Luonto

Rakastu Helsingin saaristoon – Listasimme 4 ihaninta saaristokohdetta

Mielitkö matkalle, mutta aikaa ei ole lähteä ulkomaille? Mitäpä jos suuntaisit Helsingin saaristoon? Villi ja karu luonto hivelevät silmiä, ja sydän lepää tyrskyjen keskellä! Kotiliesi listasi Helsingin saariston upeimmat retkikohteet.

Helsingin saaristo on täynnä ihania kesäretkikohteita! Saaria yhdistää kiehtova ja kaunis luonto, ja monet saarista ovat entisiä sotilaskohteita. Useimpiin kohteisiin on mahdollista päästä laivalla Helsingistä. Valitse alta, mikä saarista on sinun tulevan kesäsi päiväretkikohde!

Lue myös: 60 asiaa, jotka voit tehdä Helsingissä ilmaiseksi

1. Salaperäinen Isosaari

Sotilassaarena ja tutkimuskeskuksena toiminut Isosaari avattiin vasta vuonna 2017 suurelle yleisölle. Saaren historia on varsin monipuolinen, ja esimerkiksi sisällissodan jälkeen saaressa toimi punavankileiri. Saarella on edelleen joitakin sotilasalueita, joihin vierailijat eivät pääse tutustumaan. Luonto on kehittynyt ainutlaatuiseksi, ja saarella voikin bongata esimerkiksi harvinaisia lintuja, kuten merikotkia.

Saaresta löytyy monia kallio- ja hiekkauimarantoja, golfkenttä, vuokrattavia saunoja, piknik- ja grillipaikka, saaristoravintola sekä karavaanikylä. Telttailualueella on mahdollista yöpyä viikonloppuisin.

Saapuminen: Isosaareen on noin 40 minuutin laivamatka Helsingistä. Lähtö Kauppatorilta. Saareen voi saapua myös omalla veneellä, satamamaksu maksettava.

Lue lisää: Katso kuvat sotilassaarelta: Suljettu Isosaari avautuu vihdoin yleisölle

Helsingin saaristo, Helsingin ihanimmat saaret, matkakohde, kotimaanmatkailu, matka, matkustelu, Helsinki, saaristo, saari, reissu, kesäloma, saari

2. Huviloiden Pihlajasaari

Entisellä huvilasaarella, Pihlajasaarella, kohoaa vieläkin joitakin vanhoja huviloita. Saari on nykyään monipuolinen ulkoilualue, johon kuuluvat kaksi saarta ovat yhteydessä toisiinsa sillalla. Saarelle houkuttelee kävijöitä erityisesti ihanat kallio- ja hiekkarannat sekä monipuolinen luonto.

Saareen pääsee tutustumaan myös kahden kilometrin mittaisella luontopolulla. Saarella on myös vuokrattavia saunoja, kahvila sekä ravintola.

Saapuminen: Pihlajasaareen on 10 minuutin laivamatka Helsingistä. Lähtö Merisatamasta tai Ruoholahdelta. Saareen voi saapua myös omalla veneellä, päivävieraille ei satamamaksua.

3. Kesytön Vallisaari

Suomenlinnan naapurissa sijaitseva Vallisaari avautui yleisölle vuonna 2016. Saaren omalaatuinen luonto ja monet mielenkiintoiset nähtävyydet tarjoavat runsaasti ihmeteltävää.

Saarella on muun muassa lehmuskuja, jollaista ei muualta Suomesta löydy sekä villiniittyjä, jotka ovat koti yli 1000 erilaiselle perhoslajille. Myös historian ystäville löytyy ihmeteltävää, ja saarella onkin merkittävä Aleksanterinpatteri sekä Kuolemanlaakso, jossa tapahtui vuonna 1937 tuhoisa räjähdysonnettomuus.

Saareen voi tutustua kahta noin kolmen kilometrin mittaista, merkittyä reittiä pitkin. Reittien ulkopuolella on erilaisia vaarallisia rakenteita ja jyrkänteitä, joiden takia reiteiltä poistuminen on kiellettyä.

Uida voi Kuninkaansaaren hiekkapoukamassa, mutta kyseessä ei ole virallinen uimaranta. Kahvilat ja ravintolat tarjoavat virvokkeita.

Saapuminen: Vallisaareen on 20 minuutin laivamatka Helsingistä. Lähtö Kauppatorilta.Vallisaareen voi saapua myös omalla veneellä, satamamaksu maksettava.

Helsingin saaristo, Helsingin ihanimmat saaret, matkakohde, kotimaanmatkailu, matka, matkustelu, Helsinki, saaristo, saari, reissu, kesäloma, saari

4. Päihteetön Mustasaari

Helsingin seurakuntien omistama Mustasaari on vanha maanviljelys- ja laidunsaari. Nykyään arkkitehti Florentin Granholmin 1800-luvulla rakennuttamassa päärakennuksessa toimii kahvila. Saaren kappelissa voi käydä hiljentymässä tai osallistumassa päivittäin järjestettävään 15 minuutin hartaustilaisuuteen.

Saarella on myös uimaranta, luontopolkuja ja grillausmahdollisuus. Kanit ja lampaat ihastuttavat perheen pienimpiä. Saari on päihteetön.

Saapuminen: Mustasaareen on 15 minuutin laivamatka Helsingistä. Lähtö Taivallahdesta. Mustasaareen voi saapua myös omalla veneellä. Suljettu maanantaisin.

Muista myös nämä ihanat saaret:

Juttu päivitetty ajan tasalle 6.6.2022.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Rakastu Helsingin saaristoon – Listasimme 4 ihaninta saaristokohdetta

Sinun täytyy kommentoidaksesi.