Hyvinvointi

Koe Nurmes, Karjalan raikas matkailuhelmi

Nurmes ja Pielisen ihana järviluonto kutsuvat matkailijaa. Tässä tärpit kotimaan reippailulomalle.

Pidä breikki tunnelmakylpylässä

Keinuttelen aamutuimaan katosta roikkuvassa koripunoskeinussa Break Sokos Hotel Bomban viihtyisässä aulassa. Kylpylähotelli on kokenut 13 kuukautta kestäneen muodonmuutoksen 1980-luvun vaaleasta viihdekylpylästä uudeksi tummasävyiseksi tunnelmakylpyläksi.

Uusi hotelli istuu pohjoiskarjalaiseen luontoon kuin munavoi karjalanpiirakan päälle. Heti ovesta sisään astuessa silmä löytää uima-altaiden yläpuolelta koko seinän levyisen ikkunan suoraan Pieliselle.

Upea allasosasto kutsuu uimaan ja pulikoimaan. Sisällä on viisi allasta ja ulkona kaksi ulkoilma-allasta, jotka ovat käytössä myös talvella. Kuntouintikin onnistuu, sillä pääallas on 25 metrin pituinen.

Onnistunut loma syntyy kylpylän aaltojen, saunan höyryjen ja  luonnon rentouttavasta yhdistelmästä.

Allasosastolla on myös kuuma- ja kylmäallas, ja kovaluontoisimmat voivat valella itsensä vielä jäähileellä. Saunoja siellä on kolme: karjalaisessa saunassa on piilutettu pinta ja pirtanauhoja käden ulottuvilla, Sampo-saunassa hehkuu kupari ja Taivaankansi-höyrysaunassa tuikkii tähtitaivas.

Upea Bomban talo

Hotellin vieressä on Bomban karjalaiskylä. Sen keskus on mahtava ja maineikas Bomban talo, joka rakennettiin vuosina 1977–78.

Alkuperäisen Bomban talon rakennutti Jegor Bomba pojilleen Suojärven rannalle rajan taakse jääneeseen Karjalaan vuonna 1855. Talon hirsissä ei käytetty rautanauloja eikä mitään rautaisia sideosia.

Komea Bomban talo on karjalaiskylän keskus.

Nurmeksen uusi talo rakennettiin alkuperäisen kopioksi, ja siitä tuli vuosikymmeniksi valtava matkailumenestys. Talossa järjestetään edelleen monenlaisia tapahtumia.

Esimerkiksi joogaopettaja Kylli Kukkin suositut joogaretriitit kutsuvat joogaajia yhteen ympäri Suomea. Jooga Bomban hirsiseinäisessä salissa on tenhoava elämys.

Hiljaisuutta ja luonnonrauhaa

Rauhoittumista tarjoaa läheinen Hiljentymisen polku, joka kulkee halki metsän Pielisen rantaan. Sitä pitkin astellessa mieli tasaantuu. ”Aiga mänöö arvellessa, päivä piädä kiännellessä”, sanotaan karjalankielellä.

Polun päässä odottaa Nurmeksen ortodoksisen seurakunnan Pyhittäjäisien, vanhan Valamon luostarin perustajien Sergein ja Hermanin tsasouna eli rukoushuone, joka vihittiin käyttöön 17.9.1980. Karjalaistyylisen tsasounan alttariseinän ikonit on maalannut Margit Lintu. Muut ikonit on saatu lahjoituksina. Ikonien eteen on hyvä pysähtyä hetkeksi.

Tsasounan vieressä on pysäyttävä muistomerkki: 101 valkoista ristiä muistuttavat 101 suojärveläisen sotavangin kuolemasta talvisodan aikana vankileirillä. Osa näistä siviiliuhreista oli vain muutaman päivän tai kuukauden ikäisiä vauvoja.

Astu Hiljaisuuden polulle ja hengitä syvään metsän tuoksua. Mieli rauhoittuu.

Karjalais-italialaisia suun makuja

Reippailu pohjoiskarjalaisessa luonnossa kasvattaa paitsi kuntoa myös ruokahalua. Kun nälkä yllättää, apu on lähellä: Bomba-hotellin ravintola on yllättäen italialainen Trattoria Pielinen, jossa ateriointi sujuu italialais-karjalaiseen tyyliin.

