Kuninkaallinen Tukholma hurmaa matkailijan – vieraile näissä monarkkien suosimissa kohteissa

Monarkian vaikutus näkyy Ruotsin pääkaupungissa kaikkialla. Tiedätkö kirkon, jossa prinsessa Victoria vihittiin tai ateljeen, jossa prinssi Eugen maalasi kuuluisat maisemataulunsa? Lue vinkit ja piipahda kohteissa itsekin.

1. Kuninkaanlinna Tukholmassa on loistelias 
palatsi

”Hänen nimensä on Oscar Carl Olof. Häntä tullaan kutsumaan Oscariksi”, Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa sanoi maaliskuun alussa. Kruununprinsessa Victorian toisen lapsen, prinssin nimi kerrottiin syntymästä seuraavana päivänä Kuninkaanlinnassa.

Myös turistien on mahdollista vierailla aivan Tukholman keskustassa sijaitsevassa Kuninkaanlinnassa. Nimenjulkistuksessa Ruotsin valtioneuvosto kokoontui punaisessa salissa, joka on avoinna vierailijoille.

Monarkian vaikutus näkyy Ruotsin pääkaupungissa kaikkialla

Suurin osa avoimista tiloista sijaitsee toisessa kerroksessa, jossa historialliset, koristeelliset huoneet seuraavat toisiaan. Kierroksella näkee myös modernia kuninkaallista sisustustyyliä, sillä muutama huone on sisustettu selkeälinjaisilla nykykalusteilla.

2. Kuninkaallista
 häähumua suurkirkossa

Kuninkaanlinnan yhteydessä sijaitsevassa Linnakirkossa on juhlittu viime vuosina niin prinssi Carl Philipin kuin prinsessa Madeleinenkin häät.

Länsinaapurin tunteikkaimmat häät aikoihin juhlittiin Kuninkaanlinnan vieressä sijaitsevassa Suurkirkossa, kun prinsessa Victoria sai Danielinsa vuonna 2010.

Monarkian vaikutus näkyy Ruotsin pääkaupungissa kaikkialla

Punatiilisessä kirkossa on lämmin ja rauhallinen tunnelma. Toisin kuin Linnakirkko, Suurkirkko on avoinna ympäri vuoden. Se aukeaa tuntia ennen Kuninkaanlinnaa, joten päivän kierroksen voi helposti aloittaa täältä. Ainakaan arkiaamuisin tungoksesta ei ole tietoakaan.

3. Pihavinkit Vickanilta Haagan puistossa

Tukholmassa on peräti yksitoista kuninkaallista linnaa, joista vain yksi on suljettu vierailijoilta. Tämä ainokainen sijaitsee keskustan ulkopuolella Solnassa Haagan puistossa. Haagan linnassa asuu kruununprinsessa Victoria perheineen.

Retki Haagan puistoon kannattaa. Suuri puistoalue on oiva piknikki- ja kävelypaikka. Hiekkapolku kiertää Haagan linnan piha-alueen. Vaikka linnaan ei pääse sisään, sitä voi ihailla etäisyyden päästä ja katsoa kävellessään kuninkaallisia puutarhan hoitovinkkejä.

Monarkian vaikutus näkyy Ruotsin pääkaupungissa kaikkialla

Linnan pihan kupeessa olevan mäen päällä on paviljonki, josta on kauniit näkymät Tukholman keskustaan.

Prinsessa Victoria kävelee lastensa kanssa usein puistossa. Ehkä siksi puisto on tukholmalaisäitien suosiossa, sillä lastenvaunuja työnteleviä naisporukoita on liikkeellä paljon.

Heidän määränpäänään näyttää olevan puiston parkkialueen kupeessa oleva Kupariteltan kahvila, josta saa muun muassa herkullisia suklaaseen dipattuja mantelikeksitankoja.

Puiston kupeessa on kesäisin auki oleva Kustaa III:n paviljonki ja ympäri vuoden perhospuutarha, jotka ovat molemmat käymisen arvoisia.

4. Taiteilijaprinssin kodissa Djurgårdenilla

Keskustan kupeessa oleva Djurgården on ollut kuninkaallista aluetta 1400-luvulta lähtien. Puistossa voi tutkia vaikkapa prinsessa Victorian ja prinssi Danielin häälahjaksi saamaa 390 metrin mittaista Rakkauspolkua. Polun opasteissa on tietoiskuja ympäröivästä luonnosta.

Monarkian vaikutus näkyy Ruotsin pääkaupungissa kaikkialla

Jos haluat erilaisen näkökulman Ruotsin kuninkaallisista, tutustu puistossa sijaitsevaan Waldemarsuddeen, prinssi Eugenin perustamaan taidemuseoon. Prinssi Eugen oli kuningas Oscar II:n poika, taiteilijaprinssi, joka osti Waldemarsudden itselleen ateljeeksi. Nyt Waldemarsuddessa on esillä prinssin omia ja hänen aikalaistensa taidetta. Alakerran asuintilat on jätetty alkuperäiseen asuunsa. Yläkerrasta on upea näkymä kaupunkiin ja ympäröivä puisto prinssin valitsemine patsaineen on käynnin arvoinen.

Djurgårdenin kuninkaalliselle puisto-alueelle pääsee keskustasta helposti.

5. Hovihankkijoiden matkassa ostoksilla Tukholmassa

Haluatko elää hetken kuin kuninkaallinen? Jos vastaat myöntävästi, kannattaa Tukholmassa kääntyä Ruotsin hovihankkijoiden puoleen.

Kuningas on myöntänyt kuninkaallisen hovihankkijan arvonimen 130 yritykselle, jotka edustavat ruotsalaista laatua.

Monarkian vaikutus näkyy Ruotsin pääkaupungissa kaikkialla

Jos kotoasi puuttuu kuninkaallista hohtoa, käy ostoksilla Svenskt Tennin myymälässä (Strandvägen 5) . Värikkäät kankaat taipuvat huonekalujen päälle, tyynynpäällisiksi, tapeteiksi ja sisustustavaroiksi. Jos tarvitset tuumaustauon, ajatuksia voi lepuuttaa myymälän toisessa kerroksessa olevassa teehuoneessa.

Monen hovihankkijoiden listan luksusmerkeistä voi bongata kerralla keskustan NK-tavaratalossa. Etsit sitten Mille Nottin vuodevaatteita, Gustavsbergin posliiniastioita tai vaikkapa Bolinin timanttikorua, löydät etsimäsi NK:sta (Hamngatan 18-20).

Kotona voit palata helposti Tukholman matkatunnelmiin ostamalla vaikkapa Annasin piparkakkuja, Abban silliä tai laittamalla kodin ilmeen uusiksi Ikeassa, sillä nämäkin yritykset kuuluvat hovihankkijoihin.

Juttu on julkaistu Kotiliedessä 24/16.

Lue lisää matkailusta:

Huippuvinkit matkailijalle: Lontoon ainutlaatuiset museot
Suunnitteletko lomareissua? Katso tästä maailman turvallisimmat matkakohteet
Firenze hurmaa Italiassa. Nappaa tästä parhaat osoitteet ja vinkit vierailuun!
Katso listaus: Euroopan parhaat kahvilat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Kuninkaallinen Tukholma hurmaa matkailijan – vieraile näissä monarkkien suosimissa kohteissa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X