Ainola oli Jean Sibeliuksen ja Ainon rakas koti

Aino Sibelius oli uskomattoman sitkeä nainen, joka rakasti miestään ja tämän taidetta. Järvenpäässä sijaitseva Ainola oli suurperheen koti, jossa oltiin hiirenhiljaa, kun isä sävelsi.

Aino Sibelius kulkee puutarhassa vaaleassa hellehatussaan ja tutkii, joko tomaatit ovat kypsyneet. Ainolan keittiössä hän keskustelee apulaistensa Aino Karin ja Helmi Vainikaisen kanssa päivällisestä. Valmistettaisiinko kuharullia sienimuhennoksen kera vai läskisoosia? Lempipaikassaan, kirjastohuoneen nojatuolissa, hän laskee kädet syliinsä ja uppoutuu kuuntelemaan miehensä musiikkia.

Illalla hän nousee portaat yläkertaan, makuuhuoneeseen, istahtaa kampauspöytänsä ääreen ja harjaa valkoiset hiuksensa auki. Jos Jean on matkoilla, Aino saa tältä puhelun sängyn vieressä olevaan puhelimeen. Aino kaipaa kovasti puolisoaan, kun tämä on poissa Ainolasta.

Aino Sibeliuksen kampauspöytä

Valkoinen talo seisoo metsäisessä rinteessä Kielomäessä. Parhaat puolensa Tuusulanjärvelle päin antava Ainola on Sibeliuksen ystävän, arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema. Säveltäjä olisi halunnut paikan Tuusulanjärven rannasta kuten taiteilijatoverinsa, mutta tontin omistavan kartanon emäntä oli raittiusihminen, eikä halunnut myydä Sibeliukselle. Säveltäjän juomatavat olivat paljastuneet hänelle Symposion-maalauksen myötä.

On helppo kuvitella Ainolan emäntä toimissaan talossa, joka valmistui vuonna 1904. Jean (1865– 1957) ja Aino (1871–1969) Sibeliuksen sekä tytärten Evan, Ruthin, Katarinan, Margaretan ja Heidin koti on säilytetty asussa, jossa se oli 1950-luvun alussa Jeanin eli Jannen ja Ainon vielä eläessä. Astiat ovat kaapeissa, mehupullot kellarissa, jäätelökone hyllyllään, kirjat kirjahyllyssä ja Jeanin saamat onnitteluseppeleet seinällä.

Jean Sibeliuksen flyygeli Ainolassa

Kodin keskipisteenä alakerran salissa seisoo säveltäjän musta Steinway & Sons -flyygeli. Sitä vastapäätä seinällä on Oskar Parviaisen tummasävyinen maalaus, joka esittää kuollutta pikkutyttöä ja tämän vuoteen viereen polvistunutta äitiä.

– Vielä vanhanakin Aino Sibelius syytti itseään yksivuotiaana menehtyneen tyttärensä Kirstin kuolemasta, koska oli vieraillut perheessä, jossa oli lavantautia ja tuonut sieltä kotiin nuken, museonjohtaja Hilkka Helminen kertoo.

Monitaitoinen Aino

Seinäkello käy oikeassa ajassa ruokasalin seinällä. Kuljemme Hilkka Helmisen kanssa huoneissa lampaankarvaiset tossut jaloissamme. Ainolassa on kevättalvella viileää. Sibeliuksen perhe kärsi kodissaan suoranaisesta kylmyydestä. Näin oli varsinkin ensimmäisinä asuinvuosina, jolloin taloa ei ollut vielä lautaverhoiltu. Silloin lämpötila saattoi laskea jopa alle kymmenen asteen.

Ruokailuryhmä Ainolassa

Jos Sibelius ei kyennyt kylmässä keskittymään työhönsä, hän pakeni Helsingin ravintoloihin ja tuhlasi perheen rahoja ostereihin ja sampanjaan, vaikka talous oli tiukalla. Aino ja tyttäret pysyivät Ainolassa. Tyttöjen soittaessa pianoa heidän sormensa olivat kylmästä siniset.

Aina 1960-luvulle saakka Ainolaa lämmitettiin puilla. Vihreäksi lasitetusta tiilestä tehty takka hallitsee ruokasalia. Paksut villamatot peittävät jyhkeitä lankkulattioita. Ainon maku johti kodin sisustusta. Hänellä oli hyvä värisilmä.

