Kulttuuri

Galicia - Espanjan vihreä rannikko

Galicia on Espanjan luoteisin itsehallintoalue Atlantin rannalla, Portugalin pohjoispuolella. Sen länsirannalla tie viistää leppeitä lahdelmia ja valtameren tyrskyjä. Tätä syrjäistä paratiisia eivät vielä kansoita ulkomaiset turistivirrat.

Edessä näkyy vain aavaa. Seison Espanjan läntisimmässä niemenkärjessä, alapuolella väsymätön valtameri puskee päin rannan graniittia. Finisterre, galician kielellä Fisterra. Ei ihme, että muinoin uskottiin tässä olevan maailman reuna.

Finisterreä ympäröivä Galician rannikko tuntee nimen Costa da Morte, kuolemanrannikko. Haaksirikot karikkoisilla ja usein myrskyisillä vesillä ovat olleet yleisiä.

Olen kävellyt vilkkaan kalastajakylän keskustasta Finisterran majakalle polkua, jonka miljoonat askeleet ovat vuosisatojen kuluessa painaneet jylhällä rantatöyräällä kiemurtavan tien viereen. Kivipaadessa majakan edessä on merkintä: 0,00km. Tämä on Santiagon tien pyhiinvaeltajien viimeinen etappi. Moni on poiminut rannalta kampasimpukan kuoren ja kiinnittänyt sen hattuunsa perille pääsyn merkiksi ennen kotimatkalle kääntymistään.

Vähän ennen auringonlaskua kalliolle kerääntyy väkeä kuohujuomapulloineen. Kun auringon hehkuva kehrä painuu valtameren aaltoihin, maljoja nostelemme myös me sisällä majakkahotellin ravintolassa, mainion kampela-aterian päätteeksi.

Luomistarun synnyinsijoilla

Viimeisellä tuhatluvulla ennen ajanlaskumme alkua Galician rantoja asuttivat keltit. Heidän tarustonsa elää roomalaisten valloittajien ja katolisen kirkon traditioiden uumeniin piiloutuneena. Olen tarujen synnyinmailla. Taru kertoo, että ahkeroituaan kuusi päivää maailman luomistyössä Jumala asettui seitsemäntenä lepäämään ja laski kätensä maan kamaralle. Se osui Galician rannikolle. Niin saivat alkunsa riat, Jumalan sormien painaumat.

Ehkä taru vastaa kysymykseen, miksi riat, syvälle sisämaahan porautuvat vuonomaiset lahdelmat, ovat paitsi kauniita, myös meren antimista rikkaita. Suolainen vesi sekoittuu niissä vuorilta lähtevien jokien makeaan veteen.

Katselen rantakahvilan päivänvarjon alta, miten nousuvesi hitaasti, mutta vääjäämättä, täyttää hiekkarannan. Yksinäinen hahmo kahlaa lahdenpohjukan poikki nilkkojaan myöten kimmeltävässä vedessä. Kun hän on mennyt, vesi nuolee jo terassin kaiteen viereistä dyyninnyppylää.

Tottumaton ei väsy ihmettelemään vuorovetten lumoavaa näytelmää. Sitä saakin seurata päivästä toiseen pitkin matkaa riojen rannoilla.

Pikkuiset kylät ottavat Atlantin tuulet vastaan melkein kylki kyljessä. Niiden välissä turkoosinvärinen meri viskoo kohti rantaa vaahtopäitä, jotka pysähtyvät valkeaksi pitsiksi karien ympärille.

Ilma on ollut aamusta alkaen kuin sulaa hunajaa, mikä ei täällä ole lainkaan itsestään selvää. Atlantti puskee usein puhureita kohti mannerta, ja sade saattaa yllättää. Useimmiten mennäkseen nopeasti ohi.

Olemme siinä osassa Espanjaa, jota syystä kutsutaan vihreäksi. Ilmeisesti samasta syystä nämä rannat ovat suomalaisille varsin tuntemattomia. Tänne ei ole lennetty chartereilla kuten Välimeren puoleisille Espanjan rannoille, koska täällä ei olla takuuauringon alla. Kesä muistuttaa pikemmin kotoista suveamme kuin helteisiä aurinkorantoja. Tänne suuntaavat lomillaan lähinnä espanjalaiset, hellettä pakoon.

Lasi viiniä kameliapuutarhassa

Ría de Arousan pohjukassa sijaitsee Padrónin kaupunki. Täällä syntyi Nobel-kirjailija Camilo José Cela (1916– 2002). Ja – mikä ehkä tärkeämpää – täällä vaikutti Rosalia de Castro (1837–1885), Galician rakastetuin kirjailija. Nainen, joka ei piilottanut kynttiläänsä vakan alle miesten maailmassa.

