jatkuvasti uusia ideoita. Tavarat ovat muistiinpanojani.”

Isä, äiti ja pikkusisko Ulf-veljen ikuistamina 1960–1970-lukujen vaihteessa.
Isä, äiti ja pikkusisko Ulf-veljen ikuistamina 1960–1970-lukujen vaihteessa. © Marica Rosengårdin kotialbumi

Oma lehmä mummolassa

Marican tarina alkaa ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, Pietarsaaresta.

”Lapsuus pikkukaupungissa oli tosi kiva. Vietin paljon aikaa myös mummon hoivissa maalla.”

Yhä vielä Marica kulkee muistoissaan isovanhempiensa talon läpi. Hän näkee mummon savikupit, joissa valmistui viiliä, ja tämän leipomat ruisleivät vartaissa.

”Eteisessä oli viileä kaappi, jossa mummo jäähdytti minulle ’jäätelöä’. Se oli kermavaahtoa ja hilloa, jota lusikoidessa rasva jäi kiinni kitalakeen.”

Vintillä säilytettiin vanhoja vaatteita. Marica tykkäsi pukeutua niihin ja kokeilla erilaisia rooleja.

”Maalla minulla oli myös oma pieni lehmä. Sen nimi oli Rika.”

Marican äiti oli tupakkatehtaalla töissä, kunnes 39-vuotiaana kouluttautui apuhoitajaksi ja sai työpaikan sairaalasta.

”Vanhemmilleni pukeutuminen oli tärkeää. Äiti oli nuorena kuin Jacqueline Kennedy.”

Lue myös: Jackie Kennedy, Brigitte Bardot… Kohukaunottaret ovat muovanneet naisten hattumuotia, ja onpa lierillä keikkunut täytettyjä jyrsijöitäkin

Marica ompeli paljon ja teki vaatteita jopa kavereille.

”Teini-iässä minulla oli Reiman keltainen enstex-kankainen maksitakki, jonka helmassa oli tekokarvareunus.”

Marican äiti ei halunnut maalle asumaan, vaan käski isän Vaasaan rakennusmestarikouluun. Isästä tuli rakennusalan yrittäjä, jonka menestyksen mukaan perhe muutti ympäri Pietarsaarta.

”Isä rakensi meille omakotitalon, kun meni hyvin. Talo myytiin, kun meni huonommin. Kohta rakennettiin toinen talo. Ehkä siitä johtuu jonkinlainen juurettomuuteni. Olen usein on the edge.”

Isoveljen kamera

Marica käyttää paljon ruotsin- ja englanninkielisiä ilmauksia. Suomen hän oppi vasta tultuaan ylioppilaana Helsinkiin.

”Pyrin teatterikouluun. Onneksi en päässyt. Olisin mahdoton ohjattava, haluan ohjata itse.”

Helsingistä Marica oli valmis jatkamaan Tukholmaan. Hän yritti ruotsalaisten mallitoimistojen listoille, mutta ei päässyt.

Mallin ura alkoi Kummitäti-toimistossa Suomessa samoihin aikoihin kuin journalismin opinnot Svenska social- och kommunalhögskolanissa.

Sen ajan malliksi Marica oli jo vanha, 23-vuotias, kun hän sai kutsun Pariisiin. Opinnot jäivät.

Tämä on Marican lempikuvia itsestään. Sen otti tuntematon kuvaaja, kun Marica oli juuri aloittanut mallina Pariisissa.
Tämä on Marican lempikuvia itsestään. Sen otti tuntematon kuvaaja, kun Marica oli juuri aloittanut mallina Pariisissa. © Marica Rosengårdin kotialbumi

”Tein ulkomailla töitä ihan kivasti. Totta kai olisin halunnut työskennellä Voguelle tai Ellelle, mutta niihin en koskaan päässyt. Silti töitä riitti. Asuin vuoroin Pariisissa, Milanossa, Tokiossa, Lontoossa ja Ateenassa. Hampurissakin olin jonkin aikaa.”

Ulkomailla ammattitaito myös kasvoi. Kun Marica 1990-luvun alussa palasi kotimaahan, hänestä tuli Suomen työllistetyimpiä malleja. Eräs tavaratalo maksoi kuukausittain siitä, ettei hän tehnyt muiden tavaratalojen mainoskuvauksia.

Valokuvausta Marica alkoi harrastaa jo koululaisena isoveljeltä lainatulla kameralla. Mallivuosina hän kuvasi mallikavereitaan, jotka liittivät kuvat esittelykansioihinsa.

Ensimmäisen keikkansa valokuvaajana Marica teki City-lehdelle 1980-luvun puolivälin jälkeen.

”Moitin päätoimittaja Kari Kivelälle lehden muotijuttuja. Hän sanoi, että tee itse parempi.”

Marica oli juuri lähdössä ystävänsä, valokuvamalli Maarit Oravalan kanssa lomalle New Yorkiin. Juttu tehtiin siellä.

Muodin kuvaamisesta tuli Marican erikoisala. Siihen loppuivat myös lomamatkat. Seuraavilla matkoillaan yrittäjä on tehnyt aina myös töitä.

Lue myös Anna.fi: Minna on aina ollut intohimoinen pukeutuja – voiko vaatteilla enää leikitellä, kun on yli 60 eikä haluaisi ostaa mitään?