Entä voiko kukaan vastustaa aitoa käsin tehtyä karjalanpiirakkaa? Se on säilyttänyt suosionsa supisuomalaisena pikaruokana vuosikymmenestä toiseen ja saanut tunnustusta myös EU:lta: vuonna 2003 karjalanpiirakka rekisteröitiin Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi. Aitoa karjalanpiirakkaa koskevat selkeät vaatimukset, eikä nimeä saa käyttää mistä tahansa teollisesta riisipiirakasta.

Ja täällä Pohjois-Karjalassa karjalanpiirakkataito on aidosti hallussa.

Terveyttä käsin ja koneilla

Glimmer Bomba -hoitolan toimitusjohtaja, fysioterapeutti Mika Mustonen kertoo, että jos asiakkaalla on kipuja tai muuta ongelmaa, hänelle tarjotaan LPG-hoitoa ja akupunktiota. MDT:llä (mekaaninen diagnostisointi- ja terapiamenetelmä), akupunktiolla ja terapialla hoidetaan selkää ja niska-hartiaseutua. Leikkauksen jälkeen annetaan LPG-hoitoa turvotukseen ja arpiin, ja myös polvipotilaille on tarjolla jalkaterapeuttista hoitoa.

Rentouttavaksi elämykseksi Mika suosittelee klassista hierontaa tai LPG spa-vartalohoitoa, LPG-kasvohoitoa, kosteuttavaa kasvonaamiota ja rentoutusta matalataajuusvärähtelymenetelmällä.

Itse sain yllättävän nopean avun pitkään vaivanneeseen vasemman olkavarren liikerajoitteeseen: Mika pisteli akupunktioneuloja vastakkaisen nilkkani sisäpintaan, eikä liikerajoitetta ole sen koommin ollut.

Kiinnostaako korunteko?

Talouspäällikön töistä eläkkeelle päästyään koruista innostunut Airi Hietala tekee luonnon innoittamia koruja sterling-hopeasta ja muokkaamattomasta nahasta eli pergamentista. Airi käyttää töissään myös makeanveden helmiä, kivihelmiä ja kristalleja.

”Ajatus jonkun muun materiaalin yhdistämisestä hopeaan syntyi opiskellessani Valamon opiston hopeakursseilla. Tahdoin materiaalin, josta muut eivät tee koruja. Opettaja ehdotti rumpunahkaa.”

Airi Hietala otti opettajan haasteen vastaan.

”Nahkapergamentti eli rumpunahka on muokkaamatonta nahkaa. Nahan omat sideaineet tekevät siitä kovan ja kestävän, kuten sen ominaisuudet rumpukalvona todistavat. ”

Airi Hietala haluaa myös opettaa käsittelytekniikka nuoremmille, jotta vuosien kehitystyö materiaalin parissa ei katoa hänen mukanaan. Design Airi Hietalan työpajaan pääsee ostoksille ja tutustumaan koruntekoon.

Shoppaile Porokylässä

Nurmeksella on kaksi keskustaa, Nurmes ja Porokylä, joka ei viittaa Lappiin vaan suurpaloon 20.7.1891. Tuolloin iso osa kirkonkylää ”paloi poroksi”.

Kauppias Sirkka Pulkkinen esittelee Asuste Pulkkisen naisten muotia Porokylän liikkeessä.

Porokylän persoonallinen kirjakauppa Sananhelinä tarjoaa tapahtumia ja kirjailijavierailuja, ja kirjakauppias Heli Kuvaja ja myyjä Juho Lipponen pitävät huolen, että asiakas viihtyy.

Tuula Turusen VoimaVilla on ystävällinen keidas, jossa luontaistuotteet, merinovillavaatteet ja Jaksa paremmin -kurssit tarjoillaan asiantuntevasti ja kiireettä.

Asuste Pulkkinen puolestaan tarjoaa ajankohtaista naisten ja miesten vaatevalikoimaa. Nurmeksesta maailmalle ponnistaa Sasta-ulkoiluasuistaan tunnettu E. Saastamoinen, jonka laatuvaatteista vientiin menee noin neljännes.

 

Kommentoi

Kommentoi juttua: Koe Nurmes, Karjalan raikas matkailuhelmi

sosjonen mirja

muuten hyvä juttu,miksi metsäkuvassa on koli

Sinun täytyy kommentoidaksesi.