Nostalgia

Katso kuvat sotilassaarelta: Suljettu Isosaari avautuu vihdoin yleisölle

Sotilassaarena pitkään toiminut Isosaari avautuu yleisölle 10.6. Kotiliesi pääsi tutustumaan saareen jo ennakolta. Katso kuvat lintu- ja kasvibongarin paratiisisaarelta!

Isosaari on yli 100-vuotias linnakesaari Helsingin ulkosaaristossa. Saari sijaitsee Santahaminan takana, noin yhdeksän kilometrin päässä Kauppatorilta. Laivamatka Kauppatorilta Isosaareen kestää hieman alle 40 minuuttia.

Isosaaressa asui pitkään varusmiehiä ja armeijan henkilökuntaa. Varusmiestoiminta saarella loppui ja armeijan kantahenkilöstö muutti saarelta vuonna 2012 alussa, jonka jälkeen Isosaari on ollut kylmä linnake.

Vaikka armeijan henkilöstö perheineen on kaikonnut saarelta, pitää Isosaaressa kotiaan Helsingin eteläisin asukas Kalle Reponen, joka on asunut saaressa suurimman osan elämästään.

Isosaari aukeaa yleisölle.

Isosaari on pysynyt tähän asti suljettuna yleisöltä, mutta lauantaista 10.6.2017 alkaen saareen pääsee tutustumaan joko omatoimisesti tai opastetun kierroksen avulla. Aivan jokaiseen saaren kolkkaan ei yleisöä päästetä vieläkään, sillä armeijalla on saarella edelleen toimintaa.

Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.

Saari tunnetaan Suomen vaikeimmasta golfradasta

Isosaaresta löytyy golfkenttä, joka niittää saarella asuneiden ja vierailleiden keskuudessa suorastaan legendaarista mainetta. Kenttää on kuvailtu herrojen huvitukseksi, ja onpa siellä pelannut muun muassa silloinen tasavallan presidentti Martti Ahtisaarikin.

Todellisuudessa kentän historia on tarua arkisempi. Radan rakentaminen alkoi 1980-luvulla, kun saarella työskennelleet rakennusmiehet innostuivat golfista. He päättivät, että Isosaareen olisi saatava oma kenttä ja niin se rakennettiin vähä vähältä, kunnes lopulta kymmenen vuoden aikana oli syntynyt 9-reikäinen, Suomen vaativimmaksi par-3-kentäksi tituleerattu rata.

Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.

Lyhin väylä on 72-metrinen ja pisin 148-metrinen.

Isosaari on lintubongarin paratiisi

Isosaari on oiva kohde linnuista kiinnostuneelle, sillä sitä pidetään Helsingin arvokkaimpana ulkosaaristokohteena lintujen bongaamiseen. Saarella pesii harvinaisia lintuja, kuten merikotka. Lisäksi saaren molemmin puolin käy vilkas arktisten lintujen muuttoliikenne.

Nisäkkäät eivät juuri viihdy saarella mutta hylkeitä näkyy. Myös rantakäärmeitä vilisee rannalla, mutta saaristo-opas Jarmo Nieminen kertoo, että kyitä saarella ei ole nähty lainkaan.

Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.

Saaressa on kaksi hiekkarantaa, rantasauna ja useita kalliorantoja. Lisäksi saunan läheisyyteen on rakenteilla telttailualue, jossa kävijät saavat yöpyä maksua vastaan omassa teltassaan.

Isosaari aukeaa yleisölle.
Saunomaan pääsee maksua vastaan.
Isosaari aukeaa yleisölle.
1930-luvun lopussa rakennetun saunan yksityiskohdissa on karjalaisia vaikutteita.
Isosaari aukeaa yleisölle.
Saunalta aukeaa uimiseen soveltuva hiekkaranta.
Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.
Toisen maailmansodan jälkeen rakennettu kansakoulu on purku-uhan alla. Uusi koulu sen sijaan on edelleen hyvässä kunnossa, joskaan koulu ei ole ollut toiminnassa asukkaiden lähdettyä.
Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.
Lahdenpoukama on hyvää aluetta lintujen bongaamiseen.
Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.
Osa alueista on yleisön ulottumattomissa.
Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.
Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.
Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.
Isosaari on sotilassaari, joka aukeaa yleisölle.
Englantilaisen haudassa lepää ylipursimies George Quinell, joka sai osuman Santahaminan patterin tulittaessa englantilaisia laivoja Krimin sodan aikana. Tarinan mukaan kuula vei Quinellin pään mukanaan ja ylipursimies haudattiinkin päättömänä.
Santahaminan patterin tulittaessa englantilaisia laivoja.
Kalliolta löytynyt hylsy muistuttaa saaren historiasta.
Isosaari aukeaa yleisölle.
60-luvulla rakennetut rivitalot ovat olleet tyhjillään vuodesta 2012, eikä niihin pääsekään enää niin vain käsiksi, kun luonto on villiintynyt.
Isosaari aukeaa yleisölle.
Vanha ruokala kunnostetaan vuokrattavaksi tilaksi, jossa voi järjestää vaikkapa häitä ja muita juhlia.
Isosaari aukeaa yleisölle.
Upseerikerholla voi nauttia lounaaksi vaikkapa perinteistä merilohisoppaa.

Lue myös:

Nämä ovat Suomen 10 suosituinta matkakohdetta Instagramissa – Suomenlinna ylivoimainen ykkönen Päätön Aleksi ajelee hissillä Kruununhaassa – tutustu Helsingin kummitustaloihin Kolin kansallismaisema palkitsee turistin jokaisena vuodenaikana – lue Kolin tarina Hanna Sumari paljastaa parhaat matkavinkit Saarenmaalle – nämä tärpit kannattaa ottaa talteen! Katso kuvat risteilyalukselta: Tältä näyttää hulppea Norwegian Getaway

Kommentoi

Kommentoi juttua: Katso kuvat sotilassaarelta: Suljettu Isosaari avautuu vihdoin yleisölle

Jaana

Isosaaresta on löydetty puutiaisaivotulehdusta eli TBE-virusta kantavia punkkeja joten välttäisin tuomasta saarelle lemmikkiä, kulkemista pusikoissa ja istumista nurmikolla.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.