Aino Sibeliusta voi kutsua aikansa monilahjakkuudeksi, joka paitsi hoiti suuren perheen, opiskeli kieliä, opetti lapsiaan, oli taitava pianisti, hoiti miehensä kirjeenvaihtoa, emännöi ulko- ja kotimaisia vieraita, suunnitteli huonekaluja ja jopa saunarakennuksen Ainolaan. Talvisaikaan Ainolla oli aina käsitöitä tekeillä, vaikka hän kärsi nivelreumasta. Erityisen taitava hän oli verkkopitsien tekijänä.

Ainon tekemiä pitsejä

Pitsiliinoja on Ainolassa yhä lipastojen päällä ja Aino niiden kautta läsnä.

Oma paikka puutarhassa

Länsirinteessä olevan suuren puutarhan hoitaminen oli Aino Sibeliukselle erityisen rakasta. Kun muilta tehtäviltään ehti, Aino kipaisi puutarhaansa, joka merkitsi hänelle omaa aikaa ja paikkaa. Hän kylvi maahan muun muassa siemeniä, joita Janne toi hänelle Euroopan reissuiltaan.

Kun Aino oli häärinyt päivän vihannes-, hedelmä- ja kukkapuutarhassaan, hän saattoi illalla katsella kodin ikkunasta kättensä jälkiä: miten päärynät, kirsikat ja luumut kypsyivät. Miten ihania hilloja niistä saisi talveksi.

Aino hoitamassa puutarhaa

Välillä he menivät Jannen kanssa juomaan iltakahvit puutarhan lämpimimpään paikkaan, kivimuurin viereen. Jos onnellisesti kävi, he näkivät järvellä joutsenia ja kurkia, Jannen lempilintuja. Oman pihan tuntumassa käyskenteli Vilkku-hevonen.

Ainolan ruoat valmistettiin pitkälti tilan omista kasviksista ja marjoista. Itse Aino ei ruokaa valmistanut, koska 60 vuotta talossa työskennellyt Helmi Vainikainen oli verraton kokki.

Ainon aikaa meni myös tyttärien opettamiseen. Nykyisen kirjaston paikalla oli lastenhuone, jossa hän piti tytöilleen kotikoulua. Kun Aino asteli ryhdikkäänä pöydän ääreen, hän sanoi, että ”nyt en ole äiti vaan opettaja.”

Opettaminen oli Ainolle mieluisaa. Se oli myös taloudellisesti järkevää, koska tyttöjä ei tarvinnut lähettää Helsinkiin kouluun. Aino oli tiukka opettaja ja opetti lapsilleen kaikkea muuta paitsi geometriaa. Eva-tyttären kerrotaankin myöhemmin todenneen, että ”helpommalla olisi päästy tavallisessa koulussa.”

– Aino Sibelius oli hyvin tarkka, käytännöllinen ja velvollisuudentuntoinen ihminen, Hilkka Helminen sanoo.

Koti täynnä tunteita

Jean Sibeliuksen työtuolin selkämyksessä on Ainon (os. Järnefelt) 15-vuotiaana tekemä kukkaaiheinen ristipistotyö. Pöydällä on hänen kihlajaisaikana Jannelle veistämä koristeellinen viivoitin, jolla tämä piirsi tahtiviivat partituureihinsa. Vieressä on valokuva hienopiirteisestä, hoikkaakin hoikemmasta Ainosta. Kuva on kehyksissä, jonka Janne toi hänelle Amerikan-matkaltaan Tiffanyltä vuonna 1914.

Yhtä aikaa herkkä ja vahva Aino Sibelius omistautui miehensä ja tämän taiteen tukemiseen. Hän koki sen suorastaan elämäntehtäväkseen. Aino kirjoitti jo kihlajaisaikanaan, että ”meidän liitossa tulee olemaan myös kolmas osapuoli, musiikki.”

Ainon ja Jannen kirjeenvaihto paljastaa heidän välisen intohimonsa ja rakkautensa, mutta myös sen, että monet vaikeudet rasittivat suhdetta. Vähäisin niistä ei ollut Jannen alkoholinkäyttö. Ainoa painoivat myös laskut, joita virtasi Ainolaan puolison ollessa maailmalla.