Lähes joka kaupungissa on hänen nimeään kantava katu, aukio tai puisto. Rohkea Rosalia kirjoitti gallegoksi, galiciaksi, jota halveksittiin rahvaan kielenä. Hän kuvasi Galician rantojen ankaraa elämää, kalastajien ja simpukanpoimijoiden arkea, kauas meren taakse siirtolaisiksi lähteneiden miesten ”leskien” surua.

Ría de Arousan etelärannalla, lähellä Vilagarcia de Arousan kaupunkia on Rubíansin kartano. Se kuuluu galicialaiseen Ruta de la Camelia -reittiin, viidentoista kameliapuutarhan ketjuun, joissa vierailijat voivat ihailla satoja erilaisia lajikkeita. Portugalilaiset merimiehet toivat niiden siemenet aikoinaan Japanista ja Kiinasta.

Kamelian paras kukinta-aika on alkuvuodesta, mutta Pazo de Rubíansin huikeassa muotopuutarhassa ja kartanon sisätiloissa riittää nähtävää ympäri vuoden. Maistamme lasillisen Rubíansin kuulaan raikasta valkoviiniä vaaleanpunaisin kameliankukin koristellussa salissa. Viini on tietysti albariñoa, näiden rantojen ikiomaa rypälettä.

Matkalla albariño-viineistään kuuluisasta Cambadosista kohti O´Groven niemimaata koukkaamme lounaalle tyypilliseen galicialaiseen maalaisravintolaan Mesón o Forradoon pienessä Denan kylässä. Valtava annos grillattuja jättikatkarapuja maksaa kympin ja sulaa suussa.

Hurmaavia kyliä ja hotelleja

O´Grovesta johtaa silta La Tojan saarelle, joka kantaa lempinimeä Atlantin helmi. (Tosi)tarinan mukaan muuan mies jätti loukkaantuneen aasinsa saarelle kuolemaan, mutta löysi palatessaan sen loistokunnossa. Aasi oli juonut tervehdyttäviä kivennäisiä sisältävästä lähteestä. Eipä aikaakaan, kun saarella palveli ihmisiä viiden tähden terveyskylpylä. Ja palvelee yhä.

Olemme saapuneet Rías Baixasin lomarannoille. Tarvitsee vain poiketa päätieltä meren puolelle, ja saattaa löytää itsensä upealta rannalta, jolla ei juuri tungokseen törmää.

Ría de Pontevedran suulla on Galician Marbellaksi kutsuttu Sanxenxon näyttäytymislomakohde rantapromenadeineen ja luksusputiikkeineen. Vaatimattomampaan tyytyvän ei tarvitse kauaa etsiä. Morrazon niemimaan ja Ría de Vigon rannat ovat täynnä toinen toistaan hurmaavampia kyliä ja pikkukaupunkeja, somia hotelleja, rantakatuja reunustavia ravintoloita ja kahviloita, lomavaatekauppoja.

Isot kaupungit, entinen satamakaupunki Pontevedra ja sen tehtävät perinyt Vigo, ”Amerikan portti”, ovat nekin varsin lomalaisystävällisiä vuosisataisine kujineen ja kirkkoineen ja kukoistavine puistoineen, joiden laidalla tapaspaikat ja kalaravintolat kutsuvat.

Baionan rantakaupungin satamassa nököttää uljaitten huvipursien keskellä La Pinta, Kolumbuksen laivan replika, häkellyttävän pienenä ja vaatimattomana.

Baionasta A Guardaan Portugalin rajan tuntumaan kulkeva tie hipoo Atlantin rantaa karun kauniina. Vaahtopäät iskevät korkeina kivirantaan, ja tien toisella puolella kohoavat rinteet, joille keltit rakensivat pyöreistä kivimajoista, castroista, koostuvat kylänsä.

Aamun kalpea kuunsirppi valaisee heräävän Vigon, kun jätän sen kamelioiden ja palmujen reunustamat kadut matkallani lentokentälle ja kotiin. Jätän rantojen elämän ja hetkien kuplivan kepeyden, jota yhteistä aikaa viikonloppuisin viettävät perheet vaalivat aukioiden kahvioissa.

Jätän. Enkä kuitenkaan jätä.

Lisätietoja: Espanjan matkailutoimisto Helsingissä, helsinki@tourspain.es, Galician matkailutoimisto Santiago de Compostelassa, Santiago de Compostelan turstitoimisto, Pazo de Rubianesin puutarha, Ruta de la Camelia, Portugalilaisen pyhiinvaellusreitin rantaosuus Caminho da Costa.

Lue myös:

Budapest x 5: matkalijan vinkit Ravintolavinkit New Yorkiin Pietari on lähimatkailijan toivekohde Ruoka.fi: Viisi ruokaa, jotka pitää syödä Riiassa