Kebabia kulmakuppilassa

Äitinä Marica kuvaa itseään pohjalaiseksi emännäksi.

”Olen ollut jämpti ja tiukka. Olen ollut myös tiikeriäiti, joka on puolustanut lapsiaan ja vaatinut, että he saavat sen, mikä heille kuuluu.”

Tytär Alina sanoo, ettei olisi ikinä uskaltanut ottaa vaikka tatuointia kertomatta siitä ensin äidilleen. Hän tunsi äitinsä tyylin ja mielipiteen. Marica pehmentää, että mielipide on loiventunut, mutta hän tunnistaa ajatuksen.

Arki lasten kanssa ei silti ollut aina kovin jämptiä.

”Freelancerilla ei ole rutiineja. Jokainen päivä oli erilainen. Lasten kanssa se oli haastavaa.”

Jossakin vaiheessa Amos valitti, miksei heillä ole samanlaista kuin kavereilla, joilla oli kotona valkoiset sohvat ja ruokapöydän ympärillä keskenään samanlaiset tuolit. Amoksen mielestä äiti oli hulivili.

”Eräällä äidillä oli jopa aina samanlaisia jogurtteja rivi jääkaapissa. Meillä oli kebab ja ranskalaiset kulmakuppilassa. Lähetin Amoksen sinne syömään, kun en ehtinyt tehdä ruokaa. Lihassa oli varmasti kasvuhormoneja, koska hän on nyt melkein kaksimetrinen.”

Marica uskaltaa vitsailla, sillä suhde lapsiin on nykyisin mutkaton ja rakastava. Alina asuu Tukholmassa, Amos opiskelee Turussa.

”Lapset todella sanovat, että olen ollut heille paras äiti – nyt liikutun.”

Marica ja esikoistytär Alina Los Angelesissa vuonna 2016.
Marica ja esikoistytär Alina Los Angelesissa vuonna 2016. © Marica Rosengårdin kotialbumi

Suomenruotsalaisena Marica tuntee olevansa ennen kaikkea suomenruotsalainen Pohjanmaalta.

”Siellä suomenruotsalaisuus on jopa syvempää kuin Helsingissä. Pietarsaarelaisille kotikaupunki on sivistyksen kehto ja portti maailmalle. Toisaalta se on kuin Strömsö, jossa ihmiset pitävät yhtä. Kaikki tapaavat samoissa yhdistyksissä ja laulukuoroissa.”

Helsingissä Marica koki ensimmäisen kerran, että suomenruotsalaisuus oli kultainen häkki.

”Ihmiset ajattelivat, että olin bättre folk. Se tuntui kummalliselta.”

Nykyisin Marica tekee paljon töitä myös Ruotsissa.

”Tukholmassa on jatkuvasti mahdollisuuksia uudenlaiseen tekemiseen. Voin uusiutua siellä itsekin.”

Naiset vain paranevat

Kun lapsilla on ollut vaikeaa, Marica on sanonut heille, että stay on the bus. Se on hänenkin voimalauseensa, pysy kyydissä!

”Minulla on kyky nousta huolten yläpuolelle paitsi, jos kyse on lapsista. Oman elämäni ratkaisuissa olen optimistinen ja teen helposti jopa tyhmänrohkeita päätöksiä. Pakon edessä sisuunnun. Sitkeydellä olen selvinnyt taloudellisestikin vaikeista ajoista.”

Eläkevuosista Marica ei unelmoi. Hän on maksanut yrittäjän eläkemaksuja aina vain minimin eikä hän halua kiinnostua kuusikymppisten paineista.

”Haluan keksiä uusia ideoita sen sijaan, että laskisin päiviä eläkkeen alkuun, haaveilisin lapsenlapsista tai valittaisin kremppojani.”

Uusin idea on oma talo Italiassa. Se voisi olla jossain pienessä, ei niin turistien suosimassa kaupungissa.

”En koskaan vuokraa mitään. Haluan omistaa. Se on eläkesuunnitelmani.”

Vauhtia unelmalleen Marica saa Facebook-ryhmästä, joka on täynnä aktiivisia, Italiaan jo asettuneita tai sieltä kotia etsiviä naisia ympäri maailman.

”Naiset näyttävät vain paranevan ikääntyessään. Heistä tulee viisaita ja entistä mukavampia. He ovat positiivisia, uteliaita ja valmiita aloittamaan uusia juttuja. Yleensäkin naiset vaikuttavat paljon aktiivisemmilta, jopa rohkeammilta kuin ikäisensä miehet.”

Kollageenijauhe ja voimajuoma kielivät, että Maricakin miettii vanhenemista. Takataskussaan hänellä on vinkki jokaiselle, joka kauhistelee ryppyjä: hyvä, katsojalle edulliseen valoon asetettu peili.

”Peilin ei kannata antaa muokata minäkuvaa, vaan sitä pitää auttaa peilaamaan sinut mahdollisimman kauniina. Vain kauniin kuvan kanssa kannattaa lähteä päivään.”

Samaan ajatukseen perustuu muotokuvaus.

”Huono valokuva on kuin vanhemman ikävä kommentti lapsen ulkonäöstä. Hyvä kuva on ihana kehu, joka kantaa kauan.”

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 13/2024.

Kommentoi

Kommentoi juttua: ”Naiset vain paranevat ikääntyessään”, sanoo muotikuvaaja Marica Rosengård

Sinun täytyy kommentoidaksesi.