Ainolan julkisivu

– Heidän liittoonsa liittyy paljon sellaista, jota harva nykynainen kestäisi. Ainolassa pidettiin välillä mykkäkoulua ja Ainon matkalaukut olivat monta kertaa pakattuina. He pysyivät kuitenkin yhdessä, Hilkka Helminen kertoo.

Kun Aino Sibelius täytti 80 vuotta, Jean kosi vaimoaan uudestaan. Säveltäjä oli todennut, että ”olisit voinut olla onnellisempi jonkun muun kanssa, mutta minä en koskaan.”

Aino Sibelius on kertonut, että ne seitsemän vuotta Jannen kurkkusyövän leikkauksen jälkeen, kun tämä oli juomatta ja polttamatta, olivat heidän onnellisinta aikaansa. Levollisesti perheessä elettiin myös silloin, kun säveltäjä oli juuri saanut sinfonian valmiiksi.

Kun isä sävelsi, koko perheen piti olla hiirenhiljaa. Ainon tehtävä oli huolehtia, että pikkutytöt olivat metelöimättä. Kun isä laittoi lierihattunsa päähän ja lähti päivittäiselle kävelylenkilleen, tyttäret säntäsivät soittamaan ja laulamaan. Sibeliusten tyttäret ovat silti muistelleet isäänsä hauskana ja turvallisena isänä.

Aino ja Jean Sibelius

Murheista ja huolista rasitettu, masentunut Aino joutui muutaman kerran Hyvinkään parantolaan lepäämään. Silloin Ainola joutui pärjäämään ilman Ainoaan.

Kahteen otteeseen Aino pakkasi perheen tavaroita Helsinkiin muuttoa varten. Ensimmäisen kerran kansalaissodan aikana, jolloin perhe meni Jannen lääkäriveljen luo turvaan Lapinlahden sairaalaan, ja toisen kerran, kun he vuokrasivat kaupunkiasunnon Kammionkadulta. Pian tultiin kuitenkin takaisin, koska talvisota syttyi.

Janne kuoli, Aino murehtui

Ainon värikäs pelikorttipakka lepää kirjaston sohvapöydän alatasolla. Se on ollut siinä 20.9.1957 lähtien. Silloin Jean Sibelius sai lounasaikaan ruokapöydässä aivoverenvuotokohtauksen. Hän kuoli samana päivänä, omassa sängyssään perheensä ympäröimä.

Vaikka Aino oli pitänyt pasianssin peluusta, se sai jäädä, koska ”surutalossa ei korttia pelata.”

Aino kaipasi elämänmittaista puolisoaan ja lohduttautui lukemalla iltaisin sängyssä Jeanin sävellysten partituureja. Niiden kautta hän pääsi lähelle miestään ja tämän musiikkia, joka oli merkinnyt hänelle valtavasti. Hauras Aino kulki puutarhaansa ja istutti punaisia kukkia, joista puoliso kovasti piti.

Sibeliuksen kuuluisa hattu ja kävelykeppi lepäävät pienellä pöydällä hänen työhuoneessaan. Vaalea kesäpuku riippuu henkarissa seinällä.

Jeanin hattu ja kävelykeppi

Onneksi Ainolla oli tyttärensä ja heidän lapsensa, jotka kävivät usein tervehtimässä häntä. Vintillä, lastenlasten vierashuoneen vieressä hyllyllä on paljon lautapelejä, joita Aino pelasi mielellään lastenlastensa kanssa.

12 vuotta Aino Sibelius asui taloaan, seuranaan uskolliset apulaisensa. Seinäkalenteri hänen makuuhuoneessaan näyttää päivämäärää 6.12.1968. Silloin hän joutui aivoverenkiertohäiriön vuoksi sairaalaan, jossa hän kuoli seuraavana kesänä, 98-vuotiaana.

Siitä asti Aino ja Janne ovat levänneet rinnakkain lähellä kesäistä kahvittelupaikkaansa. Heidät on haudattu erikoisluvalla Ainolan maille.

Lue lisää:
Sibelius 150 vuotta – megastara ja kulinaristi
Ainolan appelsiinikakku

Keskustelu

Kommentoi juttua: Ainola oli Jean Sibeliuksen ja Ainon rakas koti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X